Tampereen vyyhti tihenee

Tampereen konservatorio
Tampereen konservatoriorakennus. Kuva: Tampereen Musiikkiakatemia

Aiemmin uutisoidut lukukausien yllätyslyhennykset Tampereen konservatoriolla ovat saaneet lisää kommentteja. Opettajien ammattijärjestön edustajat Matti Helimo ja Arto Kauppinen kertovat vastineessaan Aamulehdessä 14.6., että OAJ on saanut konservatorion henkilöstöltä paljon viestejä jaksamisesta ja huonosta työilmapiiristä.

”Syy, miksei niitä ole suoraan tultu johdolle kertomaan, liittyy pelkoon oman työn säilymisestä. Yksinään tämä jo riittäisi alueyhdistyksen asiaan puuttumiseen, mutta lisänä ovat vielä raskaat neljän viikon lomautukset. Viimeinen pisara oli saada tieto, että yt-neuvottelujen aikana rehtorin lähisukulainen oli palkattu töihin konservatoriolle.”

Helimon ja Kauppisen mukaan henkilöstöä ei ole kuunneltu konservatoriolla päätöksenteossa. He myös kertovat ottavansa vastaan konservatorion tekemän kutsun tulla keskustelemaan sen toimintaedellytysten parantamisesta ja henkilöstön työllistymisen turvaamisesta.

Suomen musiikinopettajien liiton hallituksen puheenjohtaja Anna Hoffrén tarkensi lisäksi Rondolle konservatorion johdon 10.6. julkaistun vastineen väittämiä. Vastineessa johtokunnan puheenjohtaja Elina Sirén ja rehtori Sampsa Konttinen kertoivat, että Tampereella ”irtisanomisiin ei onneksi ole ollut tarvetta toisin kuin eräissä muissa konservatorioissa.” Hoffrén kuitenkin tarkentaa, että toisin kuin vastine ehkä antaa ymmärtää, valtionrahoituksen vähenemisestä johtuvia irtisanomisia ei ole toisen asteen musiikkikoulutuksessa tapahtunut.

”Ammattikorkeakouluissa on ollut valtionrahoituksesta johtuvia vähennyksiä ja osa-aikaistamisia viime vuosina, mutta ei toisella asteella. Turun konservatorio ja Pop & Jazz Konservatorio supistivat toimintojaan muutama vuosi sitten, mutta syynä ei ollut valtionrahoitus, vaan muut seikat. Ammatillisen koulutuksen rahoituksen muutoksista johtuvia irtisanomisia ei ole ollut ”, Hoffrén täsmentää.

Myös syy henkilökunnan lomautuksiin on yhä epäselvä. Konttinen kertoi Rondolle, että julkisen rahoitustilanteen muutoksen takia konservatorio joutui tekemään säästöjä ja johdon vastineen mukaan konservatorion saama julkinen rahoitus on valtakunnallisesti supistumassa. OAJ:n luottamusmies ja konservatorion matalien vaskisoittimien lehtori Eero Kolari kuitenkin kummeksuu johdon antamaa kuvaa, jonka mukaan syy lomautuksille ja lukukausimaksujen nostamiselle olisi vain valtionrahoituksen väheneminen.

”Konservatoriollahan on ollut jo pitkään liikaa oppilaita toisella asteella. Niihin on saatu aina aikaisemmin lisärahoitusta valtiolta, jota nyt ei sitten saatu. Se ei ole silti kokonaissyy yllätyssäästöihin, kyseiset leikkaukset ovat olleet tiedossa jo pitkään”, Kolari kertoo.

Hoffrén tarkentaa myös, kuten OAJ vastineessaan 14.6., että valtion koulutussäästöt musiikkialalla eivät koske konservatorion tarjoamaa taiteen perusopetusta, vaan ainoastaan sen toisen asteen ammattiopetusta.

”Kuntien taloustilanne on toki vaikuttanut musiikin perusopetukseen, mutta sen avustusten valtionosuus itse asiassa nousi hiukan. Perusopetus ei suinkaan ole kärsinyt leikkauksista, päinvastoin.”

Hänen mielestään opetusalalla lomautukset säästökeinona ovat kyseenalainen toimenpide, johon ei tulisi päätyä. Lisäksi niiden myötä myös taiteen perusopetuksen oppilaat joutuivat luopumaan viikkojen musiikinopetuksesta.

”Kyse on myös lasten ja nuorten oikeudesta opetukseen.”

Korjaus 23.6.: Lause ”väitettyjä irtisanomisia ei kuitenkaan ole tapahtunut” tarkennettiin muotoon ”Hoffrén kuitenkin tarkentaa, että toisin kuin vastine ehkä antaa ymmärtää, valtionrahoituksen vähenemisestä johtuvia irtisanomisia ei ole toisen asteen musiikkikoulutuksessa tapahtunut.”

 

Muuta luettavaa Rondossa

Musiikkiuutisia: Muutoksia orkesterien johdossa, Sibelius-palkinto Saundersille

Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo...

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...