Orkesterit ja konsertot

Kirill Gerstein on venäläisen pianokoulun kasvatti mutta liittyi jo 14-vuotiaana Bostonin Berklee-jazzakatemian oppilaskuntaan. Niinpä Myriosin konserttiesityksistä koottu Gershwin-levy voittaa puolelleen tavallista luontevammalla tyylillään. ”Sininen rapsodia” ja pianokonsertto F on istutettu kuohuvalle ja hulvattomalle 1920-luvulle ja se välittyy energisistä ja vapautuneista esityksistä.  David Robertson ja St. Louisin sinfonikot ovat mukana joka askeleella, eivätkä hätkähdä improvisoituja poikkeamisia nuottikuvasta. Oscar Levantin ja Earld Wildin Gershwin-sovituksissa Gerstein ei karkota muistista asianomaisten omia levytyksiä, mutta Gary Burtonin vibrafonin (Blame It […]

Vaikka RSO on kiinnittäytynyt Ondinen ja HKO BIS:n talliin, Sebastian Fagerlundin levytyssarjan yhtiötä ei diilin vuoksi lähdetty vaihtamaan. RSO:n uusin BIS-levy jatkaa edellisiltä levyiltä tutuksi tullutta drivea: loistokasta orkesterisaundia ja keskitien tyyliä, joka on yleisöystävällistä silti kadottamatta monitasoisuutta. Heti Drifts-teoksen alussa tulee esiin Fagerlundin taito tehdä kompakteista aineksistaan jännittävää sävelkerrontaa, joka imaisee mukaansa. Teoksen tummassa melodisessa virrassa on Syyssonaatti-oopperan aineksia, kun taas Stonework on peruslähtökohdaltaan rytmisempi. Lintu ja RSO luovat kumpaankin teokseen muhevaa sointia, liike-energiaa […]

  Beethovenin sinfoniat on kova pähkinä suurillekin kapellimestareille, sen osoittavat viimeaikaiset kokonaislevytykset. Sir Simon Rattlen Berliinin-setti ei aina löytänyt uomaansa pirteän periodimeiningin ja filharmonisen perinteen välillä, ja Christian Thielemannin Wienin filharmonikkojen kanssa tekemä on estetiikaltaan kuin puolen vuosisadan takaa. Herbert Blomstedtin uusi paketti Leipzigin Gewandhausorhesterin kanssa on parempi: 90-vuotiaan maestron lempeä viisaus kohtaa eteenpäin suuntaavan energian. Detaljien viimeistelyssään se ei silti aivan yllä saman orkesterin Riccardo Chaillyn kanssa tekemän sarjan tasolle. Philippe Jordan teki dvd:lle […]

Lars Vogt päättää Beethovenin pianokonserttojen levytyksensä Ondinelle komeasti. Toisen ja neljännen konserton tallennuksista erottuu levysarjaa leimannut inspiroitunut yhteistyö sopivan kokoisen Royal Northern Sinfonian kanssa. Se on estänyt tulkintoja kivettymästä graniittisiksi monumenteiksi, samalla kun Newcastlen Sage’s Gatesheadin akustiikka on tukenut luonnollisen mittakaavan draamaa. Yhdistelmä valaisee erityisesti varhaista B-duuri-konserttoa, josta purkautuu vastustamatonta keväistä optimismia.  G-duuri-konserton liikkeellelähtö on tavallista mietteliäämpi ja aavistelevampi. Vaikka päätaite etenee keveän runollisena ja säihkyvän taiturillisena, hitaan osan konflikti tulee pohjustetuksi tavallista vakuuttavammin. Siinä […]

Eestin festivaaliorkesteri on perustettu vuonna 2011 Pärnun musiikkijuhlien residenssiyhtyeeksi. Nuorista muusikoista koottu keikkakokoonpano tarttuu debyyttilevyllään kahteen järeään Shostakovitsh-haasteeseen, äänitettynä kesinä 2016 ja 2017. Vuonna 1939 valmistunut kuudes sinfonia ei ole erityisen kesäinen teos, ja suuri ja hidas avausosa jää vaille täyttä painoa ja dramaattista pahaenteisyyttä. Teos kallistuu tavallista enemmän kahteen nopeaan osaansa, joista ketterä scherzo toimii puhaltajien ja viulujen taiturinumerona. Finaalissa Shostakovitshin Presto-merkintä otetaan todesta, ja kappale kaapaistaan ennätystempossa mutta ei täysin kolhuitta. Kahdeksas jousikvartetto […]

William Waltonin kaksi sinfoniaa ovat 1900-luvun brittiklassikoita, joihin muualta tulleet kapellimestarit ovat harvoin tarttuneet. Bournemouthin sinfonikkoja pitkään johtanut Kirill Karabits tuo teoksiin päättäväistä draamaa ja estotonta svengiä, jotka jättävät taakseen monia kohteliaampia esityksiä. Ensimmäisessä sinfoniassa (1935) erottuu tavallista enemmän Sibeliuksen vaikutusta, ja varsinkin ensiosa kuulostaa modernilta versiolta Lemminkäisen ja Saaren neitojen kohtaamisesta. Se on vain korvan lumetta, sillä teos ei ollut saatavilla tai kuultavissa Waltonin säveltäessä sinfoniaa. Bournemouthin sinfonikkojen tulkinta on yksi viime aikojen onnistuneimmista, […]

