Tero Saarinen Company aloittaa 30-vuotisjuhlansa tuomalla Tanssin taloon Kaija Saariahon musiikkiin perustuvan teoksen Study for Life. Se jatkaa koreografin koko uran täyttänyttä pyrkimystä näyttämölliseen kokonaistaideteokseen, jossa liike, visuaalisuus ja musiikki yhdistyvät aistirikkauden ja tunteiden täyttämällä kerronnalla.
Onhan se aikamoinen saavutus, mutta samalla tuntuu, että monet asiat ovat vasta alussa”, huokaa koreografi Tero Saarinen katsoessaan 30 vuotta täyttävän tanssiryhmänsä taivalta.
Tero Saarinen Company on todellakin tehnyt historiaa: yksikään suomalainen tanssiryhmä ei ole päässyt toiminnassaan yhtä kansainväliselle tasolle. Yhteistuotannot ulkomaisten festivaalien ja ryhmien kanssa ovat toiminnan kulmakiviä.
Saariselle visuaalisuus ja musiikki ovat yhtä tärkeä osa tanssiteosta kuin liike sinänsä. Pitkäjänteinen työ on luonut ryhmälle selkeän identiteetin, ja oma studio Kaapelitehtaalla on mahdollistanut myös opetustoiminnan kehittämisen. Siellä opetetaan mm. Tero-tekniikkaa, joka perustuu ”kokonaiskehollisen tietoisuuden ja läsnäolon” luomiselle.
Miten siis työ olisi vasta alussa? Tällä Saarinen viittaa lähinnä Tanssin taloon, jonka ohjelmakumppanina ryhmä on ollut sen avaamisesta alkaen. Sen roolia uuden yleisön ja tanssisukupolvien kasvattajana ja identiteetin luojana hän pitää ensiarvoisen tärkeänä.
”Tanssin talo on muuttanut koko alan asemointia ja näkyvyyttä. Se on osoittanut tanssin tarpeen ja tuonut jatkuvuutta ja pohjaa rakentaa tulevaisuutta”, Saarinen sanoo.
”Omalta osaltamme pidämme tärkeänä kansainvälisyyden ylläpitämistä. Kutsumme vieraita niin ryhmäämme kuin Tanssin talon Erkko-saliin esiintymään, ja järjestämme erilaisia residenssejä ja yhteistyökuvioita kulttuurialan toimijoiden kanssa. Toivon, että tällainen inklusiivisuus ja avoimuus lisääntyisi, jottei tulevien sukupolvien tarvitsisi keksiä pyörää uudelleen.”
Dystopiasta kohti toivoa
Tero Saarinen Companyn juhlavuosi alkaa komeasti helmikuun lopussa Kaija Saariahon neljään teokseen perustuvalla teoksella Study for Life. Sen ensi-ilta oli Holland Festivalilla Amsterdamissa viime kesänä, minkä jälkeen se vieraili myös Bregenzin oopperafestivaalilla Itävallassa. Musiikista vastaa kuuluisa hollantilainen nykymusiikkiyhtye Het Muziek, entiseltä nimeltään Asko|Schönberg.
”Olin seurannut Kaijan uraa jo pitkään ja tavannut häntä usein tanssiesityksissä. Tämän vuosikymmenen alussa aloimme puhua yhteistyöstä. Kaijan toiveena oli, että mukana olisi ainakin hänen ensimmäinen näyttämöteoksensa Study for Life sopraanolle ja elektroniikalle. Sen synkät teemat kumpuavat pohjana olevasta T. S. Eliotin runosta The Hollow Men, joka ottaa kantaa ensimmäiseen maailmansotaan ja miesten hallitsemaan, näköalattomaan maailmaan”, Saarinen kertoo.
”Laulajalle piti saada isompi kaari, ja näin päädyimme ottamaan mukaan kaksi Quatre Instants (Neljä hetkeä) -sarjan laulua. Koen sopraanon protagonistina, Kaijan äänenä ja henkenä. Mukaan valikoituivat vielä varhaisteokset Lichtbogen ja Petals. Näin rakentuu kaari dystooppisesta maailmasta kohti toivoa, aistirikkautta, herkkyyttä ja kauneutta, jota Kaijan musiikki parhaimmillaan tarjoaa.”
Saariahon Study for Life oli unohduksissa lähes 40 vuotta, koska T. S. Eliotin perikunta kielsi runojen käytön musiikissa. 2010-luvun lopussa Saariaho tapasi perikuntaa hallinnoivan Clare Reihillin, joka oli valmis pyörtämään aiemman päätöksen sillä perusteella, ettei kyseessä ole koko runon säveltäminen vaan pirstaleinen tulkinta yhdestä sen osasta.
