keskiviikko joulukuu 4. 2024
This category can only be viewed by members.

Orkesteri syntyy yhteistyöllä

Vain ani harva ammattikorkeakoulu voi tarjota musiikin opiskelijoilleen sellaista luksusta kuin soittamista kunnon sinfoniaorkesterissa. Turussa konservatorio ja Taideakatemia ovat löytäneet toimivan yhteistyön sen mahdollistamiseksi. Se luo yhteisyyttä ja intoa koko taloon.   Kun musiikin ylempi ammattikoulutus siirtyi konservatorioista ammattikorkeakouluihin 1990-luvun lopussa, tapahtui hyvää ja huonoa. Hyvää oli opetuksen statuksen nousu, huonoa taas se, että koulutuksen orgaaninen jatkumo tasolta toiselle särkyi. Syntyneistä musiikin amk-yksiköistä tuli liian pieniä edes kunnollisen orkesteritoiminnan järjestämiseksi. Vanhan systeemin hyviä puolia yritettiin […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Kokoonpano joustaa kamarimusiikkikilpailussa

Musiikkiopisto Juvenalian XII kamarimusiikkikilpailun ohjelmassa on teoksia valinnaisille kokoonpanoille.   Musiikkiopisto Juvenalian XII kamarimusiikkikilpailu viettää 40-vuotisjuhliaan 1.–2. joulukuuta 2024. Kilpailupäivät osuvat sunnuntaille ja maanantaille, sillä aikataulun sanelee Espoon Sellosalin suuri kysyntä. Musiikkiopisto Juvenalia on Sellosalin seinänaapuri. Kilpailun perusti Rainer Palas (1933–2021), joka toimi Juvenalian rehtorina 1979–1989. Hän oli pianisti, joka teki ison osan urastaan Jyväskylän yliopistossa ja konservatoriossa. Paljon muutakin hän ehti: hän toimi muun muassa Rondo-lehden päätoimittajana 1970–1974 sekä kirjoitti lukuisia musiikkiarvosteluja ja teki […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Musiikinopetusta myös erityistuen tarvitsijoille

Lappeenrannan musiikkiopistossa haluttiin rikkoa näkymätön muuri, joka usein tuntuu olevan erityisoppijan opiskelun esteenä. Keskeistä on luoda tilanne, jossa perhe ymmärtää, että musiikkiopistoon voi hakea opiskelemaan kuka tahansa. Musiikkiopiston toiminta palkittiin marraskuussa Suomen musiikkioppilaitosten liiton 2023 Vuoden pedagoginen teko -palkinnolla.   Lappeenrannan musiikkiopiston fagotinsoiton opettaja Annariina Penttilä ja opistomestari Seppo Äikäs tuntuvat pursuavan innostusta ja hyvää mieltä kertoessaan opiston saamaan tunnustukseen johtaneesta työstä. Työn perustana on ollut vastaaminen todelliseen opetustyössä kohdattuun tarpeeseen opetuksen kehittämisestä oppilaslähtöisesti. Musiikkiopistossa […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Uutta musiikkia musiikkiopistoille

  Vuosi 2024 on musiikkiopistoissa säveltämisen teemavuosi, ja tarkoituksena on saada yhteistyössä säveltäjien kanssa uusia, nuorille sopivia teoksia. Mitä nykymusiikki nuorille ja pedagogiikalle antaa?   Nykymusiikkia on vaikea soittaa ja notaatio on hankala hahmottaa… Moni meistä soitonopettajista on joskus hiukan hukassa sen suhteen, miten ohjelmistoa voisi monipuolistaa ja saada oppilaille uusinta musiikkia soitettavaksi. Pirkanmaan musiikkiopisto päätti tarttua härkää sarvista ja tuottaa tätä materiaalia pedagoginen näkökulma edellä. Projektin tarkoituksena on saada kentälle uutta pedagogista musiikkia, joka […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Musakoneella musiikin perusteet haltuun

Suomen musiikkioppilaitosten liitto SML on palkinnut neljä erilaista hanketta Vuoden pedagoginen teko -tunnustuksella. Liitto sai yli 30 erilaista ehdotusta eri puolilta Suomea. Tällä kertaa palkinnon valintakriteereinä olivat erityisesti uudet pedagogiset avaukset, saavutettavuus ja tasa-arvo sekä yhteisöllisyys. Vuoden 2024 Rondoissa esitellään kaikki neljä hanketta.   Musiikkiopisto Avoniassa kehitetty Musakone on tarkoitettu musiikin hahmotustaitojen (muha) oppimiseen. ”Idea syntyi muistaakseni 2019 keväällä. Opetin musiikin hahmotusaineita tietokoneavusteisesti ja ajattelin, että haluaisin koota tekemääni muha-materiaalia keskitetysti yhteen paikkaan”, kertoo Arto […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Klaveristeille kavereita – yhteissoittoa kaikkien ehdoilla

Taiteen perusopetuksen OPS:eissa korostetaan yhdessä oppimista ja yhteisöllisyyttä. Yhdessä musisointi on motivoivaa, ja parhaimmillaan sitä kautta muodostuu elinikäisiä ystävyyssuhteita. Kaikki instrumentit musiikkiopistoissa eivät kuitenkaan ole tässä suhteessa tasa-arvoisia. Yksi tapa lähestyä pianistien yhteismusisoinnin haasteita ovat Anu Holländerin tekemät sovitukset.   Jos orkesterisoittimien opettajille aiheuttavat päänvaivaa oppilaiden päällekkäiset harrastukset, jotka osuvat juuri orkesteriharjoitusten päälle, tai pitkät välimatkat sivutoimipisteestä keskustaan harjoituksiin, joissain instrumenteissa haastetta tuo soitin itsessään. Kitaran, harmonikan ja kanteleen soittajillekin yhteismusisointi saattaa olla astetta haastavampaa […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

KUINKA SUOMI SOI  “Kuinka varmistetaan, että koko Suomi soi 50 vuoden päästäkin?”

