Orkesterit ja konsertot

  Viulistisäveltäjä Andreas Rombergin (1767–1821) ura osui suurin piirtein Beethovenin aikaan, ja kuuluisamman kollegansa varjoon hän on myös jäänyt. Rombergin tähti alkoi nousta alle kymmenvuotiaana, mutta elämäntaipaleesta tuli Napoleonin sotien vuoksi rikkonainen. Säveltäjänä Romberg oli itseoppinut, tyyli klassinen ja myöhäisimmissä teoksissa orastavasti romanttinen. Viulukonserttoja hän sävelsi kaksikymmentä, kaikki omaan käyttöön, ja sen vuoksi vain muutama niistä painettiin laajempaan levikkiin. Alphan levylle poimitut näytteet Rombergin viulukonsertoista esittelevät hyväntuulisia virtuoositeoksia, joissa riittää näyttävää taituripyöritystä, mutta musiikillinen ote […]

  Sono Luminus -levymerkin islantilaissäveltäjien sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Sen avaa säveltäjä ja kapellimestari Daniel Bjarnasonin Suomessakin esitetty, Pekka Kuusistolle sävelletty viulukonsertto. Kuusiston kyvyt on otettu huomioon lähes tauottomassa soololinjassa, joka improvisaation ja viheltämisen lisäksi kattaa laajan spektrin tekniikoita ja liihottaa usein pentatonisessa iloluontoisuudessaan uhkaavamman orkesterin yllä. Levyn moderneinta päätä edustava Þuríður Jónsdóttirin huilukonsetto Flutter käyttää Mario Carolin lumoavan ja vaativan solismin vastamateriaalina äänitystä sirkkojen sirityksestä, ja orkesterikin toisinaan muistuttaa vipeltäviä pieneläimiä. Kanadalaissyntyisen Veronique […]

  Mieczyslaw Weinbergin viulukonsertto vuodelta 1959 valmistui Leonid Koganille, joka aikoinaan myös levytti teoksen. Neliosainen, ulkoisesti Shostakovitshin ensimmäisen viulukonserton mallia seuraava teos on pysynyt viime vuosiin asti ohjelmiston ulkokehällä. Myös Weinbergin musiikin puolesta taistellut Gidon Kremer empi konserton kanssa vuosia ennen kuin otti sen työn alle. Häntä huolettivat teoksen tekninen haastavuus sekä ääriosat, jotka tuntuivat toteuttavan meluisaa neuvostoestetiikkaa. Musiikkiin paneuduttuaan hän löysi niistä kriittisen ja parodisen ytimen, joka kehystää nasevasti toisen osan juutalaistematiikkaa ja hitaan […]

  Nikolai Tsherjepninin (1873–1945) ”fantastinen baletti” Le Pavillon d’Armide käynnisti vuonna 1909 Sergei Djagilevin balettiyhtyeen voittokulun Pariisissa ja teki tähden heidän ensitanssijastaan Vaclav Nijinskystä. Baletin suurin menestystekijä oli todennäköisesti Mihail Fokinin koreografia, mutta suosioon vaikutti myös Tsherjepninin musiikki, yhdistelmä hänen opettajansa Rimski-Korsakovin folkloristista eksotiikkaa ja 1900-luvun alun muodikasta myöhäisromantiikkaa. Théophile Gautierin aiheeseen pohjautuvassa tarinassa barokkioopperoista tuttu Armida-noita (Torquato Tasso) ilmestyy ranskalaiseen linnaan sekoittamaan miesten päät. Le Pavillon d’Armide pohjusti maaperää Stravinskyn Tulilinnulle seuraavana vuonna. Saman […]

  Mahlerin kymmenes sinfonia jäi häneltä kuollessaan kesken, mutta siitä on tullut Deryck Cooken (1989) tai muiden täydentämänä yhä vakiintuneempi osa hänen sinfoniasarjaansa. Osmo Vänskä antoi aikoinaan uuden elämän monille Sibeliuksen teosten unohtuneille tai varhaisille versioille. Myös Mahlerin kymmenennen sinfonian tulkinnassa hän onnistuu luomaan keskeneräisestä teoksesta draamallisen kokonaisuuden, johon orkestroinnin outoudet ja vaihtuvat karakterit istuvat luontevasti. Avaava Adagio-Andante etenee tavallista lempeämpänä, mutta kriisiytyy Vänskän tavaramerkiksi tulleisiin pianissimo-fortissimo-kontrasteihin. Kuuluisa yhdeksänsävelinen riitasointu kajahtaa yllättävän epädramaattisena, epäilemättä tarkoituksellisen […]

  Pietro Locatellin (1695–1764) kahdentoista viulukonserton kokoelma L’Arte del violino julkaistiin vuonna 1733, eikä viulunsoitto ollut enää entisellään. Hän ei ollut barokin ainoa virtuoosinen viulistisäveltäjä, vaan taisteli paikastaan Tartinin, Nardinin, Veracinin, Manfredinin ja muiden kanssa. Kamppailun tuloksena Locatellin ”Viulun taiteesta” tuli tulevaisuusloikka, jossa viulusta irrotettiin ennen kuulemattoman korkeita säveliä, kaksoisotteita ja sormia venyttäviä intervalleja. Ne oli esitettävä italialaisella temperamentilla ja bravuurilla, joka ennakoi Paganinin esiinmarssia vuosikymmeniä myöhemmin. Kolmiosaiset konsertot Locatelli varusti kadenssimaisilla soolokapriiseilla (Capriccioso), jotka […]

