Näyttelijä nousee yhä näkyväksi televisiossa. Laura Malmivaaralle iso läsnäolo osui vuoden alkuun. Keväällä hän astui myös oopperan maailmaan ja jatkaa Viimeisten kiusausten puheroolissa Savonlinnan oopperajuhlilla. Näyttelijälle muotokuvaus on ollut tärkein opettaja kohtaamiseen ja reagointiin.
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama Queen of Fucking Everything -sarja heitti menestyvän kiinteistövälittäjän tyhjän päälle valehtelevan puolison taloussotkun vuoksi. Pääroolissa Laura Malmivaara käänsi itsestään kaikki kulmat auki. Suomi sekosi, ja Yle kuittasi yli miljoonan katsojaluvut.
Vertailun vuoksi: UMK 2025 eli Uuden musiikin kilpailu, jossa valittiin Erika Vikman Suomen Viisuedustajaksi Baseliin, veti ruudun ääreen reilut 300 000 ja Rakkaat lapset -komediasarja runsaat 270 000 katsojaa.
Pyöritystä on riittänyt koko alkuvuoden, ja jokainen media on halunnut osansa Fucking-Laurasta.
Freelancerina Malmivaara osaa työnjaon. Nopeana ihmisenä hän sanoo pystyvänsä nopeisiin päätöksiin ja kellottamaan päivän töiden mukaan.
Malmivaaralla oli maaliskuun puolivälissä takana Tampereen Oopperan Viimeisten kiusausten kuusi näytöstä Riitan puheroolissa. Malmivaara on myös kolmivuotiaan Aatos-pojan äiti.
Äidistä otetaan tunnetusti kaikki irti, jos tämä on kadonnut päiviksi ja palannut rattia puristaen kotiin pääkaupunkiseudulle yötä myöten.
Kuvaajasta lavalle
Malmivaara on ollut hyvä näyttelijä toki jo ennen Queen of Fucking Everythingin Lindan roolia.
Aku Louhimiehen ohjaamassa Levottomissa vuonna 2000 elokuvauransa aloittanut Malmivaara työskenteli sittemmin seitsemän vuotta KOM-teatterissa. Rooleja on kertynyt useista tv-sarjoista ja elokuvista.
Tie näyttämölle ja elokuviin vahvistui oman valokuvaajantyön kautta. Malmivaara teki jo kouluaikoinaan mallin töitä, mistä lähti kiinnostus valokuvaajan opintoihin. Kuvaajana hän hahmottaa näkökulman kuvattavaan, ja samalla voi pohtia itse kuvattavana olemiseen liittyviä yksityiskohtia. Kameralle näyttelemisessä tästä on suuri etu.
Valokuvaaminen on noussut viime vuosina merkittävimmäksi osaksi freelancerin työtä tulojen kannalta. Hän tekee tilauksesta muotokuvia.
”Olen kuvannut pelkästään ihmisiä ja ihmisille. Se on tuntunut hyvältä rajaukselta. Voi kuulostaa suppealta, mutta se sopii mulle. Kuvaaminen kun ei ole ainoa työni.”
”Tiedän monia, jotka ovat kiinnostuneet valokuvaajan ammatista oman mallintyönsä kautta. Siinä pääsee poikkeuksellisella tavalla tarkastelemaan kameran molemmin puolin oloa”, Malmivaara miettii.
Mallin ja valokuvaajan tehtävistä oli sitten enää muutama askel teatterikouluun.
Mene ja kokeile
Musiikkiopinnot synnyinkaupunki Kajaanissa ja myöhemmin Sibelius-lukiossa pohjustivat esittävän taiteen alalle.
Kajaani oli pikkukaupunki, jonka valtaväylä Kauppakatu oli myös Lauran lapsuuden koulutie. Saatiin mennä ja tulla vapaasti, harrastaa ja eläytyä.
Mutta hauskinta oli kotona. Malmivaaran synnyinkodissa oli aina tilaa leikille ja luovuudelle, hassuttelulle ja yhteiselle tekemiselle.
