Orkesterit ja konsertot

“Konserton otsikko, ’tasapainoton epätasapaino’, viittaa toisaalta sävellysprosessin luonteeseen ja toisaalta siitä seuraavan muodon monikerroksisuuteen. Teokselle on ominaista suuri tiheys, sillä musiikissa ei esiinny juuri lainkaan variantteja ja vielä vähemmän jaksojen toistoja. Enemmän on kyse kaiken aikaa syntyvästä uudesta materiaalista, josta seuraa eri karakterien tiivis pakkautuminen pieneen tilaan.” Sveitsiläisen Dieter Ammanin (s. 1962) esittelyistä ei aina ole hirveästi apua, mutta hänen viulukonserttonsa (2013) edustaa rikasta ja kekseliästä modernismia. Simone Zgraggen soittaa Caroline Widmanille omistetun konserton suvereenisti, […]

Telemann palveli 1700-luvun alussa kreivi von Promnitzin hovissa Soraussa ja ihastui puolalaiseen tai tarkemmin Krakovan eteläpuolisten slovakkien kansanmusiikkiin. Muistelmissaan Telemann kirjoitti kansanmusiikin ”barbaarisesta kauneudesta”, joka on myös Saint-Julienin muusikoiden ja erilaisia puhaltimia soittavan Francois Lazarevitchin Telemann-näytteiden otsikko. Ranskalaissoittajat käyvät suoraan asiaan soittamalla eksoottisia katkelmia Telemannin teoksista. Niiden vaikutusta on tehostettu erilaisilla kansansoittimilla, kuten cimbalomilla, kornamusa-puhaltimella tai baraban-rummulla, joita säveltäjä ei ole kirjannut nuotteihinsa. Barokin taidemusiikki oli lähtökohtaisesti ylimystön hanke, eikä kiinnostus rahvaan soitteisiin silotellut säätyeroja. […]

Santtu conducts Strauss” ilmoittaa Signumin tuplalevy tuttavallisesti. ”Aloitimme isosti”, toteaa Rouvali Philharmonia-orkesterin ylikapellimestarin pestinsä käynnistyksestä syksyllä 2021. Koronan jälkeinen aika aloitettiin Richard Straussin järeillä orkesterispektaakkeleilla. Konserttitaltioinneissa Royal Festival Hallista on hetkittäistä horjahtelua, jota kompensoi pursuava into ja vahva draaman taju. Alppisinfonia kohoaa erityisen korkealle, vaikka metsästäjät käyrätorvineen (ja oletettuine aseineen) on päästetty lähietäisyydelle. Also sprach Zarathustran Auringonnousu ei ole kaikkein ponnekkaimpia, mutta jatko vyöryy vakuuttavasti. Rouvalin katse on kohdistettu eteenpäin, eikä monumentaalisuus lipsu mahtipontisuudeksi. Kaikki […]

Kurt Weillia ei muisteta niinkään sinfonikkona kuin räväköiden kabareenumerojen säveltäjänä. Sellaisena HK Gruberin johtama Ruotsalainen kamariorkesteri Weillin ensimmäiseksi esittelee Georg Kaiserin tekstiin 1933 valmistuneen Der Silberseen katkelmissa. Jokin laulunumeroiden miksauksessa on mennyt näytelevyni kohdalla pieleen ja jättää Gruberin äänen kähisemään lähes kuulumattomiin. Orkesterinumeroissa kaikki on kohdallaan, ja alkusoitto porhaltaa kolmatta valtakuntaa edeltäneellä huolettomuudella. Weillin kaksi sinfoniaa eivät nekään purjehdi kauas näyttämön maailmasta. Yksiosaisen ensimmäisen sinfonian (1921) taustalla on Johannes Becherin näytelmä, mutta musiikki ponnistaa aiheensa […]

Vaughan Williamsin “Antarktinen” sinfonia kuulostaa Martyn Brabbinsin ja BBC:n sinfoniaorkesterin tulkintana tavallista kukkeammalta. Kyse on ehkä enemmän Hyperionin mehevästä äänityksestä kuin ilmastonmuutoksesta. Vaikka esityksessä riittää julmistelevaa draamaa, tuntuu kuin jotain musiikin hyisestä piittaamattomuudesta olisi jäänyt sivuun. Se voi olla tarkoituskin, sillä musiikki syntyi alun perin Robert Scottista kertovaan elokuvaan, jossa pieleen menneestä etelänavan valloituksesta leivottiin sankaritarinaa. Myös Elisabeth Wattsin sopraanosoolot kuulostavat tavallista verevämmiltä, ja on hauska idea käyttää tuulikoneen sijaan nauhoitettua viimaa. Viisi vuotta myöhemmin […]

Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertot nro 24 ja 25, Figaron häät -alkusoitto. Jean-Efflam Bavouzet, piano, Manchester Camerata, johtajana Gabor Takacs-Nagy. Chandos CHAN 20192.         Robert Levin kuuluu aikamme arvostetumpiin Mozart-spesialisteihin, jonka tutkimukset, kadenssit, tai usein levytetty Requiemin täydennys on arvostettu korkealle. Hän aloitti 1990-luvulla Academy of Ancient Musicin kanssa Mozartin pianokonserttojen kokonaislevytyksen, joka pysähtyi vuonna 2000 ja näytti jäävän kesken kapellimestari Christopher Hogwoodin kuoltua. AAM on tarttunut tehtävään uudelleen Richard Egarrin johdolla, ja […]

