Orkesterit ja konsertot

  Antonio Vivaldi on monien muiden saavutustensa ohella koko musiikin historian merkittävin fagottisäveltäjä. Hän sävelsi fagotille poikkeuksellisen paljon soolokonserttoja, oletettavasti räätälöitynä poikkeukselliselle taiteilijalle. Niitä on kuultu ennenkin, mutta vasta Sergio Azzolinin levysarja on vahvistanut, miten erikoisista, omaperäisistä ja räjähtävän dramaattisista teoksista on kyse. Naïven kokonaislevytyksen viidenteen osaan on koottu viisi duuri- ja kaksi mollikonserttoa, joissa fagotti esiintyy taiturillisena oopperan päähenkilönä, jonka jykevästä hahmosta on turha etsiä matalamielistä pelleilyä. Azzolini on historiallisten lähteiden pohjalta sormeillut levyn […]

  Nykymusiikissa pitäisi kaiken olla mahdollista, mutta tyylien sijasta rajalinjoja vetävät toisinaan kokoonpanot. Suurelle orkesterille sävellettäessä laitetaan mielellään kaikki herkut peliin, erityisenä huomion kohteena lyömäsoitinvalikoima. Kamariorkesterit ja ensemblet ovat erikoistuneempia ilmiöitä, joille on tullut tavaksi kartoittaa soittotapoja, virityksiä, sointurakennelmia ynnä muuta. Niin tekee myös saksalainen Enno Poppe (s. 1969) hampurilaiselle Ensemble Resonanzille säveltämissään teoksissa. Hän korostaa itse mikro- ja makrotasojen, viimeisilleen hiottujen yksityiskohtien ja suurten rakenteiden saumattomuutta, mutta säveltäjän johtamissa esityksissä korostuu detaljeihin kiinnittyvä tekninen […]

  Brucknerin kolmannen sinfonian tulkinta alkaa siitä, mitä teoksen kuudesta nuottiversiosta päätetään esittää. Mariss Jansonsin valinta osuu säveltäjän viimeiseen, vuonna 1889 valmistuneeseen versioon, jota on edeltävään ja nykyisin ehkä suosituimpaan 1877/78 versioon nähden jonkin verran lyhennetty. Se tuo tiiviyttä Baijerin radion sinfoniaorkesterin majesteetilliseen konserttitaltiointiin vuodelta 2005. Ilmassa on sähköä, mutta ei hälinää tai horjahtelua. Päinvastoin, tulkinta on niin huolella kalibroitu, hidastuksissaan ja kiihdytyksissään vakaa ja rikkumattomasti äänitetyssä soinnissaan niin tasapainoisen uljas, että yllättyy kun yleisö […]

Magnus Lindberg: Aura, Marea, Related rocks. RSO, joht. Hannu Lintu. Ondine ODE 1384-2. Sebastian Fagerlund: Nomade, Water Atlas. Nicholas Altstaedt, sello, RSO, joht. Hannu Lintu. BIS 2455. Hannu Linnun ja Radion sinfoniaorkesterin viime kauteen päättynyt yhteinen taival ei olisi voinut saada komeampaa levyfinaalia kuin Magnus Lindbergin ja Sebastian Fagerlundin musiikkia sisältävät Ondine- ja BIS-julkaisut. Niissä kiteytyvät Linnun kauden äänite-estetiikan parhaat puolet, joka yksityiskohtaan pureutuva läpivalaisevuus sekä soinnin syvyyksistä lähtevä ja vuolaana virtaava imu, joka vie […]

  Maurice Ravelin äiti oli baski, ja säveltäjä vieraili lomailemassa baskialueella. Äidin baskilais-espanjalainen perintö kuuluu monissa Ravelin sävellyksissä, vaikka säveltäjä ei ollut mikään folkloristiikan tutkija. Sellaistakin kytköstä voi kuitenkin aavistella, kun Ondine on valjastanut Robert Trevinon levyttämään Ravelin tunnetuimpia orkesteriteoksia Baskien Kansallisorkesterin kanssa. Kovaan seuraan baskilaissoittajat äänilevyllään pääsevät, mutta kappalevalikoimasta syntyy antelias poikkileikkaus Ravelin Pyreneille viittaavista teoksista. Ehkei soitolla syrjäytetä arviopörssien klassikoita, mutta jos joku kuulisi Ravelin musiikkia ensi kertaa tältä levyltä, ei hän jäisi […]

  Nokkahuiluvirtuoosi Michala Petrin ja fäärisäveltäjä Sunleif Rasmussenin yhteistyö on poikinut aimo liudan teoksia, jotka yksissä kansissa ovat melko kirjava mutta kiintoisa kokoelma. FLOW jousitriolle ja nokkahuilulle alkaa kuin Petrillä olisi väärä nuotti edessään: pohjana on Mozartin huilukvartetto, josta lähdetään heti sivuteille. Multifonit kruunaavat keskiosan tunnelman. Menneeseen maailmaan katsoo myös variaatioteos Sorrow and Joy Fantasy, joka perustuu yhä kromaattisemmaksi ja teknisesti vaativammaksi lipuvaan luoteiseurooppalaiseen kansansävelmään. Kuoron säestämä I tai Lapin kamariorkesterin kanssa soitettu Winter Echoes […]

