Sinfonietta on sinfonia-sanan pienennysmuoto eli diminutiivi, ”pieni sinfonia” kokoonpanoltaan tai kestoltaan. Nykyään sana esiintyy useimmin orkesterin nimessä, kuten Tapiola Sinfonietta tai Kymi Sinfonietta, jolloin nimi viittaa osapuilleen wieniläisklassiseen soitinkokoonpanoon. Sinfoniettojen säveltäjät ovat otsikoinnillaan voineet vältellä varsinaiseen sinfoniaan liittyviä monumentaalisia, dramaattisia tai profeetallisia odotuksia.
Nuorille säveltäjille sinfonietta on voinut tarjota tilaisuuden harjoitella sinfonista ilmaisua ilman tradition taakkaa. Myös kuulijalle sinfonietta antaa nopean ja selkeän tavan tutustua sinfoniseen rakennelmaan ja periaatteisiin. Toisinaan säveltäjät kätkevät sinfoniettoihinsa yllättävän radikaaleja ratkaisuja, kuten Leos Janacek Sinfoniettassaan, joka ei ole diminutiivinen sen enempää kokoonpanoltaan kuin kestoltaan.
Benjamin Britten (1913-1976) oli englantilaisen musiikin toisinajattelija, syntymälahjakkuus ja älyllinen virtuoosi, joka joutui kotimaassaan kahnauksiin konservatiivisen kulttuurieliitin kanssa. 18-vuotiaana sävelletty Sinfonietta puhallin- ja jousikvintetille oli ensimmäinen teos, jonka hän hyväksyi teosluetteloonsa opusnumerolla 1. Muutama vuosi myöhemmin (1936) hän laajensi teoksen kamariorkesterille.
Brittenin Sinfoniettan kokoonpano ja kesto vastaavat otsikointia, mutta tyyli herätti Englannissa ärtymystä. Nuori säveltäjä oli tutustunut eurooppalaisiin modernisteihin, Schönbergiin, Bergiin ja Weberniin, joiden vaikutteisiin hän sulautti poikamaista leikkimieltä ja runollista kekseliäisyyttä. Kolmiosainen rakennelma ei ole tavanomainen: alun uhmakasta marssia seuraa muunnelmaosa ja finaalina kirmaa italialaistanssi Tarantella.
Myös Sergei Prokofjev (1891-1953) oli 18-vuotias säveltäessään Sinfoniettansa op. 5. Nikolai Rimski-Korsakovin sävellysluokalla Prokofjev esiintyi usein häirikkönä, mutta opettajansa kuoleman jälkeen valmistuneessa Sinfoniettassa hän tuntuu ottaneen neuvoista vaarin. Teos ei edusta uusklassismia, mutta yhteys Prokofjevin ensimmäiseen, lisänimeltään ”Klassiseen”, sinfoniaan (1917) on ilmeinen. Hän uudisti Sinfoniettan ensin vuonna 1914 ja uudelleen vuonna 1929, eikä voinut käsittää miksi siitä ei tullut yhtä suosittua kuin ”Klassisesta” sinfoniasta.
Francis Poulencille (1899-1963) germaaninen sinfoniaperinne oli vieras ja ylipäätään hän sävelsi konserttoja lukuun ottamatta vähän orkesterimusiikkia. Sinfonietta (1947) oli BBC:n tilaus vuotta aiemmin perustamaansa kulttuurikanavaa, BBC Third Programmea varten. Poulenc vastasi kevyesti kirmaavalla teoksella, joka otti esikuvakseen enemmän Bizet’n C-duuri-sinfonian 1800-luvulta kuin mitkään lajin tosikommista edustajista.
Poulencin Sinfoniettassa otsikko voisi viitata diminutiivin käyttöön hellittelysanoissa, joita keksitään mm. lapsille puhuttaessa. Säveltäjä onnistuu yhdistämään viattoman melodisuuden, pirteän leikkisyyden ja virtaviivaisen orkesterinkäsittelyn moitteettomaan neliosaiseen rakennelmaan. Avomielinen tunteikkuus saattoi 1940-luvun lopulla tuntua oudolta, mutta se valloittaa kuulijat kerta toisensa jälkeen.
Sinfonia Lahti on nimensä mukaisesti sinfoniaorkesteri, mutta tuoreessa ja viimeisessä levytyksessään (BIS) yhdessä pois siirtyvän kapellimestarinsa Dima Slobodenioukin kanssa he tavoittavat herkällä, taiturillisella ja energisellä soitollaan Brittenin, Prokofjevin ja Poulencin Sinfoniettojen erilaiset persoonallisuudet aivan nappiin.
