Beethovenia alkuperäissijoilla
Ludwig van Beethoven: sinfonia no. 9. Solistit ja Orchester Wiener Akademie ja Sine Nomine –kuoro, joht, Martin Haselböck. Alpha 476. Martin Haselböck on saanut Wiener Akademie -orkestereineen riemastuttavia tuloksia esitys- ja levysarjassaan, jossa Beethovenin sinfoniat on esitetty alkuperäisillä kantaesityspaikoillaan Wienissä – tietenkin myös soitinkokoonpanot senaikaisiksi rekonstruoiden. Teokset ovat ikään kuin löytäneet inhimillisen mittakaavansa. Yhdeksäs sinfonia sai kantaesityksensä 1824 Kärntnertortheaterissa, jota ei enää ole. Lyhyen ajan kuluttua se sai toisen esityksensä Hofburgin palatsin Gosser Redoutensaalissa, joka […]
Adès sinfonisena
Thomas Adès: Asyla, Tevot, Polaris (Voyage for orchestra), Brahms. Samuel Dale Johnson, baritone, Lontoon sinfoniaorkesteri, johtajana Thomas Adès. LSO Live LSO0798. Thomas Adèsista (s. 1971) on vuosien saatossa kuoriutunut sinfonisten mittojen säveltäjä. Se paljastuu, kun säveltäjä johtaa Lontoon sinfoniaorkesterin levyllä peräkkäin kolme itsenäistä orkesteriteostaan Asylan, Tevotin ja Polariksen. Asyla (1997) oli Adèsin ensimmäinen laajempi, mahleriaanisesti sykkivä (lehmänkellot!) ja säihkyvä orkesterispektaakkeli. Kymmenen vuotta myöhemmin Simon Rattlelle ja Berliinin filharmonikoille valmistunut Tevot hengittää syvempään ja synkemmin, hepreankielisen […]
Synnistä pelastukseen
Alfred Schnittke: Hieronymus Bosch -fragmentit, Pianokonsertto, Viulusonaatti, Sarja vanhaan tyyliin. Alexander Ghindin, piano, Dmitri Kortchak, tenori, Moskovan Virtuoosit, johtajana ja viulistina Vladimir Spivakov. Capriccio Encore C 8011. Alfred Schnittke (1934-1998) oli sävellystyyliltään kohtalainen kameleontti, jonka teoksissa sai varautua 180 astetta nyrjähtäviin käännöksiin. Capriccion Encore-sarjassaan uudelleen julkaisemalla levyllä Schnittke esiintyy kaikkein viihdyttävimmillään ja yleisöystävällisimmillään. Tai niin ainakin luulisi. Viulu-piano -teoksesta orkesterille laajennettu Sarja vanhaan tyyliin (1978) sipsuttelee barokki-idyllissä, jonka pienet omituisuudet äänenkuljetuksessa ja silmää iskevä […]
Mozart viihdyttävänä
Wolfgang Amadeus Mozart: Serenadi nro 9 ”Postitorvi”, Serenadi nro 13 ”Eine kleine Nachtmusik, Marssit KV 335/1-2. Die Kölner Akademie, johtajana Michael Alexander Willens. BIS-2244. Kölnin Akatemia esiintyi edukseen Michael Willensin johdolla Ronald Brautigamin Mozartin pianokonserttojen levytyksissä ja nyt he ovat ryhtyneet Mozartin serenadeihin. Wieniläisklassinen viihdemusiikki ei ole nykyajan näkökulmasta ihan helppoa esittää: sitä säätelee aatelinen seurustelukulttuuri, mutta kyllähän se saisi viihdyttääkin. Kölniläisorkesteri tuo periodisoittimillaan pirteyttä ”Postitorviserenadiin”, jossa otsikoidun vierailevan tähden lisäksi sooloilevat edukseen muutkin puhaltimet. […]
Huikaiseva järkäle
Charles Ives: Orchestral Set nro 2, Sinfonia nro 3 ”The Camp Meeting”, Sinfonia nro 4. Jean-Efflam Bavouzet, piano, Melbournen sinfoniaorkesteri, johtajana Andrew Davis (+ Brett Kelly ja Anthony Pasquill). Chandos CHSA 5174. ”Charles Ives, hyperromanttinen fanatisti, soi auttamatta amatöörimäiseltä sielläkin, missä hänen holtiton ja epämääräinen ’modernisminsa’ tekee nuotit mielenkiintoisen näköiseksi”, kirjoitti Einojuhani Rautavaara Omakuvassaan. Kriittinen näkemys kumpusi Ivesin silottelemattomasta orkesterinkäsittelystä ja kollaasitekniikasta, mutta ehkä vielä enemmän molempia säveltäjiä yhdistäneestä mieltymyksestä universaaliin transsendentaalisuuteen. Ivesin neljäs sinfonia […]
Kaikki esteet nurin
Jean Françaix: Klarinettikonsertto, Tema con variazioni klarinetille ja pianolle, Trio klarinetille, alttoviululle ja pianolle. Dmitri Ashkenazy, klarinetti, Yvonne Lang, piano, Ada Meinich, alttoviulu, Bernd Glemser, piano. Cincinnatin filharmoninen orkesteri, johtajana Christoph-Mathias Mueller. Paladino pmr 0074 On vaikea kuvitella hyväntuulisempaa musiikkia kuin Jean Françaix’n (1912-1997). Klarinetti oli oiva väline hänen humorististen ja elämäniloisten teostensa sooloihin, joita riittää niin vuonna 1968 valmistuneessa klarinettikonsertossa, vuonna 1974 syntyneissä muunnelmissa kuin kahdeksankymppisenä sävelletyssä triossakin. Viimeksi mainitussa on elegiset hetkensä, mutta […]