Malmivaaran isä Jouni Malmivaara on metsäalan ammattilainen ja harvoja sukunsa miehistä, josta ei tullut pappia. Hän matkusti työnsä puolesta paljon, toimi yhdistyksissä ja toi niiden kautta Kajaaniin monia tärkeitä esityksiä.
”Oma innostuminen elämästä ja uusista mahdollisuuksista tulee isältä, vaikka äiti on mahdollistanut koko meidän huseeraamisemme. Minun haaveitani ei ole koskaan lytätty. Viesti oli pikemminkin se, että mee vaan ja kokeile.”
Laura oli isän tyttö, pitkä, saman oloinen, rohkea ja nopea. Isä kyyditsi lapsia harrastuksiin ja odotti teiniä kuvauskeikalta auto lämpimänä. Kun pääsy Sibelius-lukioon oli vaakalaudalla muuttoaikeiden vuoksi, isä oli auttamassa Lauraa pääsemään viime hetkellä sisään.
Isä eläytyi tyttären elämään. Edelleen perheen kesähuvilan aitasta löytyvät kaikki Laurasta kertovat aikakauslehdet.
Lauran veljet ovat samaa rohkeaa, esiintyvää sorttia, Olli NHL-tason jääkiekkoilijana menestynyt urheilija ja Mikko Malmivaara muusikko.
Nyt on aika kirjoittaa
Queen of Fucking Everything -sarjan varjoon on jäänyt se, että Laura Malmivaaralta on ilmestynyt kaksi autofiktiivistä romaania, Vaiti (2021) ja Iltatähti (2024).
Vaiti kertoo äidin ja aikuistuvien tytärten suhteesta. Kaiken taustalla on ex-puolison työkohu ja sen aiheuttama oma sisäinen umpio. Puhumattomuuden tila oli riittävän suuri romaanin aiheeksi imeäkseen sisäänsä muita, ihmissuhteita purkavia teemoja.
Iltatähti-romaani tarkentaa elämän vauvavaiheeseen, jossa äiti on 48-vuotias ja lapsen sisaret aikuistumassa. Uuden puolison kanssa yhteys ei olekaan enää helppoa ja kertojan keho tuntuu vastaavan vain pienokaisen vaatimuksiin. Missä ovat minän rajat, kun tarvitsevia ja haastajia on monia? Mihin katoaa parisuhde, vaikka lapsi on hartaasti odotettu?
”Romaanin kirjoittamiseen tunsin olevani vasta viime vuosina valmis. Romaani sai löytää muotonsa vähitellen. Minua houkuttelivat vastuu ja vapaus omaan näkökulmaan.”
Malmivaara on käyttänyt romaanien tarinoissa pitkälti omia havaintoja eletystä elämästä. Mutta mikä on mun, on usein myös sun.
Parhaillaan Malmivaara kirjoittaa audiodraamaa yhdessä nilsiäläisen kirjailija Antti Heikkisen kanssa. Teos on dialogimuotoinen teos, joka julkaistaan syksyllä Otavalta äänikirjana. Siinä risteytetään maalaisuus ja kaupunkilaisuus, menestys ja sen puute, Savo ja Helsinki.
Kirjan nimikin on Pelkkää hyvää. Se voisi vastata vaikkapa nykyään hieman unohtuneeseen kysymykseen: ”Mitä kuuluu?”
Laulun hämmentävä paine
Tampereen oopperan Viimeiset kiusaukset palaa lavalle Savonlinnan Oopperajuhlilla OIavinlinnassa heinäkuussa.
Kokemus oopperasta oli Malmivaaralle näyttelijän roolissa ensimmäinen ja suoraan korvaan. Basso Mika Kares lauloi herättäjä Paavon roolissa ensimmäistä vaimoaan esittäneen Malmivaaran vieressä niin läheltä, että laulun paineen saattoi fyysisesti tuntea.
”Oli kyllä uskomattoman hienoa seurata sitä voimaa ja toisaalta haurautta, mitä Kares Paavona ilmensi. Kun basso jylisee vieressäni koko kehoni läpi ja kuolakin lentää suun auetessa, onhan se hurjaa..”
Jo harjoitusprosessi yksittäisten solistien osalta oli täysin erilainen kuin teatterissa.
