Israel Galván & Oulu Sinfonia: Carmen, joht. Maria Itkonen, sol. María Marín, Niina Keitel, Timothy Richards, Tuomas Pursio, Mieskuoro Huutajat, joht. Petri Sirviö. Konsepti ja koreografia Israel Galván, tekninen ohjaus ja ääni Pedro León, valaistus Valentin Donaire, dramaturgia ja tarinan sovitus Charles Chemin, puvut Micol Notariani. Oulun musiikkikeskus 2.10.2026.
Yli 25 vuotta on kulunut siitä, kun flamencotanssija Israel Galván esitti kotikaupungissaan Sevillassa oman versionsa Kafkan Muodonmuutoksesta. Osa yleisöstä lähti silloin tuohtuneina pois.
Galvánin otetta flamencoon voisi verrata kubismiin. Hän purkaa tanssin palasiksi ja rakentaa sen uudelleen erinäköisenä. Nykyään hänen omaperäiset tulkintansa ovat arvostettuja ympäri maailmaa, mutta edelleen niistä myös kohistaan.
Galvánin Carmen-tulkinta olikin Oulu Sinfonian syyskauden odotetumpia tapauksia. Mukana oli oululaisilmiö Mieskuoro Huutajat, pienessä mutta tärkeässä osassa. Mikä muu ilmiö voisikaan olla sopivan kreisi huipentamaan tällaisen esityksen, jossa tuuletetaan Carmen-myyttiä kunnolla?
Carmen, tumma ja tulinen tupakkatehtaan työntekijä. Carmen, vapaa lintu, joka ei halua tulla vangituksi. Carmen, ranskalaisten luomus, joka edelleen edustaa monelle espanjalaisuuden perikuvaa.
Bizet’n oopperan perusasetelma eroaa kylläkin Prosper Mériméen Carmen-kirjasta, johon Meilhac & Halevyn libretto perustuu. Meriméen sanotaan puolestaan ammentaneen Pushkinin runoelmasta Mustalaiset. ”Nuoruus on kuin lintu vapaa, et lempeä voi valjastaa” (suom. Aarno Saleva), Pushkinin sanat kuulostavat kovin tutuilta.
Kun Israel Galván tarttuu Carmeniin, ollaan kliseistä kaukana. Kokonaisuus on enemmän kollaasi kuin juonipohjainen esitys. Hän on taiteilijana vapaa sielu, joka ilmaisee itsensä juuri niin kuin huvittaa, esimerkiksi välittämättä perinteisistä flamencotanssin sukupuolirooleista.
Hän on Carmen, hän on Don José, hän on Escamillo. Hän on myös härkä!
Musiikillisesti teos on yhdistelmä oopperahittejä ja flamencomaailmasta ammennettuja numeroita. Oopperasolistien yhteys tanssiin ei aina ollut ihan selkeä, he elivät omissa maailmoissaan. Etenkin Niina Keitelin Carmen teki vaikutuksen, ääni soi kypsästi ja ilmaisussa oli hieno täältä tullaan -asenne. Timothy Richards oli tyylikäs Don José, Tuomas Pursio itsevarma Escamillo, vaikka ääni tuntui hetkittäin hieman pakotetulta. Oulu Sinfonia soitti elävästi Maria Itkosen johdolla.
Flamencolaulajana María Marín on upea tulkitsija, jolla on myös klassinen kitaransoitto hyvin hallussa. Ihmettelin kuitenkin kovasti, ettei muuten täyteläisessä käsiohjelmassa ollut minkäänlaista tietoa hänen esittämästään musiikista. Suurin osa siitä ei ollut mitään perinteistä flamencoa, vaan selkeitä biisejä, joiden tekijät ovat tiedossa.
Mukana oli vanhoja espanjalaisia copla-hittejä kuten Falsa moneda ja Carmen de España, jonka sanat ”Minä olen Espanjan Carmen, en Mériméen” sopi tietysti esitykseen kuin nenä päähän. Mukana oli myös musiikkia ja repliikkejä Antonio Gadesin ja Carlos Sauran Carmen-elokuvasta (1983). Taikaloitsu Baga, biga, higa osoittautui baskilaismuusikko Mikel Laboan kappaleeksi. Käsiohjelmassa tosin ei myöskään mainittu oopperan libretistejä.
Yhteys musiikkiin, dialogi musiikin ja tanssin välillä on flamencotaiteen ytimessä. Galván leikittelee – välillä hän tanssii musiikin kanssa yksi yhteen, välillä hän möyrii tietoisesti sitä vastaan. Tällä kertaa pääkorokkeen ääni oli sen verran massiivinen, että ainakin salin keskiosassa koputukset peittivät muun musiikin. Huumorin käyttö on myös hyvin omaperäistä. Galván onnistuu olevan hurjan hauska, mutta syvällisesti, esiintyminen ei ole mitään pelleilyä.
Milloinkaan esitys ei tuntunut tylsältä, silti lähes kaksituntista kokonaisuutta olisi mieluusti voinut tiivistää. Loppuhuipennus Huutajien kanssa oli dramaturginen täysosuma.
