Orkesterit ja konsertot

  Texasin Fort Worthissa 1984 syntynyt Robert Trevino ei ole liian nuori johtamaan Beethovenin sinfonioiden kokonaislevytystä, mutta mitään taiteellista testamenttia hän ei ole tässä jättämässä. Hän on toiminut viime vuodesta lähtien ylikapellimestarina Malmön sinfoniaorkesterissa, jonka uudessa (2015) Live-konserttitalossa Beethovenin yhdeksän sinfoniaa tallennettiin tiiviissä tahdissa konserteista viime vuoden lokakuussa. Tulkinnat voi tunnistaa verraten nuoren miehen näkemyksiksi herpaantumattomasta liikkeestä. Tempot eivät sinällään ole ennätysnopeita, mutta katse on suunnattu eteenpäin ja olennaiset tapahtumat ovat horisontaalisia, sivuille ei vilkuilla. […]

  Beethovenin kaksi ensimmäistä sinfoniaa (1800–1802) jatkoivat wieniläisklassista perinnettä mutta murtautuivat myös ulos sovituista pelisäännöistä. Historiallinen esitystapa on usein korostanut teosten radikaaliutta muurinmurtajamaisella aggressiivisuudella, mutta konserttimestari Bernhard Forckin liidaamana soittava Berliinin vanhan musiikin akatemia löytää enemmän nyansseja kaihtamatta rämäpäistä optimismia. Harmonia mundin Beethoven-sarjassa sinfoniat on yhdistetty muiden säveltäjien, tässä kahta sukupolvea varhaisempiin, mutta yhtä yllätyksellisiin C. P. E. Bachin sinfonioihin. Bachin F-duuri-sinfonialla näyttäisi olevan yhteys Beethovenin ensimmäiseen sinfoniaan, mutta vertailuasetelma on hedelmällinen laajemmassa, Mozartin ja […]

    Magnus Lindbergin lauluteokset ovat harvassa, ja siksikin lienevät tekstit tarkoin valittuja. Vuonna 2014 valmistunut Accused sopraanolle ja orkesterille sisältää kolme todellista kuulustelukohtausta eri kielillä ja eri aikakausilta. Äkäisesti alkava, mutta Anu Komsin laulun taustalla valoisaksi maisemaksi muuttuva ensiosa on neiti Théroigne de Méricourtin arvojensa julistus Ranskan vallankumouksen aikoihin. Siitä siirrytään jännitteisempään Stasin kuulusteluun 1970-luvun Itä-Saksaan, ja poukkoilevassa finaalissa Adrian Lamoa kuulustellaan vuonna 2013 Chelsea Manningin tietovuotojen tiimoilta. Komsi ei paljon taukoja saa laulaessaan […]

  H ollantilainen Bram van Sambeek on vakuuttanut taidoillaan mm. Kalevi Ahon musiikissa. BIS:n levyllä hän tulkitsee kaksi fagottikonserttojen klassikkoa sekä yhden todellisen mustan hevosen. Sveitsiläissyntyisen Eduard du Puyn (n. 1770-1822) elämästä voisi tehdä elokuvan, jossa hän ratsastaa hevosella kirkkoon ja tulee karkotetuksi kaikkialta kumouksellisesta toiminnastaan. Maanpakoon hänet ajoi Kustaa IV:kin, jonka menetettyä kruununsa du Puy palasi Ruotsiin ja sävelsi huimapäisen fagottikonserttonsa. Huimapäisyys tarkoittaa oopperamaista draamaa ja virtuoosista asteikkokieputtelua, joista ei riitä musiikillista sisältöä ihan […]

  Y li sata vuotta syntymänsä jälkeen kapellimestari Leonard Bernstein elää yhä säveltäjänä. Kakis ensimmäistä sinfonia, nro 1 ”Jeremiah” (1942) ja nro 2 “The Age of Anxiety” (1949), ovat varhaisia, moniaineksisia ja polveilevia järkäleitä, jotka saavat voimaa sotien varjoista ja vanhatestamentillisesta profeetallisuudesta. Tyylivaikutteet tulevat Coplandilta ja Shostakovitshilta, mutta mukana on myös muistutuksia Bernsteinin Broadway- ja Hollywood-taustasta. Christian Lindberg ja Norjassa napapiirin pohjoispuolella operoiva ”Arktinen filharmonia” syttyvät tyylien sekoituksesta ja muinaisista ristiriidoista. Kolmiosainen ”Jeremiah” on teoksista […]

  O smo Vänskän Mahler-sykli Minnesotassa on saanut vaihtelevan vastaanoton, mutta tämä seitsemännen sinfonian levytys kuuluu sarjan onnistuneimpiin. Tämä on teos, jonka kanssa useimmilla Mahler-johtajilla on vaikeuksia, mutta Vänskä luottaa visusti vaistoihinsa ja partituuriin. Ensimmäisen osan monet tempovaihdokset on huomioitu kirjaimellisella tarkkaavaisuudella. Ne voisivat sulautua yhtenäisemmäksikin sinfoniseksi kaareksi, mutta päällimmäinen vaikutelma on, että musiikki on otettu tosissaan ja täydestä arvostaan. Sinfonian jälkimmäiset osat pelkästään hyötyvät valppaudesta. Scherzo häilyy Mahlerin merkinnän mukaisesti ”varjomaisesti” ja serenadi soi […]

