Elina Pirisen suurteos Ghosts of Rosegarden on kaiken absurdin ilmaisun keskellä poikkeuksellisen selkeä esitystaiteellinen tuotanto. Kuten käsiohjelmassa avitetaan, teos on kolminäytöksinen satu, jossa ”manataan esiin rituaaleja, joissa ilmaisu on iloista ja tuskallista uhrautumista”.
Satuaan Pirinen rakentaa kuin palapeliä. Hän lainaa taiteen eri lajeista ja sekoittaa niistä omaperäisen, vallattoman ja rajattoman Piristaiteen kokonaisuuden. Käsittelyssä ovat omakohtaiset aiheet: taiteen tekeminen ja äitiys.
Ensimmäinen näytös avaa näkyjä taiteen uhrialttarille. Se alkaa väkevästi esiintyjien pyöriessä villisti piirissä verenpunaisen valopiirin sisällä, kun Avantin kamariorkesteri paahtaa jylhää Ville Kabrellin sävellystä lavan takaosassa.
Aloitus on eittämättä Pirisen silmänisku aikoinaan skandaalin aiheuttaneelle Vaslav Nižinskin Kevätuhrille, jossa aikansa baletin säännöt rikottiin primitiivisellä modernismilla.
Pyöriessään ympyrää seitsemän tanssijaa manaa ääneen libreton runollista tekstiä kuin houkutellen taiteen henkiä esiin. Yhteinen rituaali hyppyineen ja taputuksineen on millimetrintarkkaa työtä. Piiri, joka kuvaa muun muassa elämänkiertoa ja ikuisuutta, on kuin hypnoottinen pyörre, joka imaisee myös katsojan mukaansa.
Seuraavassa hetkessä näyttämö paljastaa taikavoimansa.
Yhdessä silmänräpäyksessä tila muuttuu valo- ja tilasuunnittelija Mateus Mannisen välimerellistä turkoosia valoa ja lämpöä hehkuvaksi estradiksi. Esiintyjistä kuoriutuu vapaasti liehuviin Antrea Kantakosken karkkivärisiin pukuihin sonnustautuneita tyyppejä, jotka ottavat näyttämön riemulla ja raivolla haltuun ja hulluttelevat kuin commedia dell’artenhahmot.
Kukin hamuaa huomiota bravuureillaan, kunnes lopulta mätkähtää kuolleena maahan. Ylösnousu piiriin on tällä kertaa riemukas: helmat liehuvat, ja tanssijat soljuvat toistensa lomasta kuin leikkien.
Teoksen toinen osa vie katsojan Äiti Maanjäristyksen matalaan majaan, jonne ahtautuvat Pirisen esittämä, kuollutta kissaansa sureva äiti ja seitsemän äidin huomiota vaille jäänyttä lasta.
Kohtaus toteutetaan yhdellä livekameran otolla, joka heijastetaan suurelle valkokankaalle aivan katsojien nenän alle. Tyylilaji on elokuvista tuttu splatter-komedia, jossa ruumiita kaatuu kasapäin.
Näytöksessä ollaan Pirisen osaamisalueen ytimessä: kauhun, kiellettyjen tunteiden ja sovinnaisten intiimien rajojen ylittämisen äärellä. Tekoveri valuu ja purskuaa, punaiset kynnet tarraavat haavaiseen ihoon, kieli lipoo himokkaasti vimmaisesti soittavan muusikon Antti Salovaaran fagotin vartta, ja lopuksi Äiti Maanjäristys myös virtsaa lapsensa päälle.
Lyödessään yli ja tavoitellessaan taiteensa kuumaa ydintä Pirinen pystyy nivomaan yhteen koomisen, kauhun, inhon ja ihmisen piilossa pysyttelevät laskokset.
Vaikka osaa yleisöstä huvittaa myös surua ja luopumista kuvaava kohtaus, hulluuteen yltyvää veren ja mullan sotkua on vastenmielistä seurata. Jälkikäteen kuvat kuitenkin pysyvät mielessä, ja niitä pitää miettiä.
Teoksen oudot käänteet, kohotettu kerronta ja kovaa ajavan musiikin kiivas tahti eivät päästä helpolla. Myös Pirisen libreton englanninkielinen, runollinen teksti, joka heijastetaan näyttämön ylle, vaatii enemmän kuin mihin yhden katsomiskerran aikana riittää kapasiteettia.
Kolmas näytös on kuin lepo sielulle. Tanssijat askeltavat yhtä jalkaa suloisissa yöpuvuissa ristiin rastiin näyttämöä. Katseet kohdistuvat tuonilmaisiin kuin armoa anoen. Pikkuhiljaa heistä kuoriutuu hukassa olevia, hauraasti köpötteleviä vanhuksia. Kestää aikansa, ennen kuin he löytävät jälleen toisensa.
Viimeinen, yhteyteen kutsuva piiri on kuin lentoon lähtö, suuri vapautus.
Vaikka Pirisen taiteen asteikko on villi ja keinot monet, lopullinen toteutus on kirkas ja pelkistetty. Turhia rönsyjä ei ole, ja kaikki suuren työryhmän jäsenet, joita tässä ei voi luetella, ovat parasta a-laatua.
Ghosts of Rosegarden. Kantaesitys 6.10.2026 Tanssin talossa. Ohjaus, koreografinen praktiikka, libretto Elina Pirinen. Säveltäjä, äänisuunnittelija Ville Kabrell. Valo-ja tilasuunnittelija Mateus Manninen. Dramaturgi Ami Karvonen. Pukusuunnittelu Antrea Kantakoski. Livekamerakonsepti Jakob Öhrman. Tanssijat Simone Lorezo Benini, Elias Berglund, Age Linkmann, Julia Mäkelä, Arolin Raudva, Vera Tegelman, Felix Urbina Alejandre, Elina Pirinen. Kamariorkesteri Avanti!.
