Kamarimusiikkia: Jousikvartetto nyt – säveltäjän näkökulma

– Jousikvartetossa on suurta potentiaalia, joka ei rajoitu mihinkään tiettyyn aikakauteen. Koska jousikvartetti on yhtenäinen soitinperhe, se toimii aina soinnillisesti, mutta toisaalta siinä on myös kylliksi mahdollisuutta moninaisuudelle, tarvittaessa jopa orkestraalisuudelle, pohtii säveltäjä Juha T. Koskinen kun kysyn hänen suhdettaan jousikvartettoon.

Jousikvartetti on yksi harvoja muuttumattomana säilyneitä perinteisiä soitinkokoonpanoja, joka lakkaamatta kiehtoo säveltäjiä. Se on osoittanut muuntautumiskykynsä ja hedelmällisyytensä aikamme musiikissa juuri instrumenttina, ei enää musiikin muotona tai genrenä.

Itse asiassa Juhan ihka ensimmäinen sävellys oli juuri jousikvartetto, vuonna 1989 Sotkamo Soi -festivaaleilla esitetty ”Io.” Siinä vaiheessa hän ei vielä opiskellut sävellystä vaan viulua, ja jousikvartetti oli oman soittokokemuksen myötä läheinen kokoonpano.
– Se oli vielä sellainen luomusävellys, hän hymähtää ja tarjoaa kiinalaista puerh-teetä.

Juhalla on useita jousikvartetille kirjoitettuja sävellyksiä, joita ei kuitenkaan ole otsikoitu jousikvartetoiksi vaan jollain kuvailevalla nimellä. Yksi tällainen on miniatyyrisarja Soleil noir. Juha menee kirjahyllylle ja alkaa etsiä taidekirjaa symbolistitaiteilija Odilon Redonin teoksista.
– Aloitin Soleil noirin säveltämisen 1997 kun opiskelin Kaija Saariaholla, hän kertoo. – Halusin tehdä viisi miniatyyriä, jotka olisivat kaikki lähtökohdiltaan aivan erilaisia.

Selaamme kirjaa. Juha valitsi Redonilta teoksia, jotka olivat kaikki materiaalisilta lähtökohdiltaan hyvin vaihtelevia – varhaiskauden miltei realistisen maisemamaalauksen (Paysage au lever du jour), seepiasävyisen, hieman primitivistisen työn (Indienne au papillon) ja niin edelleen. Finaalin oli alunperin tarkoitus perustua sädehtivän myyttiseen, raikasväriseen pastellityöhön Char d’Apollon (Apollonin vaunut). Tästä ei kuitenkaan tullut mitään. Lopulta Juha oivalsi, että sarja tarvitsi yhden absoluuttisen, ei-maalauksellisen osan sitomaan kokonaisuuden eheäksi. Sarja valmistui 2006 Zagros-kvartetille.

– Jousikvartetot ovat mielekästä sävellettävää siitäkin syystä, että jousikvartetit ovat yleensä todella antoisia yhteistyökumppaneita, Juha selvittää. – Yhtyeet ovat usein vähän kuin perheitä, he tekevät tosi paljon töitä yhdessä ja heille muodostuu oma identiteetti. Se kiehtoo säveltäjää.

Yhteenhitsautunut vakiokokoonpano on usein myös kiinnostavan tulkinnan tae. Juha sävelsi jousikvartettonsa nro 1 Diotima-kvartetille, joka kantaesitti sen Japanissa 2005 Takefun kansainvälisellä musiikkifestivaalilla. Diotima tuli esittämään teoksen myös Viitasaarelle 2007.
– Ranskalaisille on tyypillistä tarkkuus, keskittyminen detaljeihin, mutta myös suuri intensiivisyys, joka kuuluu esimerkiksi soinnin lämmössä, Juha kuvailee kvartetin tulkintaa.

Onko lopulta väliä, nimeääkö nykysäveltäjä jousikvartettisävellyksensä Jousikvartetoksi vai joksikin muuksi? Aika sattumanvaraista se on, Juha tuumii, mutta jousikvartetoksi nimetty sävellys on kyllä jotain erityistä.
– Bartókille jousikvartetot olivat eräänlaisia elämänetappeja, tilintekoja. Aloin miettiä että minullekin ne voisivat merkitä jotain sellaista: niitä tehtäisiin noin kymmenen vuoden välein, ne olisivat sellaisia itsereflektion hetkiä.

Puhtaasti jousikvartetoksi nimetty sävellys on Juhan mukaan abstraktiudessaan kuin magneetti, joka kerää ympäriltään muuta materaalia.
– Jousikvartetto voi olla imevä pinta, joka synnyttää suorastaan synteesin senhetkisestä elämäntilanteesta, hän miettii.

Yksiosaisessa 1. jousikvartetossa Juha siteerasi oopperansa Madame de Sade (1998/2010) käännekohtaa, teoksen ”avainta” jolla on hänelle henkilökohtaistakin merkitystä. Nyt tekeillä on jousikvartetto nro 2. Se puolestaan imee luonnostaan sisäänsä aineksia parhaillaan työn alla olevasta Lusia-monologioopperasta.
– Tästä jousikvartetosta on tulossa hieman klassisempi, moniosainen, Juha paljastaa.

Juha T. Koskisen Soleil noir – viisi miniatyyria jousikvartetille soi Klasu-nettiradiossa lauantain Blogimusiikissa 23.2. klo 16. Esittäjänä on Zagros-jousikvartetti, kyseessä on konserttiäänitys vuodelta 2006.

Seuraavan lauantain 2.3. blogimusiikiksi Juha valitsi Giacinto Scelsin jousikvarteton nro 4 (1964). Sen esittää Klangforum Wienin jousikvartetti (Kairos 2001).

Juha kommentoi Scelsin teosta näin:
– Säveltäessäni Soleil noirin en vielä tuntenut Scelsin kvartettoa. Silti teosten ilmaisussa voi nähdä jotain yhteistä: palava tarve avautua aivan uudenlaisille sisäisille kokemuksille. Scelsin teos on vaikuttava todiste siitä, kuinka jousikvartetti välineenä antaa säveltäjälle melkein rajattomat mahdollisuudet uppoutua oman äänensä etsintään.

Edellinen artikkeliKamarimusiikkia: Kohti modernia jousikvartettoa
Seuraava artikkeliKamarimusiikkia: Sonaatti