Avantin Suvisoiton konsertit 25.6. Porvoon Taidetehtaassa.
Onko Suomen musiikkielämää menneinä vuosikymmeninä suuresti muuttanut Avanti! kesyyntynyt? Ei ainakaan kamariorkesterin vuoden tärkeimmän esittäytymisen, Suvisoitto-festivaalin aloituksen perusteella.
Kuultavilla oli ilmaisultaan tiukkaa ja tyyliltään moni-ilmeistä uutta musiikkia pääosin sellaisilta nykysäveltäjiltä, jotka eivät ole Suomessa kovin tunnetuja – ja tässä ikkunoiden avaamisessa on jo kulttuuritehtävää kyllikseen aikana, jolloin sisäänpäin käpristyvä nationalismi nostaa päätään.
Tämänkertaisen Suvisoiton on suunnitellut Avantin taiteellinen johtaja, pianisti Joonas Ahonen. Hänellä on erinomainen näköala uuteen musiikkiin: hän oli pitkään alan huippuyhtye Klangforum Wienin jäsen, toimii nyt nykymusiikkiin keskittyvänä pianoprofessorina Stuttgartissa ja on rakentanut solistisen uransa pitkälle uuden musiikin projektien ja kantaesitysten varaan.
Itseoikeutetusti Ahonen astelikin yksin lavalle Suvisoiton avajaiskonsertin aluksi kantaesittäen tämänkertaisen festivaalin teemasäveltäjän Eric Wubbelsin teoksen Auditory Distortion Products in Equal Temperament.
Amerikkalainen Wubbels tunnetaan virtuositeettia vaativista ja äänen olemusta tutkivista teoksistaan. Häntä kiinnostavat akustiikka, yliäänet, resonanssit ja kuulohavainnon psykologia, mikä voisi viitata spektrimusiikkiin. Mutta ei siltikään – hänen musiikkinsa on rytmisesti kompleksisempaa ja tuntuu vaihtelevan tyylillisesti teoksesta toiseen. Kiinnostavalla tavalla määritelmiä pakeneva säveltäjä siis.
Joonas Ahoselle sävelletty uutuusteos alkaa jankuttavasti toistuvilla, itsepintaisesti kajahtavilla soinnuilla, jotka saavat koko ajan vähän uutta ja kierompaan päin vievää ilmettä erilaisin säröefektein ja akustisin varjoin. Tekstuuri alkaa vähitellen tihentyä ja virtuositeetti lisääntyä, ja näin alun askeettinen vaikutelma muuttuu aistillisemmaksi. Teos vangitsee ennen muuta harmonisilla tapahtumillaan, jotka ovat yhtä aikaa yllättäviä ja luonnollisen kuuloisia. Ahonen tulkitsi sen purevalla intensiteetillä.
Trumpin ja jihadistien kauhuja
Toinen illan aikana kuultu Wubbelsin teos oli Gretchen am Spinnrade sellolle ja pianolle (2016), joka jo nimellään assosioituu Schubertin vastaavaan lauluun. Faust-tematiikkaan liittyvässä laulussa rukin ääressä kehräämässä oleva Gretchen miettii Faustia pianistin soittaessa rukin pyörimisliikkeeseen viittaavaa säestyskuviota. Nyt tuntui kuin rukki olisi jäänyt pyörimään pakonomaisesti ja sello yrittäisi paeta sitä, mutta jää uhkaavan todellisuuden murskaamaksi.
Ja kyllä vain: teoksen taustalla ovat Donald Trumpin voittamien USA:n presidentinvaalien kaoottiset ja toksiset tunnelmat. Säveltäjä itse oli pianon ääressä, ja sellisti Mariel Roberts loi kirkuviksi voipuvien sellosointien muodossa kuvan herkästä yksilöstä, joka ei enää jaksa.
Sarah Nemtsovin Sacrifice Suite on puolituntinen soitinlyhennelmä vuonna 2017 Hallessa kantaesitetystä oopperasta Sacrifice. Ooppera kertoo kahdesta saksalaisesta teinitytöstä, jotka vuonna 2014 jättivät saksalaisen yhteiskunnan taakseen ja matkasivat Syyriaan osallistuakseen pyhään sotaan, jihadiin.