  Astor Piazzollan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta, ja odotettavissa on levytysten kymi. Argentiinalaissäveltäjän läpimurto taidepiireihin tuli verraten myöhään, mutta sen tapahduttua hänen syntistä maanläheisyyttä ja terävää modernismia yhdistelevät tangonsa ovat juurtuneet taidemuusikkojen ohjelmistoon. Latvialainen harmonikkataituri Ksenija Sidorova on ensimmäisiä onnittelijoita albumillaan, jossa tuttua ja tuntemattomampaa Piazzollaa yhdistellään nuoremman polven tribuutteihin. Sidorova soittaa harmonikalla myös bandoneonille sävelletyn Aconcagua-konserton (1979). Monumentaalisista piirteistään huolimatta konsertossa on kamarimusiikillinen joukkuepelin henki, jossa Sidorova ja Thomas Hengelbrockin johtama […]

  Itävaltalainen kauhukakara Heinz Karl (HK) Gruber tunnetaan menneiden ja nykyisten ”vakavien” ja ”viihteellisten” tyylien anarkistisena sekoittelijana, jonka musiikissa on kuultavissa niin elokuvakliseitä, wienervalsseja, avantgardea kuin kabareeta. Rough Music (1982–83) edustaa tätä riemastuttavaa ja röyhkeää pastissikollaasia. Säestyksen ja tyylien vaihtelut on rakennettu ovelasti äkkiväärän solistin taustalle. Marimban, vibrafonin ja rumpusetin jälkeen tunnelma rauhoittuu toisen ja kolmannen osan taitteeseen, mutta pian silmää iskien harppaa jälleen wienervalssien ja sirkusurkujen hengästyttävään maailmaan. Toinen konsertto into the open… (2015) […]

  Hilary Hahnin levyttämän teosvalikoiman punaisena lankana on Pariisi, jossa kappaleet ovat eri aikoina saaneet ensiesityksensä. Ensilevytyksestä on kyse Einojuhani Rautavaaran kahdessa serenadissa, Pour mon amour ja Pour la vie (”Rakkaudelleni” ja ”Elämälle”), jotka on sävelletty Hahnille. Postuumisti ja Kalevi Ahon täydentämänä kantaesitetyt serenadit soivat nyt kuin postikortteina tuonpuoleisesta, vienoina kannustuksina rakkauteen ja elämään. Yhtymäkohdat Sibeliuksen serenadeihin eivät ehkä ole sattumaa, sillä Rautavaara viihtyi hyvin hänen vilvoittavassa varjossaan. Myös Mikko Franckilla on ollut sormensa pelissä […]

  Carl Maria von Weberin kaksi pianokonserttoa kuuluvat lajityyppinsä länkkärikategoriaan: ne ovat oopperasäveltäjän toimintaseikkailuja, joissa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Lienee pianistien hienohelmaisuutta, etteivät suorasukaisesti viihdyttävät teokset esiinny ohjelmissa useammin. Ronald Brautigam on toiminnan mies, jonka fortepiano – Paul MacNultyn kopio vuoden 1819 Conrad Graf -soittimesta – on tämän musiikin luotettava kilparatsu. Perkussiivisesti rämähtävä ja juoksutuksissa kimalteinen ylärekisteri sekä tuikeasti potkaiseva alarekisteri tuovat tähän musiikkiin värejä, joita modernilla konserttiflyygelillä ei tavoiteta. Parikymmenminuuttiset C- ja Es-duuri-konsertot […]

  Momo Kodama on Mitsuko Uchidan perillisiä japanilaisten eleganttien pianistileidien sarjassa. Hänen soitossaan on samaa läpikuultavuutta, sensitiivisyyttä ja sisältä lähtevää ilmaisua. Nämä avut sopivat erinomaisesti niin Toshio Hosokawan kuin W. A. Mozartinkin musiikkiin. Hosokawan pianokonsertto Lotus under the moonlight on tehty Mozart-vuoden 2006 tilauksena Mozartin A-duuri-pianokonserton pariksi samalla orkestraatiolla. Nyt sen kantaesittäjä Kodama on tehnyt teosparista Mito Chamber Orchestran kanssa levytyksen, jonka kuuntelu puhdistaa pelkistyneessä runollisuudessaan. Hosokawan lootuskukka-symboliikka on buddhalaista: avautuva kukka vertautuu mielen avautumiseen. […]

  Maris Jansons levytti Brucknerin sinfonioita ensin Amsterdamin Concertgebouw-orkesterin ja viimeiseksi Baijerin radion sinfoniaorkesterin kanssa. Vaikka Jansons ei ollut luontainen Bruckner-johtaja, niin tulkinnat BRSO:n kanssa ovat osoittautuneet persoonallisemmiksi. Kuudes on Brucknerin sinfonioista rohkein ja rämäpäisin, ja se vaatii myös esittäjiltään ennakkoluulottomuutta ja valmiutta reippaisiin vetoihin. Se ei ihan ollut Jansonsin ominta alaa, mutta vuonna 2015 konsertista taltioidussa levytyksessä moni asia menee oikein. Tempot ovat finaalia lukuun ottamatta tavallista riuskempia, ”hyvin juhlallisessa” Adagiossa ehkä hiukan liiankin […]