Beethovenin tuotanto on yksi musiikin historian jännittävimmistä kehitystarinoista. Nuoren Ludvig vanin reippaasta wieniläisklassismiat kuljetaan pronssilla ja mahongilla silatun empiren kautta kuuroutuvan erakon häkellyttävän universaaliin, arkaaista viisautta uhkuvaan myöhäistyyliin. Tämä kaarros kuuluu oikeastaan kaikissa teostyypeissä, mutta ehkä kaikkein puhuttelevammin jousikvartetoissa, joita Beethovenilla on yhteensä 16. Ne onkin tapana jakaa varhaisiin, keskikauden ja myöhäisiin jousikvartettoihin (6-5-5).
Joulukuussa Uusi Helsinki -kvartetti teki uroteon ja kahlasi konserttisarjassa koko kvartettoparven halki. He kuvailivat sitä matkaksi inhimillisten tunteiden rajoille ja takaisin, ja viimeisissä kvartetoissa jopa tämän maailman ulkopuolelle, toisenlaiseen yksityiseen todellisuuteen.
Viimeisissä viidessä jousikvartetossa (1823-26) siirrytään todellakin jonkinlaiseen transsendenssiin, tasolle, jossa maalliset lait eivät enää päde. Äärimmäisen pysähtyneinä kelluvat hitaat osat hohtavat pyhää humaaniutta ja seesteistä ilmavuutta. Mikään eteeriseksi haaltunut henkiolento Beethoven ei kuitenkaan missään nimessä ole, eikä hänen transsendenssinsä tarkoita skrjabinmaista mystisyyttä. Kirjoittaessaan Beethovenin viulusonaateista Amfion-verkkofoorumilla viulisti Pasi Eerikäinen vertasi spontaanisti nuorta Beethovenia James Bondiin ja vanhaa Obi-Wan Kenobiin. Niin, kenties Obi-Wan, tai ehkä pikemminkin mestari Yoda.
Kuten Yoda, tuo maahismainen lerppukorva, valaistuneenakin Beethoven on särmikäs, juureva, pitelemätön. Hän viis veisaa kvarteton lajikonventioista, stemmojen roolituksista ja osien karaktääreistä. Jousikvartetto muuttuu ikään kuin nestemäiseksi, täysin pidäkkeettömäksi ja riippumattomaksi tilaksi, jossa mieli on vapaa kaikista kahleista.
Tunnetilat vaihtelevat äkkinäisesti, ikään kuin vapaasti assosioiden tummasta melankoliasta piikikkääseen riehaannukseen. Kuitenkin kaikki vaikuttaa luonnolliselta, pakottomalta, ei ollenkaan oikukkaalta. Jousikvarteton nro 12 scherzon voimakkaasti aksentoidut fraasinpätkät pyrähtelevät ja sihahtelevat ilmassa estottomina kuin vailla painovoimaa. Monissa kvartetoissa on säteilevää laulavuutta, ja sitten gurumainen henkistyneisyys taas vaihtuu velmuiluksi kuten viimeisen, 16. jousikvarteton merkillisissä repetitioissa.
Levysuositukset:
Jousikvartetto op. 127 (nro 12), Hagen Quartett, DG 2005.
Jousikvartetto op. 135 (nro 16), Juilliard String Quartet, Sony 1997.
