Viikkokatsaus 46/2021: Tapahtumarajoitukset hiipivät takaisin – paitsi koronapassillisille

Turun musiikkijuhlat siirtävät kontratenori Franco Fagiolin tammikuisen esiintymisen vuoteen 2023.

Kokoontumisrajoituksia valmistellaan jälleen joihinkin osiin Suomea, muun muassa Uudellemaalle. Rajoitukset koskevat korkean tartuntariskin tapahtumia, kuten seisomapaikkakonsertteja, ja ne voi välttää ottamalla koronapassin käyttöön. Numeroiduilla istumapaikoilla varustettuja konsertteja eivät uudet rajoitukset olisi näillä näkymin koskemassa. Muun muassa Tampere-talo on ottanut koronapassin käyttöön kaikissa tapahtumissaan, samoin Åbo Svenska Teatern.

Nousevat koronaluvut kurittavat myös Keski-Euroopan kulttuurielämää. Berliinin Philharmonie-konserttisaliin pääsee ainoastaan koronapassilla ja maskipakolla. Dresdenin kansallisteatteri ja Saksin osavaltion ooppera sulkeutuivat viikoksi ja avautuvat jälleen ensi keskiviikkona. Itävalta siirtyy jälleen sulkutilaan, ja muun muassa Wienin valtionooppera peruu kaikki näytöksensä kolmeksi viikoksi.

Venezuelassa sen sijaan on kokoonnuttu isosti: El Sistema -nuoriso-orkesteri on ilmoittanut koonneensa valtion sotilasakatemian pihamaalle rikkomaan ennätystä maailman suurimmasta yhteissoitosta Tšaikovskin Slaavilaista marssia soittaen. Guinnessin ennätysten kirja ei ole toistaiseksi vielä vahvistanut tulosta. Pizzicato-uutissivustolla epäillään, että useat muusikoista olisi pakotettu osallistumaan. Slipped Disc -sivusto kertoo toisen El Sisteman perustajista, kirjailija Eduardo Casanova Sucren, irtisanoutuneen kokonaan järjestelmän toiminnasta; Washington Post on kirjoittanut hyväksikäyttösyytöksistä El Sisteman sisällä.

English National Opera on toteuttanut oopperan sosiaalisen median videoalustalle TikTokiin. Ooppera perustuu Netflixin true crime -dokumenttisarjaan Tiger King, ja sen musiikkina toimii Georges Bizet’n Carmen. Esittämässä mukana ovat TikTok-tähdet Sophia Aurora, Hellovicco ja Hannah Lother, X Factor -kilpailuohjelman finalistiduo Max and Harvey sekä Britain’s Got Talent -ohjelman koomikko Phil Green. Aiheesta kirjoitti The Guardian.

Turun musiikkijuhlat siirtää kontratenori Franco Fagiolin ja Baselin kamariorkesterin vierailut tammikuulta 2022 heinäkuuhun 2023 koronatilanteen epävarmuuden vuoksi. Helmikuulle 2022 suunniteltu norjalaisen Vertavo-jousikvartetin konsertti joudutaan niin ikään perumaan. Musiikkijuhlat tiedottavat järjestävänsä loppuvuoden 2021 suomalaisvoimin toteutettavat konsertit sellaisenaan.

Ensimmäiseen valtakunnalliseen P. J. Hannikainen -kuorosävellyskilpailuun on lähetetty yhteensä 124 sävellystä. Kilpailun tulokset julkistetaan Sulasolin Laulu- ja soittojuhlilla 9.6.2022 järjestettävässä päätöskonsertissa.

Göteborgin konserttisali on saanut uudet urut, joita pystyy perinteisen soittopöydän ohella myös soittamaan liikuteltavan elektronisen konsolin äärestä. Urut on valmistanut itävaltalainen Rieger-yhtiö, joka rakentaa paraikaa myös Musiikkitalon tulevia urkuja. Urkujen vihkiäiskonsertissa Jukka-Pekka Saraste johti B. Tommy Anderssonin toisen urkukonserton kantaesityksen.

