Urkujen komeetta tulee

Jan Liebermann lupaa ottaa Musiikkitalon uruista kaiken irti. © Max Lautenschläger

 

Yksi inspiroivimmista uruista, mitä olen koskaan kohdannut”, sanoi 21-vuotias urkurikomeetta Jan Liebermann tutustuttuaan syyskuussa Helsingin Musiikkitalon Rieger-urkuihin. Hän antaa soittimella konsertin 25. lokakuuta.Vierailua isännöivä Jan Lehtola oli äimistynyt jo kokeilukerralla: ”Miten joku voikaan vain istua urkujen penkille, aloittaa soittamaan Lisztin monumentaalista fantasiaa ja fuugaa tehden rekisteröintejä lennossa!”

Liebermann tuntuukin kasvaneen urkujen ääressä, niin luontevaa hänen soittonsa on. Kriitikot kuulevat siinä orkestraalista värikorvaa, harkittua dramaturgiaa, rytmistä svengiä ja fyysistä energiaa, mutta samalla kypsyyttä ja kirkkautta. Kun hän on lisäksi aktiivinen sosiaalisessa mediassa, ei ole ihme, että hän on voittanut urkufaneiksi paljon nuoria kuulijoita.

Viime vuonna Liebermann debytoi Berliinin filharmonikkojen solistina ja monissa tärkeimmissä urkusaleissa. Debyyttilevy Sonority ilmestyi maaliskuussa, ja sillä hän soittaa Salisburyn katedraalin uruilla Duprén, Duruflén, Hollinsin ja Ebenin musiikkia.

Liebermann kuvaa haastattelussa urkuja kokonaisena orkesterina yhden soittajan käsissä: huiluja, trumpetteja, pasuunoita, jousia jne. Hän on myös kiinnostunut siitä, että jokaiset urut ovat oma yksilönsä ja että ohjelmisto pitää rakentaa juuri kyseisen soittimen ominaisuuksien mukaan. Hän lupaa päästää Helsingin 124-äänikertaisen soittimen koko väripaletin esiin. Ohjelmassa on Bachia, Karg-Elertiä, Mendelssohnia ja Lisztiä.

Edellinen artikkeliOpiskelijat orkesteriin
Seuraava artikkeliLokakuun näköislehti