”Kaija oli synesteetikko, jolla musiikki ja visuaalisuus heijastivat toisiaan, ja hänellä oli myös toiveita Study for Lifen näyttämöllisestä toteutuksesta. Tämä kaikki loi suuntaa omalle tulkinnallemme. Tuomas Norvio tuli mukaan tekemään elektronisia siltoja teosten välille ja upottamaan yleisöä immersiiviseen tilaansa ennen esitystä koettavaan ääni-installaatioonsa.”
Läheisyys luo herkkyyttä
Immersiivisyys leimaa esitystä muutenkin. Sekä tanssijat että muusikot liikkuvat tilassa. Liike, musiikki ja valo virtaavat. Fokus elää koko ajan. Näyttämöä ympäröi 360-asteinen katsomo, jonka myötä yleisö pääsee fyysisesti sisään musiikkiin.
Mutta hetkinen – miten se on mahdollista Erkko-salin jyrkästi nousevassa katsomossa?
”Sali on muunneltavissa, joten laitamme kiinteän katsomon kasaan ja rakennamme tilaan katsomon uudella tavalla”, Saarinen hymyilee. Ajatus yleisöstä näyttämön ympärillä oli mukana alusta asti, sillä se vahvistaa teoksen sisäänsä sulkevaa aistirikkautta.
”Lähtökohta oli se, että koko muusikkojen, sopraanon ja tanssijoiden amalgaami on teoksen kertoja: toivoa rakennetaan yhdessä, myös fyysisesti. Tämä ei ole koreografiaa musiikille vaan kaikelle. Asetelma mahdollistaa lähikontaktit ja erityisen herkkyyden, altistumisen ja yhteyden, jota ei saavuteta, jos näyttämö ja katsomo ovat perinteisessä asetelmassa.”
”Muusikoilta tilassa liikkuminen vaatii tietenkin oman mukavuusalueen jättämistä ja osittain stemmojen ulkoa soittoa, mutta Het Muziek -yhtye oli valmis lähtemään matkaan. Katsoja voi päästä todella lähelle esiintyjää mutta samalla säilyttää kokonaiskuvan tapahtumasta. Tämä mikro–makroilu intiimin ja kaukaisuuden välillä välittää teoksen tematiikkaa, ihmisen kaipuuta syvemmän yhteyden luomiseen suhteessa itseen ja toisiin.”
Skenografiasta vastaavat tällä kertaa Fabiana Piccioli ja Sander Loonen sekä teoksen pukusuunnittelija Erika Turunen. Niissä on Saarisen mukaan pyritty ”valojen ja varjojen tonaliteettiin ja poesiaan, jollaista Kaija näki ja toivoi teoksessaan. Teos on kunnianosoitus Kaijalle ja portti sukeltaa hänen värikkääseen äänelliseen maailmaansa.”
Kohti kokonaistaideteosta
Moniaistisen ja ilmaisuja yhdistävän kokonaistaideteoksen idea on ollut Tero Saarisen koko uran kantavia teemoja, ja Study for Life jatkaa sen mahdollisuuksien kartoitusta.
”Richard Wagnerille se oli Gesamtkunstwerk, ehkä nykyisin moni puhuu pikemmin immersiivisyydestä. Oli miten oli, monitaiteisuus on huikea ajatus, jota on päivitettävä aina uudelleen. Parhaimmillaan se tarjoaa uusia ja vaihtoehtoisia sisääntuloreittejä itse esityksiin.”
”Ei silti saa menettää essenssiään, miksi taidetta tekee – ei vain yhdistelemisen ja uusien innovaatioiden vuoksi vaan siksi, että monitaiteisuus palvelee teoksen teemoja ja tuo sävyrikkautta ja erilaisia kulmia lähestyä. Minulle kokonaistaideteoksen ideaali pitää yllä ihmisenä olemisen moninaisuutta, suvaitsevaisuutta ja aistirikkautta – se vaalii niitä ei-verbalisoitavia herkkyyden frekvenssejä, jotka ovat vahvuuden, ei heikkouden merkkejä.”
Study for Life jatkaa myös Saarisen työtä suomalaisen nykymusiikin ja musiikin klassikkojen parissa. Hän ei ole epäröinyt tarttua Sibeliuksen Kullervoon, Esa-Pekka Salosen viulukonserttoon, Sebastian Fagerlundin orkesteritrilogiaan, Stravinskyn baletteihin ja Monteverdin madrigaaleihin.