”Laulajat pikkuhiljaa ottivat käyttöön koko sen kapasiteetin, mitä oli säästelty ja hiottu harjoituksissa. Kun sinfoniaorkesteri tuli mukaan loppuharjoituksissa, kävi mielessä, että ai jaa, tämäkin vielä! Sitten ensi-illassa kaikki ikään kuin räjähti ilmoille.”
”Musiikki elää ajassa, jossa solistin on vain pysyttävä mukana. Teatterissa näyttelijä pystyy itse säätelemään rytmiä. Itse sain seurata tätä vapaana laulajien ponnistuksista, vaikka laulua omassa roolissa myös oli virrenveisuuna.”
Malmivaara tuntee sukunsa kautta herännäisperinteen, jossa veisuu on tärkein uskon ilmenemismuoto. Perheessä ja suvussa on aina laulettu paljon virsiä.
”Jos joku on mulle luontevaa, niin ainakin veisaaminen. Herännäiset eivät todistele tai käännytä, vaan usko kuuluu veisuussa.”
”Sitäkin tuli pohdittua, miten omat sukulaiseni ovat joskus matkustaneet Nilsiän Aholansaareen Paavoa tapaamaan ja halunneet jakaa sitä paloa, mitä heissä on liikkunut.”
Malmivaara kokee esittävän taiteen olevan osa sitä paloa, millä ihminen kohtaa toisen ja tulee kosketetuksi.
”Näitä ihmisyyttä ravisuttavia kokemuksia en olisi saanut missään muussa työssä. Taide todella koskettaa meitä ihmisiä ja näyttelijänä siitä pääsee usein osalliseksi.”
”Myös kuvaajana on syntynyt samanlaisia kohtaamisia. Osuu niin sanotusti ruutu kohdilleen. Olen ollut tosi onnekas omassa työssäni, vaikka tiukkaahan tämä on elantomielessä. Ei näitä töitä rahan takia tehdä.”
Kulttuuria ajetaan nyt alas ennennäkemättömällä tavalla nykyhallituksen leikkausten myötä. Moni pienteatteri on menettänyt tukea ja lopettaa toimintansa, festivaaleja jää tauolle ja laitokset supistavat ohjelmistoaan. Maaliskuun loppupuolella myös Näyttelijäliitto antoi lakkovaroituksen.
”On tehty kyllä kulttuurin tekeminen Suomessa vaikeaksi. Se on karhunpalvelus kaikille. Toivottavasti tämä ei ole pitemmän tähtäimen suunnitelma vaan pelkkä mielenhäiriö. Pakkohan meidän on ylläpitää elävää ja marginaalistakin kulttuuria, se on selvä.”
Malmivaaralle on riittänyt hyvin töitä, mutta freelancerina vain kausittain.
”Jos minäkin hädin tuskin selviän tällä työtahdilla, niin miten he, joilla ei ole työtilaisuuksia tätä määrää? Kyllä kyse on nyt selviytymistaistelusta ihan kaikilla alan ihmisillä”, Malmivaara sanoo.
Nopea kameran edessä ja takana
Mutta palataan hetkeksi tv-sarjojen rooleihin. Malmivaara päätyi Queen of Fucking Everything -sarjaan koekuvausten kautta usean ehdokkaan joukosta. Yhteistyötä hän teki Tiina Lymin kanssa ensimmäistä kertaa.
”Tiinalla oli hirveän vahva visio ja tarkka käsikirjoitus. Harjoittelimme paljon, eikä improamiselle ollut tarvetta.”
”Oli helppo tulla mukaan, kun ohjaajalla oli koko ajan langat käsissään. Tässä ei myöskään tarvinnut suitsia omaa energiaa. Painelin vain menemään. Sain vahvistaa omaa ydintä ja toimia koko paletilla, kaikki värit sopivasti sekaisin.”
Katsojia hämmästytti se, miten Malmivaara latasi tekemiseensä sellaista luontevuutta ja nopeita käänteitä, että katsoja saattoi vain riemastua ja eläytyä.
”Yleensä kameralle näyttelemisessä riittää ajatus. Kamera taltioi kaiken, sun ajatuksen ja mikroliikkeet. Se on armottoman rehellinen ja paljastava.”
