Monitaideteoksia Helsingin juhlaviikoilla

Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali Helsingin juhlaviikot on käynnissä. Festivaali alkoi tänään perjantaina 12. elokuuta ja kestää aina 4. syyskuuta saakka. Helsingin juhlaviikoilla kuullaan mm. ooppera...

Kamarikesä-festivaalin uudet tuulet

Helsingin Ritarihuoneelle keskittynyt Kamarikesä-festivaali järjestetään tänä vuonna 11.–13. elokuuta. Se on tunnettu ennen kaikkea nuorten muusikkojen näköalapaikkana, ja niin ikään myös festivaalin taiteelliset johtajat...

Viikkokatsaus 31/2022: Seksuaalista ahdistelua Bayreuthin musiikkijuhlilla, nimityksiä ja erotuksia The Royal College of Musicissa

  Poliisi tutkii useita seksuaalisen ahdistelun epäilyjä Saksassa Bayreuthin musiikkijuhlilla. Monet työntekijät sekä festivaalin johtaja Katharina Wagner kertovat joutuneensa seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Richard Wagnerin musiikille...

2 x kamarimusiikkia ja mestarikursseja elokuuhun

LEAD! -säätiön viikon mittainen musiikkifestivaali järjestetään kolmannen kerran Fiskarsin ruukissa 8.-13. elokuuta. Festivaali tuo Fiskarsiin ja Lohjalle muusikoita, kapellimestareita sekä alalle tähtääviä, lahjakkaita nuoria....

Lahden Kansainvälinen Urkuviikko juhlii pyöreitä

Lahden Kansainvälinen Urkuviikko, Lahti Organ Festival juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Urkuviikkoa vietetään 8.-14. elokuuta. Urkuviikon 50-vuotisjuhlatilaisuus järjestetään heti Urkuviikon avajaispäivän iltana maanantaina 8.8. Lahden...

BRQ Vantaa: kantaatteja Israelin vapautuksesta ja vanhan musiikin juhlaa

Tulevana sunnuntaina alkava BRQ Vantaa Festival kutsuu kuulemaan vanhaa musiikkia. Festivaalin antimista voi nauttia 17. elokuuta saakka. Tärkeimpänä konserttipaikkana toimii pääkaupunkiseudun vanhin rakennus, 1400-luvulla...

Pellingin musiikkipäivät tarjoilee kamarimusiikkia saaristossa

Vokaali- ja kamarimusiikkiin keskittyvä Pellingin musiikkipäivät tarjoaa kamarimusiikkia Pellingin saaristossa 4.-7. elokuuta. Perjantai-illan hieman erilainen konserttitärppi on "Sydämen lauluja", joka yhdistää suomenruotsalaista lyriikkaa sekä pohjoismaisia...

Mäntässä kuullaan maailmanluokan pianokonsertteja

Parhaillaan käynnissä oleva, Suomen merkittävin jokavuotinen pianofestivaali Mäntän Musiikkijuhlat järjestetään 23. kerran 2.–6. elokuuta. Esiintyjäkaartissa kuullaan aiempaa suurempaa määrää kansainvälisesti menestyneitä muusikoita. Päätöspäivän konserteissa lauantaina...

Taiteenlajit risteävät Rauma Festivossa

Rauma Festivoa vietetään Vanhan Rauman puutalokortteleissa 2.–6. elokuuta. Festivaalin teemana on Hurmos. Poikkitaiteellisuus on läsnä taiteellisen johtajan, viulisti Siljamari Heikinheimon sekä vierailevan taiteellisen partnerin,...

Loudunin pirut ilkkuvat kohti Venäjää

Münchenin oopperajuhlat alkoivat kohutuotannolla, kun katolista pappia kidutetaan raa’an realistisesti, saatanaa karkotetaan taikauskoisin rituaalein, luostarissa on orgioita, nunnat kirkuvat seksuaalisessa joukkohysteriassaan, ja manipulaatio ja...

Kesä-heinäkuun uutiskatsaus 2022

Pori Jazzin perustajiin kuuluneen edesmenneen taiteellisen johtajan Jyrki Kankaan muistomerkki on paljastettu Porin Kirjurinluodossa. Bass Strings Wings -nimisen teoksen ovat suunnitelleet Teija ja Pekka Isorättyä....

Meidän Festivaalilla vieraana Grammy- ja Pulitzer-voittajia

Järvenpäässä ja Tuusulassa 26. kertaa järjestettävä Meidän Festivaali käynnistyy sunnuntaina 25.7. ja jatkuu 30.7. saakka. Kamus-jousikvartetin taiteellisessa luotsauksessa Lainassa-teemalla tapahtuvan festivaalin merkittävimpiä vieraita tänä vuonna...

UUTISET