Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Susanna Mälkki. Richard Wagner – Lorin Maazel: Ring ilman sanoja. Musiikkitalo 25.9.2026.
Kapellimestari Lorin Maazel on puristanut Richard Wagnerin Ring-tetralogian – yhteensä n. 15 tuntia valtavien musiikillisten rakenteiden ja yhtä valtavien tunteiden oopperaa – keskeiset tapahtumat ja teemat tunnin ja vartin mittaiseksi uljaaksi tiivistelmäksi.
Musiikki etenee katkeamattomana jatkumona Reininkullan pitkästä, syvyyksien murinasta kohoavasta Es-duuri-aaltoilusta kohti Jumalten tuhon vääjäämätöntä, väkevänä roihuavaa loppua. Viime tahdeissa kajahtava Brünnhilden lunastusteema kertoo ihanan avarassa kauneudessaan, että hänen ratsastaessaan liekkeihin kaiken pahan alku ja juuri, Reinintyttäriltä kääpiö Alberichin varastamasta kullasta taottu sormus, jää jäljelle ja palautuu takaisin näille joen hengettärille. Kaikki vanha on tuhoutunut, edessä voi olla uusi alku.
Maazelin kokoamassa Ringissä on 24 nimettyä enimmäkseen lyhyehköä jaksoa, ja ne vilisivät korvissa ohi kuin nopeutettu elokuva. Ja totta tosiaan: myös silmissä vilisi ainakin minulla, nimittäin visioita näkemistäni Ring-tuotannoista. Kymmenet johtoaiheet, joita koko tetralogiassa on analyysitavasta riippuen lähes kaksi sataa, liittyvät toisiinsa luontevasti kuin alun perin siten sävellettyinä. Ei siis ihme, että tätä teosta on kutsuttu myös Wagnerin toiseksi sinfoniaksi – ensimmäinen ja ainoa on alle kaksikymmenvuotiaana vuonna 1832 sävelletty raikas C-duuriteos. Jo siinä voi hyvin kuulla pyrkimyksen suuriin ja sankarillisiin linjoihin.
Maazelin Ringissä mukana ovat tietenkin myös keskeiset, helpoimmin tunnistettavat teemat ja tapahtumat kuten sormuksen taonta kilkutuksineen, sisarusten Siegmundin ja Sieglinden rakastuminen, Valkyyrioiden ratsastus, Taikatuli, Siegfriedin miekantaonta, Metsäkuvaelma, Hagenin hurja kutsuhuuto ja Siegfriedin surumarssi. Kuinka elävänä olinkaan näkevinäni Matti Salmisen pelottavan Hagen-hahmon ja kuulevinani hänen julmanmuhkean äänensä Götz Friedrichin ohjaamassa tuotannossa 2000-luvun alussa!
Tutut Valkyyrioiden ratsastus ja Siegfriedin surumarssi soivat Maazelin vangitsevassa sävelfreskossa lähes alkuperäisessä kestossaan.
Ring ilman sanoja voisi toimia Wagner-vasta-alkajalle vallan mainiona pakettina, joka saattaa houkuttaa vaikka kuinka innokkaaseen, koko tetralogian mittaiseen seikkailumatkaan – äänitteitä ja videoita on tarjolla yllin kyllin.
Helsingin kaupunginorkesteri tarjosi Susanna Mälkin johtamana kokonaisuudessaan vaikuttavan illan. Sen kaikkein parasta antia olivat teoksen monet suvantokohdat. Esimerkiksi sisarusten rakastuminen soi taivaallisen kaunista, hiljaista hellyyttä, ja Metsäkohtauksen havupuidentuoksuisessa huminassa lintujen liverrykset olivat suloista kuultavaa. Pitkin iltaa kuultiin todella hienoja orkesterisooloja, joista kaunis kiitos.
Alku ei ollut kovin vakuuttava: kontrabassojen matala, kaiken perustana soiva Es-sävel haki ensin yhtenäisyyttä, eivätkä vasket Wagner-tuubineen onnistuneet rakentamaan yhä ylöspäin kiipeävää kolmisointua tiiviiksi legatoksi. Komeasti lainehtiva kokonaissointi syntyi muun orkesterin ja vihdoin kaikkien jousten liityttyä tähän pitkään jatkuvaan, Reinin levyiseen Es-duuri-virtaan. Kummastelin myös sitä, etteivät Valkyyrioiden hevoset ratsastaneet täysin yhteneväistä rytmilaukkaa.
Pientä epätarkkuutta oli monissa fraasien aloituksissa ja lopetuksissa. Siegfriedin ja Brünnhilden kohtaaminen nousi kyllä komeaan sointihurmioon, ja Siegfriedin surumarssi sykähdytti väkevyydessään. Loppunousu, liekkien kaikennielevän tuhovoiman valtava kasvu ja keskeisten johtoaiheiden toisiinsa kietoutuva kimara, josta jo surumarssi oli hetkeä aiemmin tarjonnut esimakua, sai kyllä vaikuttavuudessaan ihokarvat nousemaan. Lopputahdit olisivat kaivanneet täysin kiireetöntä, leveän autuaallista rauhaa.
