Epätodellinen ja eksklusiivinen olo on tullut tämän syksyn esityksissä: soittavatko, laulavatko ja näyttelevätkö he vain minulle? Koko tämä kallis koneisto vain meitä kourallisia varten? Koronan vuoksi puoleen tai jopa neljännekseen rajattu yleisömäärä herättää ristiriitaisia tunteita, kun tietää, ettei se ole realismin mukaista. Toisaalta aika monesti kaikki tarjollakaan olleet paikat eivät ole menneet kaupaksi. Miten rohkaista ihmisiä, että esityksiin on turvallista tulla? Jos vakiyleisö kuuluu riskiryhmään, eikö nyt kannattaisi yrittää houkutella uutta ja nuorempaa?
Svenska Teatern oli ensimmäinen, joka ilmoitti jo koko kevätkauden musikaaliesitystensä perumisesta, koska jokainen esitys tuottaa tappiota – vaikka tuotanto on saanut jo ensi-iltansa. Suuri määrä freelancereita menettää taas työnsä, kun juuri oli päästy alkuun. Tällainen lamaantuminen pitäisi saada estettyä. Kulttuurikenttä on ottanut rajoituksensa tunnollisesti, ja onkin kysyttävä, ovatko ne suhteessa elinkeinoelämän vastaaviin. Miksi konsertti tai teatteri olisi vaarallisempi kuin yökerho tai mikä tahansa paikka, jossa ihmiset kohtaavat? Olisivatko turvavälien höllennykset mahdollisia, jos samalla säädettäisiin maskipakko pelkän suosituksen sijaan?
Monesta syksyn konsertista on paistanut muusikoiden ilo ja hinku päästä takaisin lavalle. Rohkeat projektit ovat parasta lääkettä kriisiaikaan. Kamus-kvartetti valmistautuu sellaiseen, Beethovenin kaikkien jousikvartettojen esittämiseen eri paikkakunnilla. Miten heidän kaltaistensa freelance-kokoonpanojen työn antia saataisiin enemmän koko Suomen yleisön nautittavaksi? Tässä lehdessä muusikot ehdottavat perustettavaksi alueellisia musiikkituotannon keskuksia, jotka keskitetysti keräisivät budjettia kiertueille. Idea on hyvä. Juuri rajojen yli katsovaa yhteistyötä kaivattaisiin sen sijaan että juututaan poteroihin, kunnallisen rahoituksen ikuisuusongelmiin.
Poteroista puheen ollen: maahantulorajoitukset ovat suomalaistaneet esiintyjäkuntaa niin, että kansallisen umpion ahdistava vaikutelma alkaa olla jo lähellä. Kulttuuriin kuuluu vuorovaikutus. Toivottavasti systeemiin saadaan joustavuutta, kun testit korvaavat karanteenit. Tosin siitäkin matkailuala on esittänyt epäilyjään. Kamus-kvartetti esittää kannatettavan idean: koko vierailusysteemiä voitaisiin jatkossa muuttaa pidempien residenssien suuntaan pelkkien pikakeikkojen sijaan, jolloin vuorovaikutus syvenisi. Suuret solistit pitäisi täällä käydessään saada samalla opettamaan, tekemään kamarimusiikkia ja esiintymään lähialueilla.
Kaikilla on tiedossa, että kunnilla menee huonosti, ja konsulttiesityksiä riittää kulttuurituista leikkaamisesta. Se olisi tyhmää, koska kulttuuri on kustannustehokas tapa pitää yllä henkistä hyvinvointia. Usein se merkitsisi myös valtion tukien menetystä. Kemissä tämä ymmärrettiin, ja esitys orkesterin lakkauttamisesta hylättiin – toistaiseksi. Kouvolassa tilanne on vielä auki, mutta Espoossa taideopetusta uhanneet rajut säästöt saatiin torjuttua. Rahasta eivät asiat tällaisessa kasvukeskuksessa ole kiinni vaan arvoista. Ei ole vaikea ennustaa, että leikkauksista käydään vielä monta taistelua. Kuntavaalit ovat tulossa huhtikuussa. Nostetaan kulttuuri pöydälle!
