Suomen sinfoniaorkesterit tekivät soivan kevättervehdyksen koululaisille ja opettajille

Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n jäsenorkesterien muusikoista koostuva etäsuurorkesteri lähettää kevätterveisensä lukuvuotensa päättäville koululaisille ja opettajille mosaiikkivideon muodossa. Videolla kuullaan finaali Ludwig van Beethovenin sinfoniasta nro...

Konsertteja turvavälillä: Orkesteri permannolla, yleisö parvilla

0
Festivaalit ja orkesterit ovat kehitelleet kiihtyvällä tahdilla ratkaisuja konserttitoiminnan saamiseksi käyntiin koronapandemian aikana. ”Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri takaisin lavalle”, oli hollantilainen eliittiorkesteri otsikoinut torstaisen tiedotteensa. Kirjaimellisesti se...

Tampere Filharmonia jalkautuu elokuussa pienyhtyeinä Pirkanmaalle

Tampere Filharmonia käynnistää elokuussa TF Liikkeelle -kiertueen, jossa orkesterin pienyhtyeet konsertoivat ympäri Pirkanmaata 12.–23. elokuuta 2020. Vaski-, puupuhallin- ja jousiyhtyeiden voimin toteutettavan kiertueen kokoonpanojen...

Kansallisoopperan Valkyyria ja Innocence siirtyvät, syksylle Mozartia koronaversiona

Kansallisooppera on muuttanut kauden 2020–21 ohjelmaansa varautuessaan mahdollisiin kokoontumisrajoituksiin myös syksyllä. Elokuun lopussa kauden avaa Covid fan tutte, joka on Minna Lindgrenin ajankohtaisaiheisella libretolla...

Mitä kertoo Tanssin talon uusi nimi?

0
Helsinkiin nousevan Tanssin talon nimeksi on valittu Form, mikä on herättänyt tyrmistystä tanssipiireissä. Talon johto perustelee nimeä muistettavuudella ja kansainvälisyydellä. ”Tanssitaitelijat! Vaaditaan Tanssin talo takaisin”,...

Korona kurittaa yhä: Korppoon ja Ahvenanmaan jazzfestivaalit siirtyvät vuodella, KPKO julkaisee syysohjelmansa vasta elokuussa

Tuoreimmat konserttitoiminnan lykkäysuutiset sijoittuvat rannikkoseudulle. Archipelago Sea Jazz -nimikkeen alle yhdistyneistä jazztapahtumista on jo aiemmin peruttu tältä kesältä Baltic Jazz sekä Turku Sea Jazz,...

Helsingin uusi Tanssin talo on nimeltään Form

Helsingin Ruoholahteen, Kaapelitehtaan kylkeen rakentuva uusi Tanssin talon nimeksi on paljastettu Form. Vuonna 2022 aukeava talo on Suomen ensimmäinen tanssitaiteen esittämiseen ja harjoitteluun omistettu...

G Livelab aloittelee konsertteja

0
Juuri kun kesän festivaalit ennättivät ilmoittaa peruuttamisesta, konsertteja aloitellaan koronapaussin jälkeen jo muilla tahoilla. Ensimmäisten joukossa on Tampereen G Livelab. G Livelab Tampere järjestää kesä-elokuussa...

Ung Nordisk Musik toteutuu elokuussa Tampereella – mutta erityisjärjestelyin

Ung Nordisk Musik -festivaali, tuttavallisemmin UNM, järjestetään Tampereella elokuussa aikataulussaan 24.–29. elokuuta. Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin UNM-toimikunnat ovat kuitenkin tehneet kollektiivisen päätöksen...

Video: Koronakvartetti ilahdutti serenadeilla äitienpäivänä

    Tänä vuonna monet äitienpäiväjuhlinnat jouduttiin toteuttamaan etänä tai muuten poikkeavissa olosuhteissa. Ankeuteen kuitenkin toi iloa Suomen Mieskuoroliiton Koronakvartetti, joka neljän ammattilaulajan voimin kiersi laulamassa...

”Maailman ensimmäinen someooppera” saa ensi-iltansa tänään

Teatteri Vapaa Vyöhyke on tuottanut tiedotteensa mukaan "maailman ensimmäisen someoopperan", nimeltään Koronapäiväkirja, jonka on ohjannut Lija Fischer ja käsikirjoittaneet Fischer sekä baritoni Joonas Asikainen....

Maati Rehor valittu Tapiola Sinfoniettan uudeksi intendentiksi

Espoon kaupunginorkesterina toimivan Tapiola Sinfoniettan uudeksi intendentiksi on valittu musiikin maisteri Maati Rehor. Rehor (s. 1976) työskentelee tällä hetkellä Turun filharmonisen orkesterin intendenttinä ja...

UUTISET