tiistai toukokuu 7. 2024

Mikkelin kaupunginorkesteri siirtyy kahden kapellimestarin malliin

Mikkelin kaupunginorkesterin uudet taiteelliset partnerit Erkki Lasonpalo (vas.) ja Daniel Raiskin. (Raiskinin kuva Marco Borggreve)

Erkki Lasonpalo ja Daniel Raiskin ovat tehneet jo aiemmin runsaasti yhteistyötä kaupunginorkesterin kanssa.

 

Mikkelin kaupunginorkesteri on nimittänyt uusiksi taiteellisiksi partnereikseen kaksi kapellimestaria. Erkki Lasonpalo ja Daniel Raiskin johtavat orkesteria syksystä 2017 kevääseen 2019 asti yhteensä vähintään kuusi viikkoa.

Molemmat taiteelliset partnerit ovat johtaneet kaupunginorkesteria monesti aiemminkin. Myös viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa opiskellut Erkki Lasonpalo on vieraillut viime vuosina toistuvasti Mikkelissä johtamassa. Lasonpalo on nykyään Helsingin Koomisen Oopperan pääkapellimestari sekä Kemin kaupunginorkesterin ja Heinäveden Musiikkipäivien taiteellinen johtaja.

Pietarilaissyntyinen, myös alttoviulistina tunnettu Daniel Raiskin on vieraillut Mikkelissä monta kertaa noin kymmenen vuotta sitten. Raiskinin viime vuoden vierailun perusteella kaupunginorkesteri halusi syventää jälleen yhteistyötä hänen kanssaan. Tällä hetkellä Raiskin asuu Amsterdamissa ja toimii Belgradin filharmonisen orkesterin päävierailijana.

Tuoreimmat uutiset