Missy Mazzoli (s. 1980) on tämän hetken menestyksekkäimpiä amerikkalaissäveltäjiä. Mazzolin musiikki yhdistelee vapautuneesti eri aineksia ja pystyy tuomaan modernistiseen ilmaisuun kauneutta, huumoria ja henkevyyttä – suotta häntä ei ole luonnehdittu ”2000-luvun Brooklynin Mozartiksi”. BIS:n levy tarjoaa oivan poikkileikkauksen Mazzolin tuotannosta, joskin tuntuu hiukan turhalta levyttää Dark with Excessive Bright -konsertosta sekä kamari- että ison orkesterin versio viulun kanssa. ”Synkkä ylenpalttisella kirkkaudella” on lause Miltonin Kadotetusta paratiisista. Se liittyy alun perin sävellyksen kontrabassoversioon, joka olisi tarjonnut kiinnostavamman […]

Amerikkalaisiranilaisen cembalisti Mahan Esfahanin nykyinen osoite on Prahassa, minkä seurauksena hän on tarttunut 1900-luvun tsekkiläisiin konsertoiviin cembaloteoksiin. Soolosoitin ei ole mikään barokkicembalo, vaan Georg Zahlin vuonna 1972 rakentama järeä instrumentti. Tämä tuntuu olevan Esfahanille kutsumustehtävä, johon hän on saanut yhtä innostuneen kaverin Alexander Liebreichin johtamista Prahan RSO:n soittajista. Martinůn konsertto (1935) on levyn tunnetuin teos, joka tanssii kevyesti ääriosissaan ja levähtää runollisessa Adagiossaan. Pieni orkesteri pianoineen rupattelee ymmärtäväisesti solistin kanssa, mutta tuottoisan säveltäjän rutiinit puskevat […]

Esterházan Versaillesia muistuttava palatsi Unkarin pohjoisreunalla oli alun perin metsästysmaja, josta käsin suvun ruhtinaat jahtasivat lähiseudun eläimiä. Aristokraattisessa metsästyksessä tarvittiin käyrätorvia, ja niitä ilmestyi Haydninkin käyttöön toisinaan tavallista enemmän. Giovanni Antoninin ja Il Giardino Armonicon levyttämässä sinfoniassa nro 31 vaikutusta demonstroidaan heti kättelyssä neljän käyrätorven fanfaarilla. Sinfonian ”torvisignaali” palaa yllättäen lopussa, mutta teoksessa herkutellaan myös hienovaraisemmalla käyrätorven käsittelyllä. Yllätystehot on käytössä myös ”Tuli”-sinfoniassa, jossa käyrätorvet hätkähdyttävät fortissimossa kesken hitaan osan. Monipuolisinta käyrätorvien käyttö on Itävallan […]

Jos uudenvuoden lähetys Wienistä jätti tanssivarpaan vipattamaan, François-Xavier Roth ja hänen Les Siècles -orkesterinsa tarjoavat tilaisuuden sukeltaa 1800-luvun ”Pariisin öihin”, tanssimusiikkiin, joka kaikui oopperasta Folies Bergèren näytöksiin. Bru Zanen esitetekstin kirjoittajat muistuttavat vanhasta sanonnasta, jonka mukaan ”italialaiset laulavat, saksalaiset rukoilevat, mutta ranskalaiset tanssivat”. Se todistetaan nautinnollisella valssien, polkkien ja galoppien kimaralla, jonka tunnetuin numero lienee keisarihovin tanssimusiikin johtaja Émile Waldteufelin valssi Les Patineurs (”Luistelijat”). Näytteet Gounodin Faustista, Delibesin Coppeliasta tai Thomasin Raymondista edustavat korkealentoista balettia, […]

César Franckin ainokainen sinfonia mainitaan usein esimerkkinä täysromanttisesta johtoaihetekniikasta, jossa kaikissa kolmessa osassa esiintyvä teema takoo koko teoksesta voittoisan tarinan. Periaate ei ole vaikea ymmärtää tai toteuttaa, mutta silti d-molli-sinfonian levytyksissä ajaudutaan usein jähmeään muodollisuuteen tai lillukanvarsiin kompastuvaan mikrosäätöön. Alain Altinoglu ja Frankfurtin RSO liikuttelevat riuskoja tempojaan vapautuneen suorasukaisesti eivätkä silottele massiivisia sointivyöryjä tai vaskista räimettä. He huomioivat myös hiljaisten taitteiden utuisen mystiikan ja seittimäiset filigraanit, mutta eivät jarruta eteenpäin vetävää liikettä. Tämä on yksi […]

Beethovenin pianokonsertot ovat viime vuosina kiinnostaneet monia pianisteja, ja iloisimpia yllätyksiä on ollut tämä Boris Giltburgin, Vasily Petrenkon ja Liverpoolin Kuninkaallisen filharmonian yhteistyö. Naxos on pitänyt tuotantoarvot korkealla, äänitys on moitteeton ja balanssi Giltburgin heleä-äänisen Fazioli-pianon ja innostuneesti soittavan orkesterin välillä on ollut ihanteellinen. Sitä merkityksellisempi on ollut henkinen tasapaino, jossa venäläissyntyiset taiteilijat – Giltburg asuu Israelissa, Petrenko on asettunut Englantiin – tuntuvat löytävän klassikkoteokset uudelleen. Sarjan viimeisessä osassa toisiaan täydentävät dramaattinen c-molli-konsertto ja runollinen […]