keskiviikko joulukuu 4. 2024

Heijastuksia kierosta peilistä

  Radion sinfoniaorkesterille on kehittynyt jo hyvä suhde Thomas Adésin kanssa, sillä brittisäveltäjä on käynyt johtamassa orkesteria useaan kertaan, ja viime vuonna RSO järjesti hänen...

Adamsin tuotanto komeassa paketissa

John Adamsin 75-vuotisjuhlien kunniaksi Nonesuch Records on tehnyt melkoisen kulttuuriteon julkaistessaan säveltäjän jokseenkin koko taltioidun tuotannon neljänkymmenen levyn huikeana laatikkona. Sen kansien suojista löytyvät...

Oma ääni kantaa

Žibuoklė Martinaitytėn musiikkiin tutustuminen on ollut omalla kohdallani viime vuosien suurimpia musiikillisia iloja. New Yorkissa asuvan liettualaissäveltäjän teoksissa monituiset soivat purot sulautuvat yhteen muodostaen...

Paikallisesta tulee universaalia

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri tekee uudella levyllään kunniaa oman maakuntansa kulttuuriperinteelle ja tulee samalla palanneeksi omille juurilleen. Viljami Niittykoski (1895–1985) ei ollut vain pelimanni vaan myös...

Naisten pianomusiikkia salongeista modernismiin

Grand Piano on koonnut kymmenelle levylle naissäveltäjien pianoteoksia kolmelta vuosisadalta. Nimet kertovat, että naispuolisia säveltäjiä löytyy menneisyydestä paljon enemmän kuin yleensä muistetaan. Ainoastaan Ishimoto...

Boris Sirpo ratsastaa jälleen

0
  Boris Sirpon ja Viipurin musiikkiopiston taival on kerrottu eri yhteyksissä moneen kertaan, mutta ei vielä näin näyttävästi kuvitettuna. Mitenkään tutkimaton Sirpo ei ole, vaikka...

Tamperelaista kulttuurin lähihistoriaa

0
  Tanssija ja koreografi Ruth Matso (1931–2020) sekä säveltäjä Usko Meriläinen (1930–2004) olivat vuosikymmenien ajan keskeinen osa tamperelaista kulttuurielämää. Kumpikin teki omalla alallaan huomattavan elämäntyön,...

Mysteeri on kirkkaana julmempi

Kapellimestari François-Xavier Roth ja hänen Les Siècles -orkesterinsa ovat tulleet tunnetuiksi periodiliikkeen laajentajana: ei riitä, että barokin, klassismin ja jossain määrin romantiikankin ajan musiikkia...

Iiro Rantala

0
Pianon monitaituri Iiro Rantala on viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana viihtynyt levyillään usein soolopianosävellysten ja -sovitusten sekä duo- ja triokokoonpanojen parissa. Teemat ovat vaihdelleet...

Rakkauden ideaalia hamuamassa

0
Tero Saarisen Third Practicen esitykset Helsingissä jäivät viime vuonna koronan uhreiksi, ja siitä tehtiin Ylelläkin nähty striimaus. Nyt se on päässyt kansainväliseen dvd-levitykseen, ja...

Draamaa ja runoutta suureen ja pieneen

Liettualainen Asmik Grigorian ponnahti musiikkimaailman tietoisuuteen Salzburgin festivaalien Salomena vuonna 2019, ja siitä lähtien hänen nousunsa oopperan huipulle on ollut vääjäämätöntä. Suomessa muistetaan hänen...

Matka mielen pimeisiin kerroksiin

0
Hans Abrahamsenin ooppera Lumikuningatar on sisarteos hänen aikaisemmalle teokselleen Schnee, joka esitellään tämän palstan kuukauden cd:nä. Sen toinen läheinen sukulainen on säveltäjän Barbara Hanniganille...

UUTISET