Musiikkioppilaitokset toimivat Suomen musiikkielämän tulevaisuuden ja paikkakuntien yhteisöllisyyden suojelijoina. Mutta miten turvata jatkossakin erilaisten musiikinopetuksen järjestäjien toiminta ympäri maata? KUINKA SUOMI SOI “Kuinka varmistetaan, että koko Suomi soi 50 vuoden päästäkin?” Kysymyksen asetteli espoolaisen Musiikkiopisto Avonian rehtori Ilari Iivonen. “Pidän Suomen musiikkitulevaisuuden kannalta ratkaisevana sitä, että mahdollisimman moni lapsi pääsisi jo nuorena opiskelemaan valtion tukeman musiikkikasvatuksen piirissä”, Iivonen toteaa. Elinikäinen musiikkisuhde, jossa soittaminen, laulu tai konserttivierailut rikastavat arkea läpi elämän on luonnollisesti helpompi luoda, jos omakohtaisia […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Lapselle vain paras on kyllin hyvä

Géza ja Csaba Szilvayn elämäntyö lasten musiikkipedagogiikan uranuurtajina on syksyn aikana noussut taas ansaitusti esille. Géza Szilvayn 80-vuotisjuhlia vietettiin monin konsertein ja tapahtumin, ja Olli Varosen kirjoittama teos avaa Helsingin Juniorijousten syntyä ja kukoistusta antaen mahdollisuuden kurkistaa kulissien taakse.   Viuluviikarit, Juniorjouset, Colourstrings, Kodály-metodi – suomalaisella musiikkikasvatuksella on monella tapaa unkarilaiset juuret. Itse muistan lapsena katsoneeni televisiosta Viuluviikareita ja salaa kadehtineeni heitä, jotka saivat olla osa yhteisöä. Pianisti kun oli usein soittonsa kanssa kovin yksin. Oli […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Lisää satsausta musiikista innostuneille

    Miten tukea niitä oppilaita, jotka haluavat edetä nopeasti, erityisesti soittopolun alussa? Tähän kysymykseen etsii vastausta Next Generation – Alku soittoon -hanke.   Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Itä-Helsingin musiikkiopiston, Länsi-Helsingin musiikkiopiston sekä Helsingin konservatorion yhteinen pilottihanke starttasi syksyllä 2022. Se on suunnattu musiikkiharrastuksensa alkutaipaleella oleville lapsille. Tarkoituksena on tarjota lapsille hyvä, kokonaisvaltainen perusta oppimiselle ilman paineita muusikoksi ryhtymisestä. Pilottivuoden instrumentit ovat olleet viulu, sello ja huilu. Oppilaat ovat saaneet omassa instrumentissaan yksilöopetusta oman musiikkioppilaitoksensa opettajalta […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Metsän siimeksessä

  Kuinka moni Suomessa tietää, että Ristiinan Sattilaan on perustettu 1984 tähän päivään asti yhtäjaksoisesti toiminut freelance-lauluopetusstudio?   Studion perustaja, laulupedagogi Lauri Leinonen (s. 1936) on kotosin Kestilästä, Leiviskänrannan kylän 12-lapsisesta perheestä. Onnenkantamoinen vei Leinosen lapsuuden niukoista oloista maailmalle, kun hän pääsi esiintymään valtionvieraille Saksasta. Nämä kysyivät, kuinka poika ei opiskele musiikkia ja järjestivät koelaulun saksalaisprofessorille.  60-luvulla ulkomaille lähtö Pohjanmaalta oli tavatonta! Kotikylillä irvailtiin, että ei poika sinne asti kyllä pääse, mutta koelaulu onnistui. Säästääkseen […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Musiikkikurssilta inspiraatiota ja oivalluksia

Musiikkileiri tai mestarikurssi on tapa sekä saada lisäoppia ja kehittyä että tavata ystäviä. Yksi perinteisistä musiikkileireistä on Iitissä.   Iitin musiikkijuhlien yhteydessä on järjestetty musiikkikurssi jo 20 kertaa. Musiikkijuhlayhdistyksen sääntöihin on sisällytetty musiikkikulttuurin edistäminen erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa. Yhdistys näkee tärkeänä sekä tarjota korkeatasoista musiikinopetusta että kantaa vastuuta tulevasta konserttiyleisöstä. Kurssi järjestetään Perheniemen evankelisella opistolla, jolta on 18 kilometriä matkaa musiikkijuhlien pääkonserttipaikalle, Iitin kirkkoon. Kurssilaisille järjestetään bussikuljetus konsertteihin. Kouvolalainen Aada Ahonen on kurssilla jo […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Musiikkiteatteri osallistaa kaikki

  Kotkan seudun musiikkiopistossa uutta on musiikkiteatterilinja, vanhaa perinteikäs ja vankka osaaminen yli seitsemän vuosikymmenen ajalta, lainattua puolestaan idea ja toimivat toimintatavat Espoon Juvenaliasta.   Päät ylpeästi pystyssä, heilutetaan lippua kulttuurin puolesta yhdessä. Kaikki, mitä tehdään, on kulttuurin viemistä eteenpäin.” Näillä sanoilla Kotkan seudun musiikkiopiston apulaisrehtori Riikka Pelo kuvaa tunnelmia uuden oppiaineen ympärillä. Kotkassa on ensimmäistä kertaa mahdollisuus hakea opiskelemaan musiikkiteatteria taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaisesti. Tähän asti ainoa vastaavaa opetusta antanut oppilaitos on ollut […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

UUTISET