  M ahlerin neljättä sinfoniaa on pidetty hänen sinfoniasarjansa keveimpänä ja klassisimpana teoksena, mutta siltä se ei Leif Segerstamin ja Turku filharmonian levytyksessä kuulosta. Tämä on hidasliikkeisin kuulemani Mahlerin G-duuri-sinfonia, mutta vilkaisu esitysmerkintöihin (nicht eilen, ohne Hast, poco adagio, Sehr behaglich) ei tyystin torju tätä tulokulmaa. Turku filharmonian luoma saundimaailma on mehevä ja sooloissaan yksilöllinen. Segerstamin verkkaiset tempot tuntuvat painottavan musiikin sadunomaisia piirteitä. Scherzossa tanssillinen poljento ja satiiriset viitteet tuntuvat katoavan, mutta hidas osa tuntuu […]

    Gabriel Prokofiev (s. 1975) keskittyi sävellysopinnoistaan valmistuttuaan konemusiikin tuottamiseen – osittain välttääkseen vertailut isoisäänsä Sergeihin. Konsertto levysoittimille ja orkesterille (2006) on noussut moderniksi hitiksi, eikä sorru olemaan pelkkä halpa yhden tempun fuusioteos. Konemusiikkitausta kuuluu Prokofievin tavassa säveltää ennen kaikkea rytmiä ja sointiväriä, paksumman kontrapunktin kustannuksella. Tästä ohuudesta ja paikoittaisesta elokuvamusiikillisuudestaan huolimatta teos on jännittävä, yllättävä ja riemastuttava postmoderni pläjäys, jossa voi kuulla viitteitä niin Varèseen kuin Venetian Snaresiin. Orkesteriosuuksien käyttö levylautasella luo ovelia […]

  Paul Hindemithin musiikki jää Suomessa yllättävän vähälle soitolle, mikä on yllättävää kuunnellessa Kammermusik-teoksia, jotka tarjoavat jotain niin klasariummikolle kuin ammattilaiselle. Kammermusikien 1-3 sävelkielessä on läsnä 1920-luvun eteenpäin katsova, tietyllä tapaa ajaton tyyli, energisyys, vaihtelevuus ja turhaa romanttista venyttelevyyttä välttävät kursailemattomat ja napakat osat. Lyhyydessään popmainen Kammermusik 1 riemastuttaa eloisuudellaan, ja mini-pianokonsertto Kammermusik 2 muistuttaa enemmän ajan soolopianoteoksia kuin romanttista konserttosatsia. Christopher Park osaa liikkua jännitystä pidättäen harmaan eri sävyillä. Kammermusik 3 on uusklassinen sellokonsertto; […]

  Barbara Hanniganin yhtäaikainenkin kaksoisrooli sopraanona ja kapellimestarina liimaa yhteen nuoren mutta kunnianhimoisen alankomaalaisen Ludwig Orchestran kanssa äänitetyn triptyykin, joka lähestyy kärsimystä eri kulmista. Luigi Nonon sopraanosoolo Djamila Boupacha on nimetty sotilaiden 1960-luvulla kiduttaman ja raiskaaman algerialaisnaisen mukaan. Sekoitus hidasta aariallisuutta, ekspressionismia ja välimerellistä valituslaulua on kuin shokin tuoma etääntyminen kärsimyksestä: yllättävän hillittyä, mutta samaan aikaan karua ja paljasta. Haydnin kenties mollivoittoisimmassa sinfoniassa nro 49 ”La Passione” Hannigan käyttää taukojen hiljaisuutta tehokeinona hitaassa ensiosassa, jonka […]

    Pianisti-kapellimestari Lars Vogt on profiloitunut ennen kaikkea klassismin ja romantiikan ajan pianoteosten levyttäjänä, ja tuore Johannes Brahmsin toisen pianokonserton levytys jatkaa samalla linjalla. Vogt avaa dialogisessa kansilehtisessä ajatuksensa konsertosta kuin kertomuksena rikkoutuneesta harmoniasta ja paluusta kohti (mennyttä) yksinkertaista kauneutta, kuin vastakommenttina 1800-luvun lopun kehityssuunnille. Ajatusta korostaakseen on Vogt ottanut mukaan soolopianoteokseksi Brahmsin Händel-variaatiot, samassa B-duurissa kuin konserttokin. Pianon takaa johtava Vogt korostaa erinomaisesti konserton tarinallista tulkintaa. Hän solistinakin pitää matalaa profiilia, eikä alleviivaa […]

    Giovanni Antonini on viime vuodet keskittynyt niin paljon orkesterin johtamiseen, että unohtaa hänen olleen lähtöjään erinomainen nokkahuilisti. Tällä levyllä hän ja perustamansa Il Giardino Armonico palaavat juurilleen ja Vivaldiin. Vivaldin huilukonsertoista tunnetaan hyvin traversolle sävelletyt kuusi konserttoa op. 10, jotka amsterdamilaiskustantaja Le Cene tilasi ja julkaisi vuonna 1729. Niistä ainoastaan ”La Tempesta di Mare” (”Meren myrsky”) esiintyy tällä levyllä Antoninin versiona nokkahuilulle. F-duuri-konsertto RV 442 on sama teos kuin op. 10:n viides konsertto […]