  Giovanni Antoninin suururakka, Haydnin kaikkien 106 sinfonian levytyspaketti on edennyt yhdeksänteen osaan, eikä tulkintojen inspiraatiokäyrä ja soiton säkenöivyys ja vivahderikkaus osoita mitään laskun merkkejä. Tällä kertaa keskeisteoksena on Jäähyväissinfonia (f-molli nro 45), jonka vallankumouksellisuus on sen tyhjiin raukeavassa finaalissa. Teoksen tunnelmien taustaksi on otaksuttu Haydnin kommenttia prinssi Nikolaukselle, jotta hän antaisi koti-ikävästä kärsiville muusikoilleen Esterhazyssa enemmän vapaata, mutta tälle tarinalle ei ole todisteita. Harvoin sen dramaturginen rakenne tulee niin kouriintuntuvasti esiin kuin Antoninin tulkinnassa: […]

  Vähien sävelten valkoinen valo” otsikoi Pärt-kokoelmansa Accentus Musicus, joka seuraa ECM:n esimerkkiä harmaasävyisen askeettista kansiliparetta myöten. Anish Kapoorin Marsyas-veistoksen innoittama, suurelle orkesterille ja pianosolistille sävelletty liki 40-minuuttinen Lamentate on Pärtiä massiivisimmillaan ja intiimeimmillään. Kärsimystä ja kuolemaa tutkaillaan yksinäisen pianon vaeltaessa harvakuteisen, joitakin kertoja ärjähtävän orkesteritekstuurin halki. Pärt on vähien sävelien profeetta, ja vain lapsenuskolla ja oikealla ajoituksella niistä syntyy tällainen immateriaalinen keidas nykyajan kulutuksen ja kohelluksen keskelle. Onute Grazinyte ja Modestas Pitrenasin johtama Liettuan […]

  Martinůn kaksi viulukonserttoa eivät ole lähimainkaan niin tunnettuja kuin soisi. Levytyksiäkin on syntynyt vähänlaisesti: Josef Sukin Supraphon-tulkinnat kuuluvat historialliseen kategoriaan, ja Isabelle Faust levytti jokin aika sitten toisen konserton. Frank Peter Zimmermann paikkaa Bambergin sinfonikkoja johtavan Jakub Hrusan kanssa ison aukon näyttäen, kuinka elinvoimaisesta ja taiturillisesta musiikista on kyse. Sekä vuonna 1933 valmistunut ensimmäinen että kymmenen vuotta myöhemmin syntynyt toinen viulukonsertto ovat kolmiosaisia, layoutiltaan uusklassisia teoksia, jotka luultavasti sujuvan luonteensa vuoksi ovat jääneet sivuun. […]

  Ralph Vaughan Williamsin musiikilla on juuret syvällä englantilaisessa elämänasenteessa. Siihen kuuluu humaani eetos ja toteava tapa katsoa maailmaa sekä pyrkimys karttaa subjektiivisuutta. Säveltäjän usko luontoon ja sinfoniseen traditioon luovat yhteyden Sibeliukseen, jolle Vaughan Williams omisti vuonna 1943 ”lupaa kysymättä” serafisen viidennen sinfoniansa. Teoksesta ei löydy edeltäjänsä hurjia kontrasteja, mutta BBC:n sinfonikot tavoittavat Hyperionin äänityksessä laajan sävykirjon. Martyn Brabbins häivyttää itsensä taustalle mutta varmistaa, että pianissimot ja synkeät juonteet rekisteröityvät myös. Yksi viidennen sinfonian taustaelementeistä […]

  Santtu-Matias Rouvali seuraa vuonna 2021 Esa-Pekka Salosta Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestarina. Äänilevydebyytin hän tekee Tshaikovskin Joutsenlammen sävelin, joiden perusteella on odotettavissa hyvää yhteistyötä. Orkesteri reagoi tulevan päällikkönsä ideoihin valppaasti ja sooloja aloitteellisesti muotoillen. Balettimusiikissa ei konserttioloissa tarvitse sitoutua tanssin vaatimuksiin, mutta Rouvalin hidastukset, kiihdytykset ja agogiset alleviivaukset tuntuvat toisinaan hämärtävän musiikin rytmisen luonteen. Suppeasta kappalevalikoimasta ei synny säveltäjän sommittelemia kaarroksia. Joidenkin tunnettujen numeroiden rinnalle on nostettu harvinaisempia kappaleita, mutta kun levyn kesto yltää suosionosoitusten kanssa […]

  Artemis-kvartetista soolouralle ponnistanut sellisti Eckart Runge esittelee levyllään kaksi erilaista venäläistä sellokonserttoa, jotka eivät sopineet eri syistä viralliseen kulttuuriin. Alfred Schnittken (1934-1998) ensimmäinen sellokonsertto (1986) valmistui säveltäjän selvittyä vaikeasta sydänkohtauksesta ja pitkästä koomasta. Teos tuntuu kuvastavan draamassaan sekä Neuvostoliiton että Schnittken kuolinkamppailua. Se tarkoittaa moniaineksista runsautta ja sen ruokkimaa paatosta, joka hitaassa finaalissa kasvaa suureksi kiitoshymniksi. Runge taistelee vaikuttavasti murjovasta kaaoksesta hiipuvaan loppuun. Berliinin radio-orkesteria johtava Frank Strobel liikkuu Schnittken näyttämöllä kuin kotonaan. Heinäkuussa […]