perjantai lokakuu 4. 2024

Urkusävellyskilpailun voittajakonsertto oli kirjava sisäelinten kavalkadi

Arvio: Helsingin kaupunginorkesteri, Musiikkitalo 2.2.2024 (päiväkonsertti). Christian Schumann, kapellimestari, Angela Metzger, urut. Schubert, Räisänen (ke). Sinfoniaorkesterin perinteiseen, väliajalliseen konserttirakenteeseen on olemassa hyviä syitä, joista yksi suurimpia lienee tradition ohella kustannukset: kun sata muusikkoa tuodaan yhteen soittamaan, kannattaa saman tien esiintyä vähän pitempäänkin. Helsingin kaupunginorkesteri on jo muutaman kauden ajan toisinaan rikkonut kaavaa noin tunnin pituisella väliajattomalla konsertilla, joka esitetään ensin matineana iltapäivällä ja toistetaan samana päivänä tavanomaiseen ilta-aikaan. Yllättävää oli sisällyttää ”Klassinen tunti” -sarjan matineakonserttiin […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Kritiikit