keskiviikko joulukuu 4. 2024

Musiikin ensimmäinen sukupuoli

0
  Naisia on kautta aikojen kannustettu harrastamaan musiikkia, mutta kun on kyse ammattimaisesta toiminnasta ja etenkin säveltämisestä, tie nousi menneinä aikoina pystyyn. Asetelma on traagisesti...

Viimeisiä sanoja

Modernistiset säveltäjät ovat perinteisesti olleet varovaisia julistamaan. Kaija Saariaho (1952–2023) ei halunnut pysyä passiivisena ihmiskunnan kohtalonkysymyksissä, mutta loi taiteellisesti motivoituja ja suggestiivisia tapoja käsitellä...

Mäkelä palasi maan pinnalle

Klaus Mäkelän viime vuonna ilmestynyt debyyttilevy Deccalle sisälsi Sibeliuksen kaikki sinfoniat Oslon filharmonikkojen kanssa, ja se oli arvostelumenestys. Hän oli löytänyt klassikoihin raikkaan näkökulman...

Shostakovitshin kauhu ja toivo

Dmitri Shostakovitshin sinfonioista on viime vuosina ilmestynyt paljon hyviä levytyksiä, esimerkiksi Vasily Petrenkon Liverpoolissa ja Andris Nelsonsin Bostonissa tekemät kokonaislevitykset, mutta tuskin mikään niistä...

Fagioli juhlii Mozartilla

  Harvoin muistetaan, miten tärkeä rooli kastraattilaulajilla oli W. A. Mozartin oopperataiteessa, vaikka heidän asemansa alkoikin olla pian jo hiipumassa. Seitsemässä Mozartin oopperassa oli kastraateille...

Schubertia koko elämän kirjolla

  Tämä Schubertin kamariteosten kokoelma jäi yhdeksi viime syyskuussa syöpään kuolleen pianisti Lars Vogtin viimeisistä. Mm. Mozartin pianokonserttoja on vielä tulossa. Tragedian varjo pyyhkii myös...

Georg Friedrich Händel

0
Händelin Julius Caesar on ooppera valtataistelun ja rakkauden ristitulesta, ja harva sen hahmoista on pyyteetön. Sekä Caesar että Kleopatra ovat pelureita, muista hännystelijöistä puhumattakaan,...

Uusi elämä Fordellin lauluille

Minulla on vahva tunne siitä, että aikani vielä tulee. Minä olen kyllä silloin jo kauan ollut poissa”, kirjoitti kokkolalaissäveltäjä Erik Fordell (1917–1981) Mahlerin hengessä....

Inhimillinen kuva Saariahosta

0
Kaija Saariahosta on ilmestynyt paljon julkaisuja muttei yhtään niin laajaa kokonaiskuvaa kuin Pekka Hakon 430-sivuinen kirja. Hako on tuntenut Saariahon yli neljä vuosikymmentä, ja...

Maailmasta tuli Maidan

Berliiniin Venäjän hyökkäyksen jaloista evakuoidusta Valentin Silvestrovista (s. 1937) on tullut taistelevan Ukrainan musiikillinen keulakuva. Silvestrovin musiikki on edustanut runollista vastarintaa aina 1970-luvulla sävelletyistä...

Goottilaista kauhua ja heleää rakkautta

Robert le Diable, Robert Paholainen, oli Giacomo Meyerbeerin läpimurtoteos ja tärkeä osa oopperan historiaa. Se vakiinnutti ranskalaisen grand opéran lajityypin, joka mullisti 1800-luvun puolenvälin...

Nikolai Rimski-Korsakov

0
Rimski-Korsakov sävelsi Kultaisen kukkonsa pilakuvaksi Nikolai II:n katastrofaalisesti päättyneestä Japanin-sodasta ja tsaarinvallan rappiosta. Oopperan tsaari Dodon on menettänyt todellisuudentajunsa, kokoaa sotajoukkonsa kuviteltua vihollista vastaan...

UUTISET