​Kukoistavien sävelten puutarhuri

 

Musiikintekeminen on Mikko Sarvanteelle kannanotto sellaisen elämäntavan puolesta, jossa ei tarvitse jatkuvasti kilpailla, kasvaa ja olla hyödyksi. © Mirja Inkinen
Säveltäjä Mikko Sarvanteelle musiikki tarjoaa yhteisöllisyyttä sekä keinon päästä hyötyajattelun ulkopuolelle.
Viime aikoina säveltäjä Mikko Sarvanne ei ole viettänyt juurikaan aikaa kotikaupungissaan Helsingissä. Ensin oli vuorossa residenssijakso Kainuussa Hyrynsalmella sijaitsevan Mustarinda-seuran tiloissa. Sieltä Sarvanne siirtyi Outokumpuun kaupungin kulttuuritoimen ylläpitämään residenssiin, jonka päätyttyä hän matkusti Padasjoelle isovanhempiensa mökille.
Residenssit ovat tarjonneet Sarvanteelle mahdollisuuden kuunnella, säveltää ja opiskella musiikkia kaikessa rauhassa. Työn alla on ollut kamariorkesterisävellys, joka on tilattu Lappeenrannassa syyskuussa järjestettävän Kumaus-festivaalin tämänvuotiseen ohjelmistoon. Teoksen työnimi, Hikikomori, viittaa Japanissa viime vuosina yleistyneeseen ilmiöön, jo...

Artikkeli vaatii kirjautumista. Täältä voit hankkia lisää lukuoikeutta.

Edellinen artikkeliSisältö 8 2021
Seuraava artikkeliKlamin uutuudet klarinetille ja kitaralle