maanantai marraskuu 10. 2025

Harald Andersén -kilpailu todisti jälleen Latvian kuoromahdista

”Suomalaisen kuoromusiikin isän” Harald Andersénin mukaan nimetty musiikkikilpailu teki tänä viikonloppuna Musiikkitalosta kahdeksi päiväksi korkeatasoisen kuoromusiikin näyteikkunan. Viidennessä kansainvälisessä Harald Andersén -kamarikuorokilpailussa oli mukana yhdeksän...

Arvio: Mezzosopraano vei säveltäjäparin sisuksiin

Tänä syksynä lukijat saattoivat tutustua Alma Mahleriin os. Schindleriin Hanna Weseliuksen romaanin Alma! päähenkilönä. Alma Maria Mahler-Werfelin värikäs elämä on ollut aiheena useissa elokuvissa...

Arvio: Kahden ässän liitto

Johdettuaan vasta eilen Kansallisoopperassa Straussin Elektran viimeisen esityksen Esa-Pekka Salonen toi tänään Musiikkitaloon harvinaislaatuisen Stravinsky-kokonaisuuden, joka sivusi muuntautumiskykyisen säveltäjän eri tyylisektoreita. Konsertti oli jatkumoa Salosen syksyllä 2014 tekemälle RSO-vierailulle,...

Arvio: Ylistys laulutaidottomuudelle

Vuoden sisällä on julkaistu peräti kaksi laulutaidottomuudesta kertovaa elokuvaa, jotka tuovat kaikessa absurdiudessaan esille musiikin voiman. Juuri ensi-iltansa saanut Florence Foster Jenkins kertoo ”artistin”...

Arvio: Syvältä kouraiseva Elektra

Richard Straussin Elektra on sellainen ekspressionismin purkaus, että tulkitsijoiden houkutuksena on mässäillä sen hysterialla, kostonhimolla, väkivallalla ja musiikin silkalla voimalla. Edesmenneen mestariohjaaja Patrice Chéreaun...

Arvio: Avaus lunasti odotukset

Susanna Mälkki on sanonut haluavansa luoda ensimmäisestä kaudestaan Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina kuin ”koko vuoden mittaisen festivaalin”, ja se tuntuu: Mälkki on vienyt HKO:n ohjelmasuunnittelun aivan...

Arvio: Sellisti hemmotteli labran rohkelikkoja

Syyskuun toisena perjantaina Helsingin tärkeät taidemusiikkihetket eivät rajoittuneet Susanna Mälkin innostusta herättäneeseen alkuun HKO:ssa. Muusikkojen liiton masinoima uusi G Livelab -klubi aloitti avajaisviikollaan myös...

Klassikon sekava uustulkinta

0
  Teatterin alalla on itsestäänselvyys, että klassikon tulkintaan kuuluu tekstin ja rakenteen uudelleenmuokkausta, mutta musiikkiteatterissa yleensä kunnioitetaan partituuria. Aina se ei toki ole pyhä totuus,...

Arvio: RSO syöksyi syksyyn oopperaorkesterina

  Alkavalla kaudella Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kaupunginorkesteri kilvoittelevat ohjelmiensa kiinnostavuudella. Molemmat tarjoavat poikkeuksellisen jännittävän konserttikauden. Huomenna Susanna Mälkki johtaa ensimmäisen konserttinsa HKO:n ylikapellimestarina tarjoten...

Juhlaviikot 2016: Simón Bolívar -orkesteri tanssahteli nousevalla kaarella

Helsingin juhlaviikkojen tämän vuoden orkesterivieras, Gustavo Dudamelin johtama Simón Bolívar -sinfoniaorkesteri on eteläamerikkalaisella elämänilollaan jo vuosia levittänyt kaivattua vastatuulahdusta kansainvälisessä orkesterimaailmassa. Tuskin mikään muu...

Juhlaviikot 2016: Lang Lang valloitti

  Salintäyteinen yleisö osoitti seisaaltaan suosiotaan Lang Langille RSO:n konsertissa Juhlaviikoilla. Kiinalaistähti soitti ruhtinaallisesti kaksi hyvin erityyppistä pianokonserttoa, Beethovenin neljännen ja Prokofjevin kolmannen, ja molemmat...

Arvio: Ooppera seilasi Naxokselta Ithakalle

Muutaman päivän sisällä Helsingissä on koettu kaksi omaehtoista oopperatuotantoa, jotka ammensivat antiikin maailmasta. Eilen ensi-iltansa saanut, ensimmäistä kertaa Suomen oopperalavoilla koettu Monteverdin Odysseuksen kotiinpaluu (1640)...

KRITIIKIT