Puhaltimilla Unkarista
Ferenc Farkas: Musiikkia puhallinorkesterille. Varhaisia unkarilaisia tansseja 1600-luvulta, Ovelat opiskelijat -sarja, Timon Ateenalainen -sarja, Intrada, passacaglia ja saltarello, Tornimusiikkia Nyirbatorista, Contrafacta Hungarica, Musica per Ottoni, Csinom Palko. Budapestin puhallinsinfonikot, johtajana Laszlo Marosi. Toccata Classics TOCC 0349. Puhallinorkesterit ovat huvenneet Suomesta, mutta vielä joitakin vuosikymmeniä sitten ne kuuluivat jokaisen itseään kunnioittavan pikkukaupungin musiikilliseen varustukseen. Muualla Euroopassa törmää tuon tuosta ulkoilmakonsertteihin, joiden musiikki on enimmäkseen iloista räimettä tai sovituksia näyttävistä orkesteriteoksista. Ferenc Farkas (1905-2000) muistetaan parhaiten Ligetin […]
Paraatiovi Tüürin mussiikkiin
Erkki-Sven Tüür: Peregrinus Ecstaticus, Le poids des vies non vécues, Noesis. Christoffer Sundqvist, klarinetti, Pekka Kuusisto, viulu, Radion sinfoniaorkesteri, johtajana Hannu Lintu. Ondine ODE 1287-2. Erkki-Sven Tüur (s. 1959) on ollut pitkään suomalaisille läheinen virolaissäveltäjä, ja yhtymäkohtia voi etsiä niin sävellystekniikasta kuin mielikuvituksesta. 2000-luvulla Tüüriä on vienyt eteenpäin itämainen filosofia, mutta nuoruusvuosilta löytyy rock-kokeiluja, mikä selittää hänen pyrkimystään ymmärtää musiikkia rajattomana organismina. “Länsimaisessa musiikissa on monia rinnakkaisia maailmoja. Vain harvoin on esiintynyt todellista halua ymmärtää, […]
Gergijevin rutiinia
Pjotr Tshaikovski: Pähkinänsärkijä, sinfonia nro 4. Mariinskin orkesteri, joht, Valeri Gergijev. Mariinski 593. Valeri Gergijev on kiireinen mies, ja valitettavasti se on ollut myös kuultavilla hänen levytyksissään. Hän on tehnyt hurjalla tahdilla Mariinskin omalle merkille uusia versioita jo aiemmin Philipsille levyttämistään klassikoista, ja aina tulkinnoilla ei tunnu olevan sisäistä pakkoa. Shostakovitshin sinfonioista monet eivät ole pärjänneet vanhoille versioille, ja samaa on sanottava Tshaikovskin Pähkinänsärkijästä, Tempot ovat laventuneet sitten vuoden 1998 levytyksen, mutta se ei ole […]
Shostakovitshia omakohtaisesti
Dmitri Shostakovitsh: viulukonsertot 1 ja 2. Frank Peter Zimmermann ja NDR Elbphilharmonie Orchester, joht. Alan Gilbert. BIS. Saksalaisviulisti Frank Peter Zimmermannilta on totuttu odottamaan takuuvarmaa antia, mutta uudella Shostakovitsh-levyllä hänet tuntuu vallanneen epätavallinen inspiraatio. Ensimmäisen konserton nocturnossa viulisti huhuilee kuin yölintu kuulain mutta samalla salaperäisesti verhotuin äänenvärein, jotka seuraavassa hetkessä saavat taas lihallisempaa hehkua. Normaalia liikkuvampi tempokin toimii. Scherzossa Zimmermann pureutuu viulunkieliin vimmalla, ja passacagliassa hän takoo musiikin rakenteet kuin kivenhakkaaja. Alan Gilbertin johtama hampurilaisorkesteri […]
Myöhäisbarokin juhlaa
William Boyce: Kahdeksan sinfoniaa. Academy of Saint-Martin-in-the-Fields, johtajana Neville Marriner. Capriccio Encore C8006. Sir Neville Marriner kuoli viime syksynä 92-vuotiaana, ja hänen mukanaan meni mailleen pitkä siivu kamariorkesteritraditiota. Vuonna 1956 perustamansa Academy of Saint-Martin-in-the-Fieldsin kanssa Marriner loi kamariorkestereille uudet standardit ja monissa tapauksissa myös uuden ohjelmiston. 1980-luvulla tuo työ jäi jossain määrin periodibuumin varjoon, mutta Capriccion uudelleen julkaisema Boyce-levytys (1995) kertoo, että Marrinerin elegantissa musisoinnissa on yhä paljon nautittavaa. William Boycen (1711-1779) kahdeksan sinfoniaa ovat […]
Energistä Shostakovitshia
Dmitri Shostakovitsh: pianokonsertot 1 ja 2, jousikvartetto nro 8 ja valssi kvartetosta nro 2 sovitettuna pianolle. Boris Giltburg, piano, Rhys Owens, trumpetti ja Royal Liverpool Philharmonic, joht. Vasily Petrenko. Naxos 8.573666. Dmitri Shostakovitshin omaa pianonsoittotyyliä on kuvailtu graafiseksi, mutta sellaisesta ei ole tietoakaan Boris Giltburgin kosketuksellisesti rikkaassa ja värikkään kerronnallisessa soitossa. Ensimmäisen pianokonserton parodinen ilottelu tulee esiin monitasoisesti ja 1920-lukulaisen optimismin energisoimana. Pelkistyneet linjat ovat pikemmin ekspressiivisesti väritettyjä kuin lakonisia, ja hidas osa huikaisee syvyyksillään. […]
