Orkesterit ja konsertot

Poulencin orkesteriteoksista pääsevät ääneen yleensä konsertot, ja niissäkin hän vältteli monumentaalisia kannanottoja. Niinpä ainoa sinfoniseksi luonnehdittava teos on keveä, BBC:lle ammoin sävelletty Sinfonietta, joka liihottelee kirpeän ilon ja haikeansuloisen kauneuden välillä. Viime heinäkuussa kuollut Bramwell Tovey painottaa BBC:n Konserttiorkesterin kanssa musiikin viehkeyttä, mutta Sinfonia Lahti pystyi äskettäisessä levytyksessään (BIS) tarkempaan soittoon sekä ytimekkäämpään ilmaisuun. Tovey oli ennen muuta balettikapellimestari, ja se on eduksi La Fontainen eläinsatuihin perustuvassa tanssiteoksessa Les Animaux modèles. Rakastunut leijona, heinäsirkka ja […]

Rued Langgaard (1893–1952) sävelsi ensimmäisen sinfoniansa 17-vuotiaana ja sai sille kantaesittäjäksi Berliinin filharmonikot vuonna 1913. Lisänimi ”Klippepastoraler”, ”Vuoripastoraaleja”, yhdistelee wagnerilaisessa saundissa mahtavia maisemia ja metafysiikkaa. Maantieteellisenä taustana ovat eteläruotsalaiset Kullenin jyrkänteet Juutinrauman reunalla, jossa vaelletaan Straussin Alppisinfonian (1915) tavoin vertauskuvallisesti kohti huippua. Matka kulkee ”Tyrskyistä ja auringonpaisteesta”, ”Vuorikukkien” (Fjeldblomster) ja ”Sadun” (”Sagn”) kautta ”Ylös vuorelle” (”Opad Fjeld”), jonka huipulta löytyy ”Elinvoima” (”Livsmod”). Langaardin näyistä kasvoi elämän ja 14 sinfonian myötä yhä villimpiä, mitä aikalaiset kavahtivat, […]

Ukrainassa syntynyt Thomas de Hartmann (1884–1956) opiskeli säveltäjäksi Arenskin ja Tanejevin johdolla, pakeni vallankumousta Ranskaan ja lyöttäytyi siellä yhteen armenialaismystikko Gurdijeffin kanssa. 1930-luvulla Hartmann kunnostautui elokuvamusiikin säveltäjänä, ja sekin kuuluu hänen toiminnantäyteisestä konserttimusiikistaan. Muutenkin hänen vuonna 1934 valmistunut ”Sinfonia-runoelmansa” on yhdistelmä 1900-luvun alun monenlaisista henkisistä ja musiikillisista virtauksista. Hartmann korosti teoksen olevan puhdasta musiikkia mutta hahmotteli taustaksi ”ihmisyyden vapauttamisen mekaanisuudesta”. Musiikki on vähän velkaa Skrjabinille, orkesterinkäsittely on hulppeaa ja muodonkäsittely eeppistä. Kolmiosainen ”Fantasia-konsertto” (1944) kontrabassolle […]

Ukrainalaispianisti Anna Fedorova ryhtyi keväällä 2022 järjestämään konsertteja maansa hyväksi ja on kerännyt niillä huomattavan määrän humanitaarista apua. Hänen tulkintansa Rahmaninovin toisesta pianokonsertosta yhdessä Amsterdamin Concertgebouw-orkesterin kanssa on saanut Youtubessa yli 35 miljoonaa katsojaa. Hollantilaisyhtiö Channel Classics on levyttänyt Fedorovan Rahmaninov-tulkinnan studio-oloissa yhdessä sveitsiläisen St. Gallenin orkesterin kanssa. Fedorovan suosiota ei tarvitse ihmetellä, sillä Rahmaninovin toisesta pianokonsertosta ei ole aikoihin kuultu näin vapautuneesti romanttista levytystä. Teoksen kimpussa on kuultu teräksisempiäkin virtuooseja, mutta Fedorovan tunnelatauksessa on […]

Kun Hilary Hahn saapui syksyllä RSO:n solistiksi soittamaan Sibeliuksen viulukonserttoa, kaksi konserttia myytiin hetkessä loppuun ja jäin itsekin nuolemaan näppejäni. Tähtikarismaa tulvii myös hänen uudelta levyltään, jossa häikäisevimmän vaikutuksen tekee harvoin kuultu Alberto Ginasteran viulukonsertto (1963). Jos Ginastera olisi saksalainen tai englantilainen eikä argentiinalainen säveltäjä, hieno uusekspressionistinen teos esiintyisi ohjelmistossa taatusti tiuhempaan. Teos alkaa soolokadenssilla ja käy seuraavaksi läpi sarjan raastavan vaikeita etydejä orkesterin kanssa. Hidas osa on varattu ”22 solistille”, ja finaali on pianissimossa […]

  Korealaisen musiikin suurmies Isang Yun (1917–1996) asui suurimman osan urastaan Berliinissä, ja tällöin hän oli sangen hyvin esillä länsimaisissa nykymusiikkipiireissä. Säveltäjän kuoleman jälkeen hänen tuotantonsa on jäänyt hieman paitsioon, mikä on sääli, sillä hänen tapansa silloittaa idän ja lännen perinteitä omaperäiseksi tyyliksi on mitä ajankohtaisin. Synnyinmaassaan häntä ei ole unohdettu, ja Tongyeongissa toimii hänen perintöään vaaliva festivaali, instituutti ja orkesteri. Soulin filharmonikkojen uusi levy tulee hyvänä muistutuksena Yunin musiikin voimasta, josta myös orkesterin ylikapellimestari […]

