Tämän arvion kirjoittamisesta viikon päästä tiedetään, saako kirjailija-dramaturgi ja suomentaja Elli Salo tämän vuoden Finlandia-palkinnon romaanistaan Keräilijät. Sitä ennen hän on napannut yhdet tämän hienon teatterisyksyn kirkkaimmista kiitoksista. Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä kantaesityksensä saanut Salon kirjoittama, Riikka Oksasen ohjaama ja Minna Leinon dramatisoima Muistopäivä on nimittäin timantti.
Muistopäivä on hiottu kaikilta osin kirkkaaksi. Se voisi olla kuolemanraskas, musta ja kestämätön kertomus Stalinin Neuvostoliitosta leipää ja työtä etsimään 1930-luvulla loikanneista suomalaisista. Sillä raskas ja musta heidän kohtalonsa oli, kuten kaikki vähintään Olli Jalosen Johan ja Johanin (1989) tai Sirpa Kähkösen Graniittimiehen (2014) lukeneet arvaavat. Puhumattakaan Solzhenitsynin Vankileirien saaristo – GULAGista (suom. 1973).
Salo on kirjoittanut fiktiivisen näytelmän vuoropuhelussa Kansallisarkiston Suomalaiset Venäjällä 1917–1964 -tutkimushankkeen kanssa. Valtioneuvoston kanslian rahoittama tutkimus on tuottanut uutta tietoa Stalinin vainoissa kuolleiden suomalaisten vaiheista.
Mutta ohjaaja Riikka Oksanen on yhdessä lavastuksesta vastaavan Janne Vasaman ja valo- sekä videosuunnittelija Ville Virtasen kanssa muistanut näitä ihmisiä tavalla, joka nostaa heidät toiveikkaine mielineen ylitse kasvottoman järjestelmän. Esitys painottaa heidän ihmisyyttään ja omaleimaisuuttaan, samalla kun Aili, Aune, Heimo, Lyyti, Osku, Rauha, Viljam ja Antti muodostavat polyfonisen yksikön, joka tukee toisiaan ja toimii yhdessä silloin kun voi. Viime vuonna Espoossa nähdyn, tyylillisesti ja teemallisesti huojuvan Minna Craucherin jälkeen Muistopäivä osoittaa, että Oksanen osaa keskittää.
Elli Salo kertoo T/U/A-kustantamon julkaiseman näytelmätekstin lopussa, kuinka hän pitkään penkoi arkistoja, tutki fragmentteja ja haastatteluja, joista poimi kiinnostavia repliikkejä ja yhdisteli niistä henkilöhahmonsa. Ja kuinka tärkeää oli antaa heille nimet. Neuvostojärjestelmälle ihmiset olivat pelkkiä numeroita – jos aina niitäkään.
Esityksen dialogi on lyhyttä ja mietteliästä. Voi melkein kuulla, kuinka loikkareiden päässä surisee sata kysymystä ja epäilystä, joita ei haluta sanoa ääneen. Vain kommunistista onnelaa etsimään lähtenyt venäjänkielentaitoinen Heino (Miiko Toiviainen) jaksaa selittää, ohjeistaa ja määräillä. Raataminen on tietenkin fyysistä; tässä tyylikkäästi koreografioitua. Nuoren naisen (Marja Salo) ilotanssi ruumiilta löytämistään kengistä on hienovaraisesti vain vähän vinksahtanut.
Näyttämökuva on pelkistetty, vain olennainen ahtaus on esillä: kalastajavene, johon sulloudutaan, täpötäydet junavaunut, vankikopit, ruokajonot. Kun loikkareiden vene saapuu Neuvostoliiton alueelle, näyttämö punertuu kokonaan.
Muistopäivä keskittyy tiukasti olennaiseen: näiden ihmisten kantamiseen tähän päivään, meille, vaikka suuri osa sortuikin niille teilleen. Se on surua ja järkytystä, mutta esityksen ansiosta jotain, mitä voimme koskettaa, muistaa ja myös arvostaa. Yhtään neuvostoliittolaista ihmistä ei esitellä. Leiriä valvovat sotilaat vain vilahtavat näyttämöllä, emmekä näe heidän kasvojaan. Vihollinen on järjestelmä, jolla ei ole kasvoja, koska ihmiset ovat päästäneet sen irti itsestään.
Samalla esitys muistuttaa kaikista parempaa elämää etsimään lähteneistä ja lähtevistä, eli kaikista kaikenlaisten järjestelmien uhreista.
Esitys ei hengittäisi ilman takariviin asti lämpöä, surua ja ihmisyyttä tuovia Geoffrey Eristaa, Inke Koskista, Pirjo Lonkaa, Annika Poijärveä ja Rasmus Slätistä – aiemmin mainittujen lisäksi. Lavalla heidän kanssaan laulavat ja soittavat Eva Louhivuori ja Ilkka Tolonen, joiden ainutlaatuinen musiikki- ja äänimaailma päällä esitys ikään kuin kelluu.
Suomen Kansallisteatteri: Muistopäivä. Ohjaus: Riikka Oksanen. Teksti: Elli Salo. Dramaturgi: Minna Leino. Muusikot: Eva Louhivuori ja Ilkka Tolonen. Lavastus: Janne Vasama. Puvut: Saija Siekkinen. Valot ja videot: Ville Virtanen. Musiikki ja äänet: Eva Louhivuori ja Ilkka Tolonen. Koreografia: Lasse Lipponen. Naamiointi: Emma Loponen. Rooleissa: Geoffrey Erista, Inke Koskinen, Pirjo Lonkka, Annika Poijärvi, Marja Salo, Rasmus Slätis ja Miiko Toiviainen. Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 19.11.2025.
