Vanha pianoprofessori kävelee sisään. Tuosta noin oven mustasta aukosta se tulee entisen kuppilan kantapöytään tarjottimensa kanssa kysymään kuulumiset, odottamaan vastausta, joka on se sama kuin aina, hyvää, kiitos kysymästä, siinähän tuo. Tuosta noin oven mustasta aukosta se tulee kysymään, ollaanko sitä optimisti vai pessimisti, ja että ei tässä kaikki niin huonosti ole kuin miltä näyttää, ja jos ei niin hyvinkään niin paremmin kuitenkin, kuten jatkosodassa jolloin huonokuuloinen kenraalimajuri Pajari tekee Alfons Almista adjutanttinsa niillä ansioilla, […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
