Maanantaina tehtiin suomalaista oopperahistoriaa, kun Kaija Saariahon säveltämä Innocence sai ensi-iltansa Metropolitan Operassa New Yorkissa. Tuotannossa coverina mukana oleva Olga Heikkilä raportoi jutuissaan Rondolle tapahtumasta. Aluksi ensi-illan tunnelmia.
Säveltäjä Kaija Saariahon, libretisti Sofi Oksasen ja dramaturgi Aleksi Barriéren tiiviissä yhteistyössä syntynyt Innocence-ooppera sai ensi-iltansa 6.4. Metropolitan oopperatalossa kapellimestari Susanna Mälkin johdolla. Kyseessä on merkityksellinen tapaus suomalaisen oopperataiteen historiassa. Edellisen kerran liki neljän tuhannen katsojan paikan kuuluisassa oopperatalossa suomen kieltä kuultiin vuonna 1983, jolloin Metissä esitettiin Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset ja Aulis Sallisen Punainen viiva. Saariahon L’Amour de Loin oli siellä ohjelmassa 2016, ja se esitettiin ranskaksi. Innocence on monikielinen.
Ensi-ilta yleisö oli selkeästi teoksesta innoissaan. Onhan tuotanto voittanut jo useamman palkinnon edellisissä oopperataloissa. New York Times kirjoitti Innocencesta laajan artikkelin, Guggenheim taidemuseo järjesti viikkoa ennen ensi-iltaa teoksen esittelyn ja The City University of New York Brook Center järjestää oopperateoksen aiheita käsittelevän eri aloja yhteen tuovan kahden päivän konferenssin.
Metropolitanin ensi-ilta oli hyvissä ajoin tiedossa. Olihan se teoksen syntyvaiheessa sovitun yhteistuotannollisen kiertueen viimeinen yhteistyökumppani. Ensi-illassa paikalla oli läsnä edellisistä yhteistyökumppaneista Suomen Kansallisoopperan toiminnanjohtaja Gita Kadambi. Lisäksi paikalla olivat Sofi Oksanen, Aleksi Barriére, Jean-Baptiste Barriére ja Aliisa Neige Barrière sekä Aku Sorensen, joka juuri voitti kolmannen Siemens Hallé kansainvälisen kapellimestareiden kilpailun Manchesterissa. Muita suomalaisia Innocencen ensi-illassa olivat New Yorkin Suomen pääkonsuli Jarmo Sareva sekä Suomesta vierailulla oleva muusikoiden oikeusasioihin erikoistunut juristi Lottaliina Pokkinen.
Ensi-iltaa seuraavana päivänä alkavan konferenssin Voicing Innocence: Trauma, Memory, and Contemporary Opera in the Work of Kaija Saariaho puhujat olivat myös yleisössä mm. musiikkitieteilijä ja dosentti Liisamaija Hautsalo. Suomalaista puhetta kuului muutenkin yleisössä ja joukossa oli paljon nuorempaa yleisöä.
Esitys alkoi epäsuomalaisittain peräti kuusi minuuttia myöhässä. Kaikki esiintyjät olivat paikalla, mutta eri puolilta kaupunkia ruuhkissa matkaavalle yleisölle Metropolitanin oopperatalo antaa perinteisesti armonaikaa. Sitten valot sammuivat, Susanna Mälkki astui orkesterin eteen ja intensiivinen 105 minuuttia kestävä oopperaesitys sai alkaa.
Innocence valloittaa ensimmäisestä äänestä alkaen, ja pyörivä talo näyttämöllä hypnotisoi katsojan uppoamaan jännittävään koko ajan uusia käänteitä saavan trillerin maailmaan. Keskittymisen taso niin lavalla kuin yleisössä sähköisti ilman. Sähköä oli ilmassa muutenkin, sillä taitava äänisuunnittelija Timo Kurkikangas sai kuin saikin ensi-iltaan mennessä äänentoiston ja sointimaailmat kohdilleen – Innocencen puoli, jota the Metropolitanissa ei osattu ottaa tarpeeksi joustavasti ja vakavuudella huomioon. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Esiintyjät antoivat parastansa. Monille teos oli ennestään tuttu, mutta yleisön edessä he tuntuivat löytävän aivan uutta puhtia tulkintaansa. Roolidebyyteistä mainittakoon Joyce DiDonato tarjoilija Teresana, Stephen Milling pappina, Jacquelyn Stucker morsian Stelana ja Kathleen Kim anoppi Patrician roolissa. Jokainen heistä onnistui luomaan ainutlaatuisen oman tulkintansa ja seisomaan vahvasti sen takana.
Innocencen ensi-ilta oli kaikin puolin vahva. Orkesteri soi erinomaisesti, ja kapellimestarin tarkan harjoitustyön sato kuului monivivahteikkaana ja jokaista sävyä huomioivana. Dynamiikkavaihtelut ja karaktäärit tulivat teosta kunnioittaen esiin.
Innocence kertoo kollektiivisesta vastuusta. Ooppera taidelajina ei ole yksityinen kokemus, se pakottaa katsomossa olevat yhtä aikaa katsomaan, tuntemaan energiaa ja joskus tuntemaan samanlaisia tunteita. Tässä ja nyt tapahtuva esitys luo kollektiivisen kokemuksen puheenaiheita pakenevista tunteista, jotka ovat hyvin läsnä ympärillämme – pelosta ja vihasta.
Joyce DiDonaton mukaan yleisölle musiikin tarjoama tilan kupla antaa mahdollisuuden mennä syvälle särkyneiden ihmisten kohtaloihin, syviin ja vaikeisiin tunteisiin. Teemme sen yhteisönä turvallisessa tilassa, hän jatkaa. Kun menemme teatterista ulos, meillä on tämän kokemuksen myötä hiukan enemmän empatiaa ja myötätuntoa.
Innocence-ooppera luo yhteyden siihen, mitä tapahtuu ympäri maailmaa ja elämässämme. Väkivallan kollektiivinen tuottaminen ja sen kollektiivinen kokemus. Polyfoninen muoto, jossa nämä äänet limittyvät puhumaan kollektiivisesta kokemuksesta. Tämä on oopperalle uusi muoto, sillä yleensä on ollut kyse yksilöihin kohdistuvasta kiinnostuksesta – tarinoista, jotka on kerrottu subjektiivisesta näkökulmasta oopperan historiassa. Kaijan intuitio oli kehittääkseen muoto, joka näyttää trauman kollektiivisen kokemuksen.
Sofi Oksanen toteaa, että taide voi olla tapa tuoda esille oikeudenmukaisuus. Me päätämme mitä tarinoita kerromme ja kenelle annamme tilaa. Pahuutta on yritetty ymmärtää antamalla parrasvaloja diktaattoreille, massamurhaajille ja rikollisille nostamalla heidät tarinan keskiöön. Sellaisten sankareiden aika on ohi. Oksanen kehottaa antamaan tilaa, ääntä ja kerrontaa mieluummin uhreille. Oksasen sanoja lainasi kiitospuheessaan myös Metropolitanin johtaja Peter Gelb.