Erkki-Sven Tüür (s. 1959) liittää modernistiseen sävelkieleensä mystisiä aavistuksia, jotka alttoviulukonsertossa Illuminatio (2008) ilmenevät ”pyhiinvaelluksena kohti ikuista valoa”. ”Vihellykset ja kuiskaukset” (2007) Australian aboriginaalien kunnioittamasta Ulurusta, tuosta myyttiseen uniaikaan liittyvästä valtavasta punaisesta kalliomuodostelmasta, viestivät lähtökohtaisesti toisesta maailmasta. Myös kahdeksannen sinfonian (2010) keskimmäinen osa seikkailee unimaisemissa, joista säveltäjän surrealistiseksi luonnehtima finaali ei tanssi kauas. Lawrence Powerin tie valoa kohti on virtuoosista kamppailua, joka seestyy vasta, kun orkesteri on kertaalleen nujertanut vaeltajansa. Genevieve Laceyn erikokoiset nokkahuilut luovat […]

Giovanni Antoninin levytysurakka Haydnin kaikkien sinfonioiden parissa jatkuu niin innostavana, etten epäile povata siitä alansa parasta. Hän on jakanut kakun kahden orkesterin kanssa, Il Giardino armonicon ja Baselin kamariorkesterin. Baselilaiset pääsevät nyt ensi kerran esiin Sturm und Drang -sinfonioiden parissa. Jos italialaisten meno on vielä lennokkaampaa ja sointi efektiivisempi, sveitsiläisten linjakkaampi tyyli sopii hyvin romantiikkaa enteileviin teoksiin.    Silti Antoninin kutkuttavasta ja rajustakin karakterisoinnista ei jää taaskaan mitään puuttumaan. Hän alleviivaa komedian ja tragedian kaksoisvalotusta, […]

Ottorino Respighin italialainen impressionismi herättää oitis uhkeita visuaalisia mielikuvia, mutta aiheista tulvii myös menneisyyden lumoa säveltäjän elävöittäessä historiaa uusklassistisen värinmäärittelyn kautta. Trittico Botticellianossa se tarkoittaa säästeliästä mutta mielikuvituksekkaasti käsiteltyä orkestraatiota. Kolme Botticellin tunnettua renessanssimaalausta – Kevät, Itämaan tietäjät ja Venuksen syntymä – muodostavat triptyykin, jonka keskiössä on kolme ihmettä, uudelleen syntymä, Kristuksen syntymä ja rakkauden syntymä. Respighi käsittelee ihmeitä aitoitalialaisella välittömyydellä ja suorasukaisuudella. Sama koskee jyhkeämpiä Kirkon ikkunoita (Vetrate di chiesa), joihin kuvatut aiheet – […]

Walter Braunfelsin (1882-1954) musiikki on myöhäisromanttisen kukkeaa, Richard Strauss ilmeisimpänä esikuvanaan, mutta germaanista keskivertoa valoisampaa. Hänen läpimurtoteoksiinsa kuuluva Karnevaali-alkusoitto vuodelta 1911 on oopperan Prinsessa Brambilla materiaalista koottu orkesterinäytös, jonka muhkeasta kokoonpanosta voi bongata hekkelofonin. Kaksi orkesterilaulua Hölderlinin tekstiin (1916-1918) huokuvat rehtiä isänmaallisuutta, jota Braunfels kasvatti palvellessaan ja haavoittuessaan ensimmäisessä maailmansodassa. Paul Edelmannin baritoni soi miehekkäästi. Skotlantilainen fantasia (1933) alttoviululle ja orkesterille on liki puolituntinen konsertoiva runoelma, jonka kantaesityksen natsit pakottivat siirtämään Sveitsiin. Paikallisväriä teos saa […]

Frank Peter Zimmermann soittaa Bachin tuttujen a-molli (BWVI 1041) ja E-duuri (BWV 1042) -viulukonserttojen lisäksi kaksi cembalokonserttojen pohjalta rekonstruoitua konserttoa. D-molli -konsertto BWV 1052r on soolokonsertto, mutta kaksoiskonsertossa BWV 1060r toista sooloviulua soittaa hänen poikansa, Suomessakin vieraillut Serge Zimmermann. Tyyli on lämpimästi perinteinen, ja toisinaan toivoisi, että dynamiikan ja fraseerauksen osalta musiikissa tapahtuisi enemmän. Mikrofonit ovat lähes kiinni soolosoittimissa, ja Zimmermann seniorin ”Lady Inchiquin” Stradivariuksen rikkaasta, vain vähän vibratoa tarvitsevasta saundista pääsee nauttimaan koko rahan […]

Skrjabinin toista sinfoniaa pidettiin kantaesitysvuonnaan 1902 ultramodernismin viimeisenä parkaisuna, mutta noina musiikillisen evoluution vauhtivuosina vaikutelma vanheni nopeasti. Nykykuulijan korviin viisiosainen sinfoniajärkäle kuulostaa myöhäisromanttisen kaunosieluisuuden ja haltioituneen tulevaisuudenuskon viimeisimmältä todistuskappaleelta. Monillakaan sinfonian levyttäjistä ei ole riittänyt uskoa Skrjabinin hehkeiden näkyjen toteuttamiseen, mutta Vasili Petrenko ei kainostele tai säästele. Oslon filharmonikot vastaavat kutsuun alttiilla tunnelatauksella ja loistokkaalla saundilla. Varhaisemmassa pianokonsertossa fokus on keveämpi ja kiitos erinomaisen Kirill Gersteinin myös teoksen rationaalinen ja rakenteellinen omaleimaisuus pääsee oikeuksiinsa. Vertailu […]