”Tiina Lymin sarjassa toimi juuri se, että oltiin niin läsnä ja elettiin tilanteessa. Ja se juuri on niin lähellä omaa kuvaajan identiteettiäni, olen nopea ja läsnä hetkissä ja tartun impulsseihin.”
”Teatteri on siinä mielessä mulle vieraampi maasto. Se vaatii energian suuntaamista eri tavalla. Läsnäolo ei riitä, pitää kehollistaa sanomaa ja olla fyysinen. Teatteri on siksi myös tosi kuluttavaa.”
Saara Cantellin ohjaama Poikani Joel -minisarja (2022) antoi puolestaan rauhan keskittyä omaan Roosa-äidin päärooliin. Siinä äiti kamppailee poikansa väkivaltaepäilyn kanssa ja koettaa löytää suhteen tähän.
Mika Ronkaisen ohjaamassa Kaikki synnit -sarjassa (2019) lestadiolaisyhteisössä ja Anu Leinosen roolissa piti löytää vakuuttavuus pelkästään astumalla tilaan. Karismaattiset ihmiset johtavat yhteisöä hyvässä ja pahassa.
”Kun ajattelen oman sukuni herännäisiä saarnamiehiä, heissä on ollut oikeasti joku ominaisuus, jolla he ovat saaneet ihmiset kuuntelemaan itseään. Se liittyy paljon muuhun kuin siihen, mitä sanotaan”, Malmivaara peilaa.
Ensimmäinen iso rooli kokopitkässä Levottomat-elokuvassa antoi käsityksen koko elokuvateon prosessista.
”Mutta kyllä sen anti oli suurelta osin se, että perustin perheen ja menimme Akun kanssa naimisiin.”, naurahtaa Malmivaara.
Malmivaara opiskeli parikymppisenä myös jonkin aikaa teologiaa, lähinnä kiinnostuksesta eri uskontoihin. Papiksi hän ei aikonut.
”Hyvä pappi on hyvä esiintyjä. Papilta vaaditaan samoja ominaisuuksia kuin näyttelijältäkin. Usein nauramme pappi-setäni kanssa, että oikeastaan teemme samaa työtä. Vedetään seremonia läpi mahdollisimman vaikuttavasti.”
Taiteellisessa työssään Malmivaaralla on vahva luotto ihmisessä olevaan hyvään.
”Arvostan paljon pappeja, näyttelijöitä ja kaikkia heitä, jotka käyttävät elämänsä toisten hyväksi ja kohtaavat ihmisiä. Näissä töissä ollaan vaativalla ja kuluttavalla alalla, jossa fokus on pidettävä selvänä. Se on antamista ja saamista.”
”Taide ja uskonto kulkevat käsi kädessä, molemmat vahvistavat ihmisen henkistä ydintä”, Malmivaara tiivistää.
Iltatähdestä monologi
Nyt Malmivaara on kirjoittamassa omasta tekstistään näytelmää. Iltatähti-romaanista syntyy monologi yhdessä vibrafonisti Arttu Takalon kanssa. Kiertueen ensi-ilta on sovittu Helsingin Koko-teatteriin.
Laura Malmivaara esittää siinä itseään ja romaanin kertojaa. Ensimmäistä kertaa hän on vastuussa koko esittävän taiteen kaaresta käsikirjoituksesta yleisön eteen.
Mutta mikä paikka yli 50-vuotiaalla suomalaisella naisnäyttelijällä on teatterin lavoilla muuna kuin Niskavuoren naisena tai Hyacinth Bucketina?
”Tilanne on parantumassa. Koko ajan tulee lisää naiskirjailijoita, jotka kertovat eri ikäisten naisten tarinoita.”
”Tila naisten monimutkaisuudelle ja ristiriitaisuudelle on selvästi avautumassa. Ja siihen Queen of Fucking Everything antoi yhden lähtölaukauksen. Se on tuonut katsojille valtavasti iloa. Me tekijät ollaan pidetty siinä ohessa elossa itsemme ja katsojat”, Malmivaaraa huvittaa.
Teksti: Anne Välinoro Kuvat: Susanna Lyly
