Punakynäniska: Koko kansan santut ja klasut
Monien bongailemaa suomalaista kapellimestaritaivasta kirkasti keväällä entisestään erityisesti kaksi uutista. Klaus Mäkelä sai paikan tarunhohtoisesta agentuurista. Myöhemmin ilmoitettiin, että Santtu-Matias Rouvali aloittaisi Göteborgin filharmonikoiden...
Kamarimusiikkia: Preludi ja fuuga
Juhannuksen alla olivat puheena kosketinsoittimien ”mielikuvituslajit” kuten fantasiat ja variaatiosarjat. Näihin voisi toki lisätä myös preludin, praeludiumin tai alkusoiton (eli esileikin). Preludi yhdistyy kuitenkin...
Punakynäniska: Tieteen musiikkipoliisista, päivää
Sain mahdollisuuden vierailla tällä viikolla Suomen musiikintutkijoiden vuosittaisessa symposiumissa Tampereella. Kolmipäiväinen tapahtuma esitteli kotimaisen musiikintutkimuksen tämänhetkistä teoriaa, metodologiaa ja tutkimuskohteita. Kymmenien esitelmien kokonaistarjonta osoitti,...
Punakynäniska: Anna sen soida – siinäkö kaikki?
Harmittomalta ajatusleikiltä ei voi välttyä. Suomen vanhin musiikkioppilaitos eli Taideyliopiston Sibelius-Akatemia sai hiljattain laulaja Thomas Kirjosen eli Kasmirin luennoimaan populaarimusiikkiartistien työnkuvasta vuonna 2015.
Tilaisuuden antia kokoava video julkaistiin vain...
Punakynäniska: Tärpit Kallioon ja Vallilaan
Helsingissä pääsee kuulemaan tulevina viikkoina kokonaisen ryteikön verran kiinnostavia nykymusiikkiteoksia. Myös uuden musiikin tunnustetut helmet pääsevät esiin. Lisäksi esittelen, miksi kannattaa suunnata kuuntelemaan vanhaa...
Punakynäniska: Apua pyytävä ei kartalta katoa
Varoitus: tässä kirjoituksessa en aio liiemmin varoa sävyä, joka saattaa tiettyihin korviin kuulostaa kaupalliselta tiedottamiselta.
Ei tarvita kovin laajaa kulttuuriuutisten seuraamista sen asian huomaamiseen, että outoja...
Kamarimusiikkia: Poulencin ryhmäsonaatit
Tässä parin viime kuukauden aikana olen leikkinyt ajatuksella, että sonaatit olisivat erilaisten soitinpersoonien itseilmaisun kanavia. Että sonaatti lajina olisi enemmän kuin mikään muu (kamarimusiikin...
Punakynäniska: Kevyitä multia ja painokkaita partasuita
Musiikkitoimittajan arjessa on tuskin montaa yhtä kiinnostavaa ajanvietettä kuin säveltäjien syntymä- ja kuolinvuosissa piehtaroiminen. On jotakin mihin tarttua kiinni. Siispä joukolla keksimään B-, C-...
Punakynäniska: Kolme syytä tarkistaa Gavin Bryars
Englantilaissäveltäjä Gavin Bryars (s. 1943) saapuu ensi viikolla Taideyliopiston vieraaksi. Hänen The Sinking of the Titanic -teokseensa pohjautuva Liisa Pentin tanssiteos on yksi Sibelius-Akatemian...
Kamarimusiikkia: Sonaatti
Jos jousikvartetto paljastaa säveltäjänsä sisimmän ja aikakautensa kehityslinjat, sonaatti läpivalaisee soittimensa. Tai ainakin tästä tulokulmasta käyn sonaattien kimppuun nyt käynnistyvässä Kamarimusiikkiblogin toisessa vaiheessa. Sonaatit...
Äänieristystä: Kulttuuria kansalle!
Tutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat suuresti kulttuuripalveluja ja tahtovat niitä lisää. Kuuntelevatko päättäjät?
Suomen Sinfoniaorkesterit huomasi vuosittaisessa selvityksessään, että orkesterikonserttien yleisömäärät kasvoivat jälleen viime vuonna. Jälleen,...
Kamarimusiikkia: Sellosonaatti
Sellon soinnin sanotaan usein muistuttavan ihmisääntä. Sello koetaan lyyrisenä, mietiskelevänä olentona, joka tulkitsee ihmissielun syviä tuntoja. Samalla siinä on jotain pirullista, ovelaa ja arvoituksellista....