”On ollut etuoikeus tehdä työtä suomalaisten säveltäjien, kapellimestarien ja huippumuusikkojen kanssa. Se on ollut melkoinen oppimiskokemus, käsittämätön tiedon ja kokemuksen sammio. He ovat innostavia ihmisiä, joilla on selkeä oma missio, intohimo ja jatkuva uteliaisuus uuden äärelle.”
Elävän musiikin saralla aivan erityinen tuotanto oli Borrowed Light, jossa Boston Cameratan shakers-musiikki vei suoraan minimalismin ja ritualistisuuden lähteille. Saarinen arvelee, että hänen musiikkisuhdettaan on muokannut aika Kansallisbaletin tanssijana, jolloin elävä orkesteri, klassikkorepertuaari ja yhdessä tekemisen perinne olivat koko ajan läsnä.
”Ei ole yhtä tapaa valita musiikkia. Joskus minulle tarjotaan jotain teosta, ja se saattaa heti herättää mielessä teemoja, kuvia, liikkeitä ja kohtaamisia. Joskus taas jokin musiikki jää niin syvästi mieleen, että on pakko palata sen pariin sopivalla hetkellä. Sanon aina kaikille, että jos kuulette jotain kiinnostavaa, vinkatkaa. Sinä myös!”
Kaikki on yhteistyötä
Tero Saarisen omaleimainen, yhtä aikaa maanläheinen ja joustavasti virtaava liikekieli sulattaa yhteen elementtejä baletista, nykytanssista ja aasialaisista perinteistä. Sitä ei kuitenkaan voi ajatella ilman visuaalista kokonaisuutta, joka TSC:n esityksissä on joka elementtiä myöten hiottu. Yhteistyö etenkin luottokumppaneiden, valosuunnittelija Mikki Kuntun ja pukusuunnittelija Erika Turusen kanssa on vaikuttanut Saarisen tyyliin laajasti.
”Se on jatkuvaa vuorovaikutusta: valo ehdottaa tällaista, tuo kohottaa, tuo on liikaa. Oman alansa uteliaiden huippuammattilaisten kanssa voi jatkuvasti heitellä asioita ja löytää yhdessä tunteita, materiaaleja, tekstuureja ja muotoja: mikä on tämän kohtauksen siluetti ja valollinen emootio”, hän kuvaa.
”Ryhmässämme myös tuotanto ja tekniikka ovat yhtä taiteen kanssa. Mielestäni taiteilijaa ei voi nostaa muiden yläpuolelle. Kaikessa pitää olla kumppaneita, jotka mahdollistavat ja vievät eteenpäin asioita.”
Tero Saarinen Company on muutaman muun tanssiryhmän tapaan tuonut suomalaiselle tanssikentälle uudenlaista repertuaariajattelua: vanhojakin teoksia kannattaa pitää hengissä, vaikka rahoituksen rakenteet suosivatkin jatkuvaa uuden suoltamista.
”Läpimurtoteokseni Westward Ho! kiertää edelleen, ja kun Borrowed Light tuli viime kaudella uudelleen, se tuntui hyvinkin ajankohtaiselta. Itsehän ei voi päättää, mitkä teokset säilyvät, mutta täytyisi tehdä ainakin kaikki voitava, että jos joku joskus kiinnostuu, kaikki informaatio on saatavilla: hahmotelmista videokuvauksiin, tuotannon tekovaiheisiin ja tekijöiden ajatuksiin. Kaikki tämä vaatii tietenkin työtä ja resursseja.”
Saarisen mukaan tanssin alalla pitäisi muistaa ja juhlia paremmin omaa lähihistoriaamme ja näyttää, ettei tämä ole vain hetken taidetta.
”Mitään uutta ei voi rakentaa, ellei tiedä, mitä on jo tehty. Tämä pitäisi huomioida myös tanssin koulutuksessa, johon kaipaisin lisää monipuolisuutta ja avoimuutta. Pelkästään yhden maun tai totuuden tietä tarjoamalla ei kasvateta seuraavaa tanssisukupolvea. Mitä erilaisempia vaikutteita ja tekniikoita nuorille tarjotaan, sitä osaavampaa ja moninaisempaa tanssitaiteemme tulee olemaan. Ovien pitäisi aina olla auki myös kansainvälisyydelle, sillä se kuuluu oleellisena osana tanssin DNA:han.”