Palkittuja: Suomalaisen lastenmusiikin nimiä palkittiin Tampereella 17.11. Lastenmusiikki ry:n järjestämässä Jellonagaalassa. Elämäntyöpalkinnot saivat  Eeva-Leena Pokela, Mikko Alatalo, Jussi Raittinen ja Pentti Rasinkangas. Vuoden 2021 yhtyeenä palkittiin Herra Heinämäen Lato-orkesteri, vuoden tulokkaana Suvi Isotalo, vuoden lastenmusiikintekijänä Tero Pajunen ja vuoden lastenlauluna Juha Mäen säveltämä ja sanoittama Chihuahua.

Venetsian biennaali on nimennyt vuoden 2022 Kultainen leijona -palkinnon säveltäjä Giorgio Battistellille. Palkinto myönnetään ”kokeellisen musiikkiteatterin parissa tehdystä työstä ja laajasta sävellysluettelosta, joista useat tärkeiden eurooppalaisten instituutioiden tilaamia”. Vuoden 2021 Kultaisen leijonan sai Kaija Saariaho.

Brittiläisen Kathleen Ferrier -laulukilpailun pääpalkinnon on voittanut kontratenori Hugh Cutting. Toisen palkinnon sai latvialaissopraano Laura Peresivana, ja kolmanneksi arvokkaimman Ferrier Loveday Song Prizen sai brittiläinen mezzosopraano Helen Charlston. Parhaan säestäjän palkinnon sai israelilainen pianisti Ilan Kurtser.

Yhdysvaltalainen kontratenori G. Thomas Allen on vuodesta 2011 järjestetyn Sarah Vaughan -jazzlaulukilpailun ensimmäinen miesvoittaja. Kilpailu kunnioittaa legendaarista laulajaa Sarah Vaughania (1924–1990), joka oli tunnettu laajasta äänialastaan. Diskanttiäänille tarkoitettu kilpailu on sallinut miesosallistujat vuodesta 2017. Neljän oktaavin äänialalla varustettu, klassisesti alun perin koulutettu Allen on entinen Los Angelesin oopperan laulaja ja työskentelee tällä hetkellä jazz- ja nykylaulun opettajana Chicagossa.

Virolaissäveltäjä Arvo Pärtille on myönnetty Saksan liittotasavallan suurristi (Bundesverdienstkreuz). Loikattuaan Neuvostoliitosta Pärt asui Berliinissä vuodesta 1981 aina vuosituhannen vaihteeseen saakka.

Nimitysuutisia: Bergenin filharmonisen orkesterin uudeksi päävierailijaksi kausiksi 2022–25 on nimetty brittiläinen Mark Elder. Hän on tällä hetkellä pitkäaikainen Hallé-orkesterin ylikapellimestari. Bergenin ylikapellimestari Edward Gardner on nuorempana työskennellyt Elderin apulaiskapellimestarina.

Kapellimestari Daniel Harding on solminut jatkokauden Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Brittiläinen Harding, 46, on toiminut tehtävässä vuodesta 2007. Hän on sinä aikana ollut myös mm. Pariisin orkesterin taiteellinen johtaja ja Lontoon sinfoniaorkesterin päävierailija.

Ranskalaiskapellimestari Ariane Matiakh, 41, on nimetty Württembergin filharmonikkojen uudeksi ylikapellimestariksi. Hän on aiemmin vieraillut johtamassa mm. Pariisin orkesteria, Wienin radion orkesteria ja Lontoon Royal Operaa.

Yhdysvaltalainen kapellimestari Case Scaglione jatkaa sopimustaan Île-de-Francen kansallisorkesterin johdossa Ranskassa vuoteen 2026 saakka. Hän aloitti orkesterin johdossa vuonan 2019.

Edellinen artikkeliEero Hämeenniemelle Fredrik Pacius -palkinto
Seuraava artikkeliPanula-kilpailu päättyi tasapeliin – soraääniä liikkeellä