Orkesterit ja konsertot

Kaikki tunnistavat Gladiaattorien tulon ja moni on kuullut Firenzeläisen marssin. Molemmat ovat Julius Fucikin (1872-1916) sävellyksiä, ja jos Chandosin levyn muut teokset eivät yllä yhtä ikivihreään statukseen, niin tarttuvasävelistä kevyttä klassista on tarjolla liki 80 minuuttia. Olipa kappaleiden aiheena talvimyrskyt, lystikkäät kyläsepät, Habsburgien Miramare-palatsi, tai vanha hapannaama (Die alte Brummbär ) – solistina totta kai fagotti – Fucik rakentaa niiden ympärille iskevän polkan tai marssin. Donausagen-valssissa hän haastaa pätevästi Strauss-klaanin saavutukset ja Missisippi-marssi tekee kunniaa […]

Andreas Steierin tulkinnat perustuvat historiallisten esityskäytäntöjen tutkimukseen aina instrumentteja myöten (tässä tapauksessa käytössä on vuoden 1734 Hass-cembalon kopio), mutta hänen soittonsa tuntuu etääntyvän yhä kauemmaksi kaikesta akateemisuudesta. Svengaavammin Bachia tuskin voi soittaa kuin tällä levyllä, ainakaan hyvän maun rajoissa. Jotkut näistä cembalokonsertoista ovat tuttuja muista yhteyksistä – mm. viulukonserttoina –,  mutta niitä kuuntelee kokonaan uusin korvin, kun soolosoittimen ja orkesterin välinen kommunikaatio on viety näin pitkälle. Soittimien suhteen tasapuolinen äänitys tukee näkemystä, ja Freiburgin barokkiorkesterin  […]

    Poul Knudsenin pantomiimi Scaramouche kertoo kyttyräselkäisestä kääpiöstä,  joka saa maagisella soitollaan kauniin Blondelainen tanssiin ja jättämään miehensä kesken juhlien. Kaunotar kuitenkin katuu käytöstään ja tappaa kääpiön. Lopussa tämän alttoviulumelodia kaikuu haudan takaa ja saa Blondelainen kuolemaan järkytyksestä. Sibeliuksen näyttämömusiikki vuonna 1922 kantaesitettyyn teokseen on arvoituksellista, sillä salonkimaiseen, viettelevään otteeseen kätkeytyy demoniaa ja ehkä myös ”outoa perverssiyttä”, jota tanskalainen aikalaiskriitikko siitä löysi. Teoksesta soitetaan eniten Jussi Jalaksen 20 minuuttiin tiivistämää ja säveltäjän hyväksymää orkesterisarjaa, […]

Kaukana ovat ajat, jolloin Vivaldi sävelsi saman konserton satoja kertoja uudelleen. Sellainen vaikutelma saattoi vielä syntyä I Musicin levytyksistä 1970-luvulla, mutta jo perioditulkintojen ensimmäinen aalto – L’estro armonicossa esimerkkeinä Pinnock ja Hogwood – toivat musiikkiin valtavasti dynamiikkaa ja luonnetta. Hekin vaikuttivat jäykiltä ja metodisilta kun esiin astuivat italialaiset Fabio Biondi ja Ottavio Dantone seuraavalla vuosikymmenellä. Heidän virtuoosiset ja teatralisoidut tulkintansa tuntuivat löytäneen äärimmäisyyden, josta ei enää pääse minnekään. Barokkiviulisti Rachel Podger ja hänen perustamansa Brecon […]

Skrjabinin ensimmäinen sinfonia (1900) on kirkasotsaisen kukkea luomus. Pysähtyneessä kauneudessa vellovat hitaat osat ja wagnerilaisella draamalla aaltoilevat nopeammat taitteet huipentuvat elämää ja taidetta ylistävään hymniin, joka rajattomassa optimismissaan voi tuoda mieleen neuvostoajan propagandasävellykset. Skrjabinin julistama aistillisen kauneuden sanoma oli neuvostovallalle tietysti aivan liian dekadentti, mutta nyt sen avoimuudesta ja hehkeästä viimeistelystä voi nauttia potematta huonoa omatuntoa. Mihail Pletnjov ja perustamansa orkesterin tulkinta Skrjabinin esikoissinfoniasta on estottomin ja hienostunein sitten Nikolai Golovanovin (1948). Pentatonen ylellinen monikanavaäänitys […]

Sibelius-juhlavuosi on antanut aiheen massiivisiin levyjulkaisuihin, joihin on yleensä koottu tuttuja historiallisia ja vähän tuoreempia äänitteitä. Deccan Great Performances -kokoelma esittelee harvinaisempia levytyksiä pääosin 1950-luvulta, jolloin Sibelius oli vielä elossa ja suhteellisen ”uusi” säveltäjä. Se kuuluu Anthony Collinsin sinfonioiden kokonaislevytyksessä, joka oli Sixten Ehrlingin jälkeen lajissaan toinen. Neljännen sinfonian modernius erottuu Lontoon Sinfoniaorkesterin ajoin epäröivissä otteissa, mutta samalla toisen tai viidennen sinfonian suuret melodiat hehkuvat kuin uskontunnustukset. Muuallakin – etenkin kolmannessa sinfoniassa – Collinsin esityksissä […]