Musiikki on raskaasti jyskyttävää ja raa’oin, viiltävin tehoin soivaa, varmaankin synkän aiheen mukaisesti. Pelkkänä kuuntelukokemuksena ilman tekstin ja näyttämön kontekstia se oli turruttava.
Unkarilaisen Márton Illésin teos Scene polidimensionali XV, ”Maanisia linjoja”, marssitti lavalle kuusi klarinetistia ja pianistin. Klarinetit loivat alusta saakka jännittävästi pulputtavia linjoja, jotka kisailivat sähäkästi ja säntäilivät maanisesti sinne tänne haarautuvissa ja taas soinneiksi tiivistyvissä tekstuureissa.
Pianisti seurasi menoa aluksi lähinnä ihmetellen, mutta alkoi sitten heitellä ärsytyspiikkejä ja kommentteja. Erinomaisen selkeästi rakennettua ja korvalle ystävällistä musiikkia! Avantin klarinetistijoukko – kapellimestarinaan Emilia Hoving ja äänenjohtajanaan Avanti-veteraani Heikki Nikula – soitti todella vivahteikkaasti, niin maagisesti sulautuen kuin villisti vipeltäen.
Lopuksi Emilia Hoving johti Schönbergin Kamarisinfonian nro 1. Sen kompleksinen polyfonia ja tiheät tunnetilat tulivat selkeästi esiin, mutta Porvoon Taidetehtaan akustiikka teki tepposet ja laittoi puhaltimet jyräämään jousikvintetin. Balanssia olisi pitänyt hioa enemmän.
Kaikki on spektaakkelia
Avajaiskonsertin jälkeen kannatti vielä jäädä myöhäiskonserttiin, sillä siellä kuultiin ja nähtiin Steven Kazuo Takasugin Sideshow (2009–2015), absurdi musiikkiteatteriteos kamariyhtyeelle ja elektroniikalle. Muusikot eivät ainoastaan soita, vaan myös näyttelevät. Musiikki, eleet, ilmeet, liike ja elektroninen ääni sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi.
Teoksen lähtökohtana ovat 1900-luvun alun Coney Islandin ”sideshow’t” eli kiertävät friikkishow’t, joissa ihmisistä tehtiin yleisölle nähtävyyksiä. Takasugi ei kuitenkaan pyri rekonstruoimaan historiallista sirkusta, vaan se vertautuu nyky-yhteiskunnan sosiaaliseen mediaan, tosi-tv:hen ja julkisuuden tavoitteluun. Kaikki on spektaakkelia, ja ihmisistä tehdään tuotteita.
Lavalla jokainen muusikko esittää eräänlaista friikkihahmoa: jättiläistä, miekannielijää, ihmishämähäkkiä, sirkuksen kuuluttajaa jne. Jokaisella hahmolla on lisäksi oma ”kaksoisolentonsa” tai vääristynyt peilikuvansa.
Teoksen taustalla kulkee kuuden aforismin sarja itävaltalaiselta satiirikolta Karl Krausilta. Ne käsittelevät esimerkiksi teknologian valtaa, edistyksen varjopuolia ja sivistyksen tekopyhyyttä. Ne eivät varsinaisesti kuulu näyttämöllä, vaan muodostavat filosofisen pohjavireen.
Musiikki on instrumentaaliteatteria, täynnä epätavallisia efektejä. Kitaristi raapii soitintaan viulun jousella tai koputtelee soittimensa alakoppaa. Niin puhaltajat kuin jousisoittajatkin tuottavat hengitysääniä ja sekoittavat soittoon erilaisia äännähdyksiä. Elektroniikka ja elävä sointi sekoittuvat niin, että aina ei tiedä, kumpi on kumpaa.
Jatkuva virnistely, mekaaniset liikkeet ja piirroselokuvan mieleen tuovat temput naurattavat aluksi, mutta alkavat teoksen kuluessa tuntua yhä kolkommilta ja pakonomaisemmilta. Ja kun lopussa sotilassaappaiden kopina käy ennen musiikin kirkastumista, sanoma on selvä.
Säveltäjä itse kävi loppukeväästä Helsingissä seuraamassa Avantin harjoituksia Kaapelitehtaalla, joten muusikot saivat autenttisia neuvoja siitä, miten happening tulee toteuttaa. Porvoossa Takasugi ei enää ollut paikalla, mutta hänen satiirinen henkensä oli.
