Alvar Aalto oli epäilemättä suurmies, mutta Aino Marsio-Aalto oppi tuntemaan myös persoonallisuuden kääntöpuolen: korskeuden, arroganttiuden ja muiden vähättelyn. Kokonaisvaltainen draamallinen esitys Alvar Aallosta odottaa vielä tuloaan, mutta Aino A. luo perustellun henkilökuvan hänen ensimmäisestä puolisostaan.
Jyväskylän kaupunginteatterin esitys on paikallisesti poikkeuksellisen merkittävä, koska se on perinpohjaisen remontin jälkeen uuden kauden avaus Aallon piirtämässä rakennuksessa. Esitys ei kuitenkaan millään tavoin rajaudu pelkkään paikallisuuteen, vaan Aalto-teema avartuu luontevasti valtakunnalliseksi. Toki paikallisia yhteyksiä osoitetaan samoin kuin kaikissa näkemissäni Aino A. -tulkinnoissa: Kotkassa Sunilaan, Paimiossa parantolaan ja nyt siis vaikkapa Jyväskylän yliopiston kampukseen. Tekstissä mainitaan muitakin Aalto-kohteita muun muassa Turusta ja Viipurista.
Kun näytelmätekstin ja teatteriesityksen nimenä on Aino A., ratkaisu viittaa kahtaanne: Aaltoon ja anonymiteettiin, tuntemattomuuteen ja henkilöllisyyden pitämiseen piilossa. Sen sai kokea Aino Marsio-Aalto, mutta itsetilityksessään hän pystyi rakentamaan omaa persoonaansa ja tarkkailemaan syvällisesti muita. Aino tunsi valot ja varjot.
Kotkalaiskirjailija Jari Järvelän vankkaan romaaniin perustuva Aino A. kuuluu Kati Kaartisen dramatisointina viime vuosien kiinnostavimpiin uusiin kotimaisiin näytelmiin. Se sai kantaesityksensä Kotkan kaupunginteatterissa syyskuussa 2023 ja vakuuttaa suomalaista kulttuurihistoriaa rikkaasti ja omintakeisesti valaisevana draamana. Rikkaalle ja jännittävälle tekstille sopii Jyväskylän jälkeenkin toivoa uusia ja yhtä omintakeisia tulkintoja.
Vahvaa draamaa ja tarkkailua
Aino A. nostaa valokeilaan Aino Aallon, modernin ja lahjakkaan arkkitehdin maailmanmaineeseen nousseen Alvarin rinnalla. Arkkitehtipariskunnan intohimona oli luoda parhaita mahdollisia tiloja ihmisille ja heidän arkeensa. Jyväskyläläinen Aino A. rakentaa täysipainoista ja rikasta ilmaisua alusta loppuun. Siinä yhdistyvät historiallinen asiasisältö ja terävästi toteutuva draamallinen rakenne, jota Marietta Kunnaksen ohjaus, Annina Nevantauksen lavastus, Anna Sinkkosen puvustus sekä Japo Granlundin ja Jaakko Siraisen valo- ja videosuunnittelu kannattelevat tiiviiksi ja jännitteensä säilyttäväksi kokonaisuudeksi.
Kymmenhenkinen näyttelijäryhmä tuo lavalle parisenkymmentä roolihahmoa. Hehkuvaksi keskipisteeksi nousee tietysti Aino Aalto (1894–1949), josta Elina Saarela rakentaa repliikeissään ja mimiikassaan kokonaisvaltaisen, säpäkän ja kipakan henkilökuvan. Aino ei saa mitään valmiina, mutta ongelmien keskellä hän tulee syvästi tietoiseksi naiseudestaan.
Miika Laakson varmaotteinen Alvar Aalto (1898–1976) piirtyy yhtä lujana kuin Ainokin, mutta tyystin toisenlaisena. Hänen ylikorostunut itsetietoisuutensa tuottaa esitykseen myös kolkon huumorin hetkiä. Kolmas keskushahmo on Piia Mannisenmäen tietoisen kireästi mutta vakuuttavasti luonnehtima Wivi Lönn (1872–1966), Suomen ensimmäinen oman toimiston perustanut naisarkkitehti.
Lähes kaikki muut näyttelijät tekevät useita rooleja, joissa realismi usein saa rinnalle hulppeaakin karrikointia. Omaa luokkaansa ovat Saara Mänttäri, jonka Maire Gullichsenin jokainen katsoja varmaan muistaa vielä pitkään esityksen jälkeenkin, sekä Annika Junno Aili-Sallina. Aivan lopuksi Mänttäri tekee pienen roolin Alvarin toisena aviopuolisona Elissana. Samaa tasoa on Asko Vaaralan herkkyydessään mieleenpainuva unkarilainen László Moholy-Nagy, Ainon tärkeä tuki vaikeina hetkinä.
Paavo Honkimäellä on hieno taito luonnehtia Harry Gullichsenia syrjäänvetäytymisen ja sivustalla pysyttelyn kautta. Saman tekee Hannu Lintukoski kalustetehtailijana.
Esityksen peruskysymykset eivät hevin hellitä katsojan mielessä. Miksi aviomiehensä rinnalla tasa-arvoisesti suunnittelijana työskennellyt naisarkkitehti on vuosikymmenten varrella jäänyt lähes unohduksiin? Miten on mahdollista, että Aino Marsio-Aaltoa seurasi liki 50-vuotinen unohdus kuolemansa jälkeen? Viime aikoina tilanne on onneksi alkanut muuttua, ja Aino A. on saanut ansaitusti nousta maineeseensa.
Aino A. Ensi-ilta: Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 26.9.2026. Teksti: Jari Järvelä. Dramatisointi: Kati Kaartinen. Ohjaus: Marietta Kunnas. Lavastus: Annina Nevantaus. Puvustus: Anna Sinkkonen. Valot: Japo Granlund. Videot: Jaakko Sirainen. Sävellys ja äänet: Juuso Voltti. Naamiointi: Niina Vattulainen. Rooleissa: Elina Saarela, Miika Laakso, Paavo Honkimäki, Annika Junno, Anneli Karppinen, Hannu Lintukoski, Piia Mannisenmäki, Saara Mänttäri, Jussi-Petteri Peräinen ja Asko Vaarala.
KUVIS
Elina Saarela ja Miika Laakso luonnehtivat vakuuttavasti Aino ja Alvar Aallon taiteellista työtä ja keskinäissuhdetta Jyväskylän kaupunginteatterin esityksessä. (Kuva: Jiri Halttunen)