Saksin vaaliruhtinaiden hovi Dresdenissä oli 1700-luvun alussa niin hullaantunut italialaiseen barokkiin, että aiheesta kirposi pilkkakirjoituksia. Vuonna 1716 kruununprinssi Friedrich August teki pitkän matkan Venetsiaan mukanaan osa hoviorkesteria, heidän joukossaan viuluvirtuoosi Johann Georg Pisendel. Pisendel oli saanut oppia italialaisbarokista Giuseppe Torellilta, mutta inspiraation kipinä iski, kun hän tapasi Venetsiassa Antonio Vivaldin. Vivaldi sävelsi Pisendelille ainakin kolme viulukonserttoa (RV:t 237, 314 ja 340), ja Naïven levyn muut konsertot ovat Pisendelin kopioimia tai kommentoimia. Pisendel oli aikansa arvostetuin […]

Miloslav Kabelac (1908–1979) on tsekkiläisen musiikin suuri väliinputoaja. Hänen läpimurtonsa osui toisen maailmansodan kynnykselle, sodan jälkeen hän joutui paitsioon, ja Prahan kansannousun 1968 jälkeen hänet pyrittiin tukahduttamaan kokonaan. Kabelacin modernistisesti asennoituvan musiikin kivijalka ovat kahdeksan sinfoniaa, mutta Supraphonin levylle kootut erilliset orkesteriteokset antavat hänen taiteestaan hyvän poikkileikkauksen. Shostakovitsh voi tulla mieleen synkästä draamasta ja sen orkesterinkäsittelystä, mutta Kabelacin teoksista erottuu abstraktimmin strukturoiva ajattelu. Levyn teoksista varhaisin, liki puolituntinen Passacaglia ”Ajan mysteeri” (1957), on monitasoisuudessaan ja […]

Brahmsin sinfonioiden kaltaiset klassikoiden klassikot tuntuvat näinä aikoina vaikeasti lähestyttävältä musiikilta, ellei suuntaudu selkeästi periodityyliseen revisionismiin. Bernard Haitink levytti neljä sinfoniaa ensimmäisen kerran 1970-luvulla Amsterdamin Concertgebouw-orkesterin kanssa, ja tämä viimeinen katsaus syntyi 2004–2005 konserttitaltiointeina Lontoon Sinfoniaorkesterin kanssa. Tuossa ajassa objektiivinen perusnäkemys on vähän jäykistynyt, ja musiikista erottuu enemmän tummia sävyjä. Se kuuluu ensimmäisen sinfonian traagisesta johdannosta, jota Oliver Stone käytti Raakalaiset-elokuvansa avauksessa. Vaikuttavan alun jälkeen nousu finaalin koraalijuhlaan tuntuu retorisemmalta. Myös toisessa ja kolmannessa sinfoniassa […]

Arvioin edellisessä Rondossa Thomas Dausgaardin ja Ruotsalaisen kamariorkesterin Schubertin sinfonioiden kokonaislevytyksen. Tässä tulee René Jacobs B’rock-orkesterin ja kahden viimeisen sinfonian kanssa. Periodisoittimista huolimatta vaikutelma on jykevämpi, luultavasti äänityksen ja suuremman (8-8-6-5-4) jousiston vuoksi. Sointimaailma on erilainen, mutta niin ovat tulkinnatkin, joissa Jacobs löytää musiikista enemmän draamaa ja Dausgaard enemmän hymyä. ”Suuressa” C-duuri-sinfoniassa avausosan Allegro on hyvin ”non troppo” (”ei liikaa”) ja toisen osan Andante varsin ”con moto” (”liikkuvasti”), joten tempokontrasti jää tavallista vähäisemmäksi. Molemmista tulee […]

Ludvig Normania (1831-1985) voi pitää ruotsalaisten sinfonisena linkkinä Berwaldin ja Stenhammarin välillä. Opettajansa Adolf Fredrik Lindbladin tavoin hän sai koulutuksensa Saksassa. Leipzigin konservatoriossa tuotettiin luotettavia ammattimiehiä ja takuuvarmaa perusromanttista tyyliä. Näitä hyveitä edustaa myös Norman teoksissaan, lisättynä kapellimestarin työn jalostamalla orkesterinkäsittelyllä. Normanin orkesterimusiikista ei löydy leimallisesti ruotsalaista kansallisromantiikkaa, mutta valitussa germaanistaustaisessa tyylissään se on taidokasta ja sujuvaa. Johannes Gustavssonin johtama Oulun sinfoniaorkesteri tekee säveltäjäharvinaisuudelle palveluksen kauniisti soivilla ja tasapainoisilla tulkinnoillaan.  Varhaisessa konserttialkusoitossa (1856) Norman suorittaa […]

150-vuotisjuhlaansa viettävä Skrjabin kurotti taiteessaan kauas, ja Ekstaasin runoelma orkesterille on siitä venyvimpiä esimerkkejä. Musiikkia saattelevat säveltäjän sanat – ”Minä olen hetkessä valaiseva ikuisuus, minä olen varmuus” jne. – ja partituurin esitysmerkinnät – très parfumé (”hyvin tuoksuvasti”), présque en délire (”lähes houraillen”), tai avec une volupté de plus en plus éxtatique (”aina vain haltioituneemmalla nautinnolla”) – jotka velvoittavat esittäjät pistämään peliin kaiken ja vähän lisää. Singaporen sinfonikkojen tulkinta alkaa lupaavasti, pumpulimaisessa aistillisuudessa leijaillen, mutta kosmisissa crescendoissa […]