Antti Häyrynen
Levyn ohjelma:
Sinfonia Lahti
Dima Slobodeniouk, kapellimestari
BIS-2601 SACD (2022) | EAN 7318599926018 | SACD Hybrid
Francis Poulenc (1899–1963) Sinfonietta, FP 141 26:51
1. I. Allegro con fuoco 8:22
2. II. Molto vivace 5:45
3. III. Andante cantabile 6:15
4. IV. Finale 6:29
Sergei Prokofjev (1891–1953), Sinfonietta in A major, Op.5 20:30
5. I. Allegro giocoso 5:18
6. II. Andante 4:19
7. III. Intermezzo 2:51
8. IV. Scherzo 3:23
9. V. Allegro giocoso 4:39
Benjamin Britten (1913–1976), Sinfonietta, Op.1 15:15
10. I. Poco presto ed agitato 4:32
11. II. Variations 6:13
12. III. Tarantella 4:30
Kokonaiskesto 62:42
Francis Poulencin (1899-1963) Sinfoniettassa ensimmäinen osa (Allegro con fuoco) käynnistyy äkkipikaisella aiheella, jonka tulisuutta tasapainotetaan tunteikkailla melodioilla. Toinen osa (Molto vivace) on toimintaa kihisevä scherzo. Hidas osa (Andante cantabile) on silkkaa lempeyttä ja finaali (Prestissimo et très gai) suuntautuu jälleen iloisena ja luottavaisena eteenpäin.
Poulenc on ymmärtänyt radiossa kantaesitettävän teoksen tavoittavan tavallista laajemman kuulijakunnan ja hellii brittikuulijoita musiikilla, jonka haikea kauneus osui keskelle sodanjälkeisiä tunnelmia. Samalla hän muistuttaa ranskalaisesta elämänasenteesta, nokkelasta huumorista, reaktioherkkyydestä ja eleganssista.
18-vuotiaan Sergei Prokofjevin (1891-1953) tarkoituksena oli vuonna 1909 ”säveltää jotain läpikuultavaa pienelle orkesterille”. Hän uudisti viisiosaisen Sinfoniettansa op. 5 vuonna 1914 konserttiin, jossa päähuomion vei hänen modernisti pauhaava Skyyttiläinen sarjansa. Toisen kerran hän uudisti teoksen vuonna 1929 ja kirjoitti siitä muistelmiinsa:
”En ollut tyytyväinen vuoden 1914 versioon Sinfoniettastani, niinpä kokosin sen uudelleen, kirjoittaen uusiksi joitakin jaksoja, mutta lisäämättä uusia jaksoja. Annoin sille kaksoisopusnumeron 5/48, mikä aiheutti ironisia hymyjä, koska oletettiin minun näin pyrkivän kasvattamaan teosluetteloani. Sinfonietta on jäänyt varsin harvoin esitetyksi teokseksi, siinä missä samaan tyyliin kirjoitettu ’Klassinen sinfonia’ on levinnyt kaikkialle. En oikein ymmärrä, miksi näiden kahden sävellyksen kohtalosta on tullut niin erilainen.”
Benjamin Britten (1913-1976) oli myös 18-vuotias säveltäessään Sinfoniettansa op. 1, alun perin kamarikokoonpanolle. Kun teos levytettiin vuonna 1956, hän kirjoitti saatteeksi luonnehdinnan itsestään nuorena: ”Olipa kerran valmistavan koulun oppilas… hän oli tavallinen pikku poika… hän rakasti krikettiä ja piti jalkapallosta (laukoi hienoja kulmapotkuja), palvoi matematiikkaa ja pelkäsi latinaa yli kaiken… mutta yksi outo asia tuossa pojassa oli: hän sävelsi musiikkia.”
Britten sävelsi nuorena paljon musiikkia, mutta ensimmäiseksi opuksekseen hän valitsi kolmiosaisen Sinfoniettan, joka on sekä tekninen taidonnäyte että radikaaleilla piirteillään konservatiivista vanhempaa väkeä ärsyttävä teos. Arvostelujen perusteella hän onnistui ärsyttämisessä, mutta nykykuulijalle teoksesta tarttuu raikas kekseliäisyys ja ennakkoluuloton dramatiikka.
Antti Häyrynen