Jos Ravelin pianokonsertoista hakee ranskalaisen sointikulttuurin parfyymintuoksuista eleganssia ja säveltäjän persoonaan liitettävää dandymaista distanssia, ne eivät ehkä ole Yuija Wangin ydinosaamista, mutta kiinalaisvirtuoosi ottaa silti kaiken irti, mitä vauhtiin, värikkyyteen ja tekstuurin erotteluun tulee. Hänen hanakan irtonainen kosketuksensa ja melkein yli-innokas tapansa pureutua klaviatuuriin tekee fyysisen ja sensuellin vaikutelman, joka sopii G-duuri-konserton elämäniloon. Kun dramaattisempi d-molli-konsertto vasemmalle kädelle alkaa, tuntuu, kun soinnit vyöryisivät valtameren syvyyksistä. Wang nostattelee maininkeja ja ottaa jazzsävyihin suorasukaisen imun. Vahinko vain, […]

Alan Gilbert viimeistelee Nielsenin sinfonioiden syklinsä tallentamalla konserteissa säveltäjän viulu-, huilu- ja klarinettikonsertot, joita ilman kuva juhlavuottaan viettävästä Nielsenistä jäisi vaillinaiseksi. Kreislerin Guarneri-viululla soittava Nikolai Znaider on syntyjään tanskalainen ja viulukonserton esityksessä sen kuulee joka tahdilla. Znaiderin tulkinta on yksi iskevimpiä, minkä olen teoksesta kuullut, ylivertaisen virtuoosinen, mutta samalla väkevästi kiinni Nielsenin persoonallisessa sävelkielessä. Ääriosissa hänen temponsa ja railakas luonnehdintansa hakevat vertaistaan Nielsenin vävyn Emil Télmanyin pioneerilevytyksestä (1947). Hitaaseen osaan hän tuo perustellusti enemmän painoa. […]

”Huolimatta sivistyneen maailman ilmeisistä saavutuksista, planeettaamme repivät veriset ristiriidat”, alustaa 80 vuotta täyttänyt georgialaissäveltäjä ECM:n uutta levyjulkaisua. Gija Kantsheli on asettanut teoksissaan usein vastakkain ihmiskunnan hauraat ja kauniit saavutukset monumentaalisen ja järjettömän tuhon kanssa. Niin näissäkin kahdessa laajassa teoksessa, joiden molempien otsikko viittaa hämärään. Chiaroscuro viululle ja kamariorkesterille voisi teemoiltaan, soinneiltaan ja kaikuvalta äänitykseltään liittyä 1970-luvun tv-sarjaan – kauniita, mutta pirstaloituvia muistoja, haalistuvia valokuvia onnellisuudesta menneisyydestä, jota ei ehkä ollutkaan. Makeita melodiamaistiaisia katkeroittavat yli käyvät […]

  Sibeliuksen musiikki Hugo von Hoffmannsthalin Jokamies-näytelmään sisältää hänen synkimpiä sävellyksiään, kaksi laajaa ja syvällä masennuksessa kyntävää hidasta osaa. Turun filharmoninen orkesteri ja Leif Segerstam on tehnyt hyvää työtä levyttäessään Naxosille Sibeliuksen näyttämöteoksia lyhentämättöminä versioina. Tässä he kuitenkin ylittävät aiemmat saavutuksensa. Keskiaikainen tarina miehestä, joka menestyäkseen tekee sopimuksen kuoleman kanssa, soi vaikuttavasti enteillen tuhoa, josta kansikuvakin antaa esimakua. Alkupuolen ilon ja onnen sävelet soivat sopivan ohuesti, ja lopussa Segerstam puristaa musiikista ulos hyytävän totuuden. Cantique […]

  Venäjän Kansallisorkesterin vuosia karttuneessa Shostakovitshin sinfonioiden kokonaislevytyksessä eri kapellimestareille on osoitettu eri sinfoniat. ”Leningrad”-sinfonian tulkitsijaksi on valikoitunut Paavo Järvi, joka inspiroi moskovalaisorkesterista uljasta soittoa. Riuskat tempot pitävät teoksen bombastisia piirteitä aisoissa, mutta kun koittaa hetki käyttää täyttä tulivoimaa Pentatonen monikanavaäänitys karkottaa vastustajat käpälämäkeen. Järvi on parhaimmillaan jäsentäessään teoksen päättäväisen johdannon ja sitä seuraavan kumuloituvan marssiparodian. Kahdessa seuraavassa osassa hänen muotoilunsa on eleganttia, mutta toisinaan vailla raastavinta tragediaa. Finaalissa noustaan empimättä maailmaa syleilevään loppuhuipentumaan. Lopputulos […]