Digital Concert Hall

Toivon ääniä kaaoksessa

Nuori tshekki Jakub Hrůša on noussut kapellimestaripörssissä nopeasti, ja hän vakuutti Berliinin filharmonikkojen edessä. © ANDREAS HERZAU

Berliinin filharmonikkojen streaming-alusta Digital Concert Hall aloitti kauden orkesterin Musikfest-konserteilla. Ensimmäisessä niistä on mukana myös kantaesitys, Olga Neuwirthin Keyframes for a Hippogriff.

 

Neuwirthin särmikäs, eklektinen musiikki pakenee tyylirajoja. Uutuus on kirjoitettu ennen pandemiaa, ja New Yorkin filharmonikkojen piti kantaesittää se amerikkalaisten naisten äänioikeuden 100-vuotisjuhlien kunniaksi, mutta koronan tultua väliin kantaesitys siirtyi Berliiniin. Säveltäjä viittaa teoksessaan ihmisiä rikkovaan informaatiovyöryyn, mutta pandemiasta irti pyristelevässä ajassa sen apokalypsi saa myös toisenlaisia merkityksiä.

Otsikon alkuosa, avainkehys, viittaa kerroksiseen animaatiotekniikkaan, hippogriff on taas taruolento, jolla on kotkan pää ja hevosen ruumis. Molemmat liittyvät Neuwirthin taiteeseen – hän on tunnettu elokuvamusiikin tekijä, joka kyseenalaistaa niin sukupuolen kuin muiden identiteettien rajat ja laittaa ne liukumaan.

Teos on tehty kontratenorille, poikakuorolle ja suurelle orkesterille, jonka orkestraatiossa huomiota herättää kahden ison syntetisaattorin ja sähkökitaran osuus. Niillä hän maalaa eteen urbaanisti ujeltavan konemaailman. Orkesteri yhtyy mellakointiin rikkonaisilla äänivyöryillään, mutta tunnelmaa keventää omalaatuinen huumori.

Äärimmäisenä vastakohtana ovat viattomuutta edustavien poikakuoron ja kontratenorin repliikit, jotka anelevat vapautta, toivoa, solidaarisuutta ja inhimillisyyttä. Tekstikatkelmat ovat kymmeneltä eri kirjailijalta, mutta mantramaisuus yhdistää niitä. Jakub Hrusa vakuuttaa filharmonikot teoksen arvoista, ja väkevä-ääninen kontratenori Andrew Watts ja Tölzer Knabenchor laulavat valoisasti.

Konsertin lopuksi kuullaan Brucknerin neljäs sinfonia, johon Hrusan näköala oli pikemmin maallinen kuin taivaallinen, mutta Berliinin filharmonikkojen muhkea ja vivahteikas sointikulttuuri on balsamia sielulle.

Harri Kuusisaari

Edellinen artikkeliOperavision syksyä
Seuraava artikkeliFestivaaleja Espoossa, Kauniaisissa ja Pietarsaaressa