Kesäblogissa haaveillaan pianomusiikin tahdissa. Ensialkuun pieni henkilökohtaista-osio: olen cembalisti ja ajoittainen wannabe-pianisti, joka – etenkin musiikillisesti haahuilevina teinivuosinaan – manaili silloin tällöin, että mitä...
Tässä parin viime kuukauden aikana olen leikkinyt ajatuksella, että sonaatit olisivat erilaisten soitinpersoonien itseilmaisun kanavia. Että sonaatti lajina olisi enemmän kuin mikään muu (kamarimusiikin...
Huilulla on – ehkä kliseisen säestykumppaninsa harpun ohella – soittimista kenties kaikkein stereotyypitellyin persoona: huilu edustaa feminiinisyyttä, linnunlaulua, kaikkea somaa ja hempeää. Kieltämättä huilu...
Sellon soinnin sanotaan usein muistuttavan ihmisääntä. Sello koetaan lyyrisenä, mietiskelevänä olentona, joka tulkitsee ihmissielun syviä tuntoja. Samalla siinä on jotain pirullista, ovelaa ja arvoituksellista....
Viulua ei ihan suotta sanota soitinten kuninkaaksi. Viulusonaatteja löytyy kasapäin barokista nykypäiviin asti, ja sen ymmärtää: viulu on mitä sopivin tunteiden ja tunnelmien puhetorvi...
Jos jousikvartetto paljastaa säveltäjänsä sisimmän ja aikakautensa kehityslinjat, sonaatti läpivalaisee soittimensa. Tai ainakin tästä tulokulmasta käyn sonaattien kimppuun nyt käynnistyvässä Kamarimusiikkiblogin toisessa vaiheessa. Sonaatit...
- Jousikvartetossa on suurta potentiaalia, joka ei rajoitu mihinkään tiettyyn aikakauteen. Koska jousikvartetti on yhtenäinen soitinperhe, se toimii aina soinnillisesti, mutta toisaalta siinä on...
1900-luvulla jousikvartetto muuttuu. Lajin jättiläinen Shostakovitsh varioi uutteasti klassismista romantiikan kautta periytynyttä neliosaisuutta muhkeassa jousikvartettotuotannossa, jossa kokeili kaikkia osien lukumääriä yhdestä seitsemään. Shostakovitshin jousikvartetot...
Beethovenin tuotanto on yksi musiikin historian jännittävimmistä kehitystarinoista. Nuoren Ludvig vanin reippaasta wieniläisklassismiat kuljetaan pronssilla ja mahongilla silatun empiren kautta kuuroutuvan erakon häkellyttävän universaaliin,...
Kamarimusiikkia – trioja, kvartettoja, kvintettoja, sonaatteja... – pidetään hienovaraisena, läheisenä, mutkattomana, kotoisana musiikinlajina, eikä ihme, sillä alunperin niitä sävellettiin juuri olohuoneisiin, perheiden ja ystävien...