
Arvio: Helsingin kaupunginorkesterin konsertti 10.5. Johtajana Susanna Mälkki, solistina Mitsuko Uchida, piano.
Japanilais-brittiläinen Mitsuko Uchida on pianon hienostunut ruhtinatar, jonka henkistyneet Schubert– ja Mozart-esitykset ovat kuuluneet pianotaiteen pyhyyskokemusten kastiin. Mozartin konserttojen pitkään eri kaupungeissa jatkunut esitysprojekti Mahler Chamber Orchestran kanssa – ilman kapellimestaria – on ollut inspiroituneisuudessaan ainutlaatuinen.
Schubertissa hän on Radu Lupun rinnalla niitä harvoja, jotka saavat säveltäjän ”traagisen duurin” soimaan koko paradoksaalisuudessaan. Japanissa Uchida kuuluu keisariperheen suosikkitaiteilijoihin ja hän on jopa opettanut vanhalle keisarina Mitsukolle pianonsoittoa. Tämä kaikki vahvistaa aristokraattista kuvaa, jonka taiteilija kuitenkin mieluusti myös rikkoo.
Miten noin hennon näköisistä käsistä voikaan lähteä tuollaista voimaa, on moni Uchidan Beethoven-tulkintoja (erityisesti Diabelli-muunnelmia) kuullut ihmetellyt. Kun hän soitti Helsingin kaupunginorkesterin solistina Maurice Ravelin G-duuri-konserton, hän taas eläytyi täysillä 1920-luvun Pariisin aistikkaaseen menoon. Uchidan edellisestä Suomen vierailusta on vierähtänyt niin paljon aikaa, että paluu oli harvinainen juhlahetki.
Ravel sai konserttoonsa inspiraatiota Amerikan matkaltaan ja erityisesti Gerhwinin Rhapsody in Blue -teoksesta, ja suodatti jazz-vaikutteita eurooppalaisen klassismin ja oman kelloseppämäisen estetiikkansa kautta. Mitsuko Uchida ei alleviivannut konserton viihteellisiä sävyjä vaan antoi sen tekstuureille mozartmaista kirkkautta ja eleganssia mutta samalla otti kaiken irti sen särmikkäästä menosta ja aistikkuudesta, josta ei rappion makukaan ollut kaukana.
Alkuosa ryöpsähteli irtonaisena ja lennokkaana. Hitaassa osassa hän punoi loputonta melodiaa ja antoi orkesterin puhaltajien repliikkejä säestäville soinnuillekin runollista kantovoimaa. Finaalissa Uchida taas intoutui irrottelemaan tavalla, joka taas kerran todisti hänen monipuolisuuttaan.
Huipputyylikäs ylimääräinen, Arnold Schönbergin parin minuutin aforistinen timantti pani harmittelemaan, että Uchidan alkuperäinen suunnitelma soittaa Helsingissä muutama vuosi sitten Schönbergin konsertto ei toteutunut. Toivottavasti se joskus saadaan.
Susanna Mälkki palasi entisen orkesterinsa eteen, nyt ensimmäistä kertaa kunniakapellimestarin roolissa. Jo pelkällä olemuksellaan hän tuntui terästävän muusikot tarkkaavaiseen mutta samalla empaattiseen soittoon niin Ravelissa kuin Stravinskyn Keijukaisen suudelma -baletin sarjassa. Jälkimmäisessä Tshaikovski-pastissit soivat uuden ajan ironisten peilien kautta nähtyinä, ja Mälkki alleviivasi hienosti tätä kaksinaisuutta.
Skrjabinin Hurmion runoelmassa Mälkki taas innosti muusikot poltteiseen menoon, orkestraaliseen noidankattilaan, jossa kierrokset tihenivät aste asteelta huipentuen koko kosmoksen räjäyttävään C-duurisointuun. Nyt se sai ensimmäistä kertaa tässä salissa täyden tehonsa uusien urkujen ansiosta.
Harri Kuusisaari