Soitin ja kamarimusiikki

Elisabetin ajan Englanti ja 1900-luku kohtaavat kahdessa puhuttelevassa kitarasarjassa, jotka Otto Tolonen yhdistää vaikuttavalla levyllään: Henzen mittava Royal Winter Music (1975–1979) on Shakespeare-hahmomuotokuvien jännitteinen sarja, Brittenin Nocturnal after John Dowland (1963) herkkä kunnianosoitus melankoliselle luuttuikonille. Brittenin aforistinen, varjoinen sarja kiertelee Dowlandin Come heavy sleep -luuttulaulun ympärillä ja kristallisoituu lopulta sen säveliksi. Henzen sarja on syvyydessään huikaiseva ja vaativa kokonaisuus, jota Tolonen on työstänyt 15 vuotta. Jokainen hahmo Oberonista Arieliin muodostaa kokonaisuuteen kytkeytyvän musiikillisen mikrokosmoksen, ja […]

Olen jo kauan odottanut hyvää periodilevytystä Brahmsin klarinettiteoksista, ja tämä levy viritti toiveet korkealle. Olihan painon ääressä itse historiallisten kosketinsoittimien mestari Andreas Steier. Hän käyttää levytyksessä New Yorkissa valmistettua Steinway & Sons flyygeliä vuodelta 1875, jollaisesta Brahmsin kerrotaan pitäneen. Klarinetisti Lorenzo Coppolan instrumenttina on moderni kopio Brahmsin lempiklarinetistin Richard Mühlfeldin käyttämästä puksipuisesta soittimesta. Kun f-molli-sonaatti alkoi, en kuitenkaan voinut hillitä pientä pettymystä. Flyygeli soi kovasävyisesti – ei siinä ollut eurooppalaisten romantiikan ajan vastineiden pehmeyttä. Klarinetistilla […]

Artemis-kvartetin alttoviulisti Friedemann Weigle kuoli viime kesänä pitkän sairauden jälkeen, ja vuonna 2014 äänitetty Brahms-levy jäi hänen viimeisekseen. Kvartetti on omistanut sen Weiglen muistolle. Tätä lähtökohtaa on vaikea olla ottamatta huomioon vereslihaisen emotionaalista soittoa kuunnellessa. En osaa sanoa, oliko kohtalo ollut jo tiedossa levyä tehtäessä, vai onko mielikuva jälkijättöinen. Etenkin c-molli-kvarteton intensiivinen esitys on täynnä kipeän ja henkilökohtaisen kuuloisia äänenpainoja. Tämä voi olla vaarallista Brahmsin kohdalla, sillä liika romanttinen paahtaminen tukkii paksun tekstuurin, mutta toisaalta […]

  Kamus-jousikvartetti ajaa tietoisesti kvartettomusiikin asemaa. Toisella levyllään yhtye (Terhi Paldanius, Jukka Untamala, Jussi Tuhkanen, Petja Kainulainen) rinnastaa Voces intimae -hitin lajityypin uusiin tuuliin. Sibeliusta Kamus tulkitsee aidon intiimisti, vailla paasausta tai patetiaa. Ylipäätään he uskaltavat luopua tarkkarajaisesta, yksilöidystä jousisoinnista ja heittäytyä aavistelevasti värisevään, pienenpienissä liikkeissä etenevään unenomaiseen musisointiin, jossa neljästä tulee yksi. Harva kokoonpano pääsee tällaiselle yhteissoiton tasolle. Hienovarainen soittotapa vaati erityistä läsnäoloa kuulijaltakin, sillä Kamus mieluummin kysyy ja kuiskaa kuin laukoo suoria vastauksia. […]

  Espanjalaissyntyinen klarinetisti José Luis Estellès on ollut tuttu vieras Suomessa. Viime kesänä hän teki vaikutuksen Nurmeksen erinomaisessa kesäakatemiassa ja myös tällä levyllä hänen hunajainen klarinetinsointinsa on liittoutunut suomalaisen Jousia-kvartetin silkkiseen saundiin. Mozartin klarinettikvinteton Estelles soittaa basettiklarinetilla, eikä esityksestä löydy etsimälläkään säröjä tai edes pieniä poikkeamia soivan autuuden tieltä. Keskittymisessään suloiseen sointiin tulkinta jättää terävämmät luonnehdinnat syrjään, mutta monille tämä riittää. Lopputulos on silti enemmän empaattinen kuin sliipattu, vaikka äänitys jättää kvartetin pahasti auvoisena väreilevän […]

  Charles Ivesin kolme varttia kestävä Concord-sonaatti on myyttinen teos pianistien koetinkivenä. Ives yhdistää siinä moninaisia aineksia tiheäksi kudelmaksi; sitaatteja on mm. Beethovenilta, Bachilta, Brahmsilta, Chopinilta ja amerikkalaisista kansanlauluista. Hurjiksi vyöryksi kasautuvat tekstuurit, tahtiviivojen puuttuminen ja villit klusterit antavat sille modernistisen leiman, mutta mukana on myös lyyrisen kauniita suvantoja. Teos liittyy transsendentalismina tunnetun filosofiliikkeen hahmoihin, joiden luonnekuvia osat ovat, mutta harva jaksaa enää perehtyä sen ulkomusiikillisiin asioihin. Aikamme tekniset superpianistit kuten Marc-Andre Hamelin ovat jo […]

  Bachin sonaateissa viululle ja cembalolle (BWV 1014-1019) soittimellinen perspektiivi poikkeaa myöhempien aikojen duosonaatista. Bachin lähtökohtana oli barokin triosonaatti, jota hän sovelsi siten että cembalo soittaa sekä melodiaääntä että bassoa ja viulu toista melodiaääntä. Sen vuoksi C.P.E. Bach luonnehti teoksia ”cembalotrioiksi” ja isänsä parhaimpiin lukeutuviksi sävellyksiksi. Sama äänien roolijako on tällä levyllä ulotettu myös triosonaatteihin (viulu & continuo) BWV 1021 ja 1022. Vasta 1800-luvun alusta säilyneeseen kopioon tallennettuun triosonaattiin BWV 1022 liittyy muitakin kysymysmerkkejä. Erik […]

  Lars Vogt pohdiskeli ja valmisteli seitsemäntoista vuoden ajan Bachin Goldberg-muunnelmia ennen kuin ikuisti ajatuksensa levylle. Tekstissään Vogt puhuu suuresta kunnioituksesta Bachin variaatiomonumenttia kohtaan. Sekin soitosta kuultaa, mutta monia muita pianisteja enemmän hän löytää teoksesta iloa ja viihdyttävyyttä. Periodityylin opit kuuluvat rytminkäsittelyssä ja tempoissa, mutta nykyaikainen konserttiflyygeli (instrumenttia ei ole mainittu) saa loistaa laajalla kosketusvalikoimallaan. Turha juhlallisuus on esityksestä poissa, mutta ehkä hurjimmat huiput ja syöverimäisimmät syvyydet myöskin. Mutta Goldberg-muunnelmien ei aina tarvitsekaan olla metafyysinen […]