Raastavasta Kääpiöstä Mattilan Jenufaan
Operavision on parhaita streaming-alustoja eurooppalaisten oopperatalojen ohjelmistojen seuraamiseen. Alan kattojärjestön organisoimassa palvelussa on mukana 26 taloa 18 Euroopan maasta. Tekstitykset ovat englanniksi, ranskaksi ja saksaksi, ja myös taustamateriaalia haastatteluineen ja taustatietoineen löytyy.
Lokakuun ohjelmistossa on suomalaisille todellinen lahja, Claus Guthin psykologisesti tarkkanäköisesti ohjaama Jenufa Lontoon Kuninkaallisesta oopperasta, jossa kompleksikkaan äitipuolen Kostelničkan roolissa laulaa Karita Mattila. Asmik Grigorian on nimiosassa. Livelähetys alkaa 9.10. klo 19.30 ja on katsottavissa kuukauden ajan.
Syksyn uutuuksiin kuuluu myös Zemlinskyn Kääpiö Alankomaiden oopperasta. Teos kantaesitettiin Kölnissä 1922, ja sen libretto on mukaelma Oscar Wilden kirjasta The Birthday of the Infata. Oopperassa kääpiö annetaan syntymäpäivälahjaksi Infatalle, johon tämä rakastuu. Kääpiö parka ei kuitenkaan tiedä mitään omasta rumasta ulkonäöstään, kunnes joutuu lopussa ensimmäistä kertaa peilin eteen ja kuolee shokkiin ja särkyneeseen sydämeen.
Intohimoisessa musiikissa on aineksia säveltäjän omasta elämästä ja hänen epäonnisesta suhteestaan Alma Schindleriin, sittemmin Gustav Mahlerin vaimoon. Zemlinsky ei ollut ulkoisesti järin komea, ja Alma panetteli häntä maahiseksi, joka roikkuu Wienin kahviloissa haisevana ja hampaattomana, ja torjui tämän lähentelyt.
Alankomaisen oopperan esityksessä Lorenzo Viotti aloittaa talon uutena ylikapellimestarina ja puristaa musiikista kaikki säveltäjän haaveet ja tuskan. Myöhäisromanttinen mahla kohtaa ekspressionismin ja lyyrisen eksotismin, joka paikoin muistuttaa Straussin Salomea.
Elokuvaohjaajana tunnettu Nanouk Leopold on ohjannut tuotannon antaen taustakankaalla pyörivälle filmimateriaalille suuren roolin ja tuomalla orkesterin lavalle. Laulajat ovat vankeina eteen pystytettyjen neliönmuotoisten kehysten sisällä. Hoviväki on kuvattu hienostorouviksi, joiden röyhelöjen alta paljastuvat sian sorkat. Kun Clay Hilleyn kääpiö ei olekaan rujo vaan komeasti ja vivahteikkaasti laulava siivekäs lintuolio, hoviväen pilkka häntä kohtaan tuntuu groteskilta.
Tässä on pointtinsa, mutta valitettavasti näyttämöllinen ratkaisu sulkee laulajat staattisiksi tilan vangeiksi. Laulu, ilmeet ja eleet kyllä kertovat, mutta täysin onnistuneena en elokuvan ja oopperan kohtaamista pidä. Lenneke Ruiten on prinsessana juuri niin itsekäs, turhamainen ja julma kuin pitääkin, ja naiset hänen ympärillään laulavat ylistyskuorojaan hehkeästi.
Harri Kuusisaari
