Suomalainen jazz elää vuoden ensimmäisen puoliskon levyannin perusteella juuri nyt hyvää ja elinvoimaista kautta.
Suomalainen improvisoidun musiikin kenttä on vireä, värikäs ja tyylilajille sopivasti jatkuvassa muutoksen tilassa. Kokoonpanoja syntyy ja kuolee, rohkea poikkitaiteellisuus leimaa monen tekijän artistikuvaa ja konserteissa hurmioidutaan niin pienissä kapakoissa kuin suurissa saleissakin.
Vaikutepaletti ulottuu kamarimusiikin traditiosta tulevaisuuteen asti kurottaviin elektroakustisiin visioihin, eikä bebopista hardbopin myötä syntynyt freejazz ole enää suinkaan ainoa viitekehys. Levyt julkaistaan itse tai pienten indiemerkkien, kuten kotimaisen Eclipsen tai brittiläisen Editionin kautta.
Alkuvuoden omintakeisin ja yksinkertaisuudessaan sykähdyttävin albumi tällä sektorilla on legendaarisen Juhani Aaltosen ja aina yhtä värikylläisesti itseään ilmaisevan Raoul Björkenheimin paljas duolevy Awakening. Projekti sai alkunsa vuoden 2016 Tampere Jazz Happeningissä, kun monesti ennenkin isommissa kokoonpanoissa yhdessä soittaneet huipputekijät astuivat Telakan lavalle duona. Junnu oli ohjannut työn muotoa ennalta salaviisaasti ilmoittamalla, että tahtoo soittaa vain huilua. Näin ollen myös Raoul laski sähkökitaransa volyymia, vaan ei todellakaan tulkinnan intensiteettiä. Äänimies Heikki Iso-aholan hetkessä syntynyt päätös tallentaa konsertti johti upeaan Awakeningiin, joka soljuu improvisaation ja muutaman osuvasti käsin poimitun teeman laineilla.
Vähintään yhtä avantgardistisessa hengessä liikkuu trumpetisti Verneri Pohjolan ja rumpali Mika Kallion sävykkäästi sykkivä Animal Image. Seitsemän raidan mittaisella äänimatkalla oli ohjelmallinen lähtökohta: valokuvataiteilija Perttu Saksan filmi Eläimen kuva, johon muusikot tyhjästä nyhjäisten loivat monipolvisen elektroakustisen soundimaiseman. Muun muassa Vernerin isän Pekka Pohjolan sävelmiä jo aiemmin rinnan tulkinneiden taiturien musiikillinen ESP saavuttaa levyllä ennen kokemattoman korkean tason.
Reaktiokyvystä ja -nopeudesta on monin paikoin kyse myös Gourmet’n neljännellä albumilla. Täysin idiosynkraattisesti eri tyylejä jo kahden vuosikymmenen ajan törmäyttänyt combo toimii nimellisesti kitaristi Esa Onttosen ja fonisti Mikko Innasen johdolla mutta noudattelee kelpo salaseuran tavoin vain ja ainoastaan omia lakejaan, koodejaan sekä sääntöjään. Energisesti sähisevän ja pirskahtelevan En Garden konsepti venyy balkan-iskelmästä freejazziin ja kamarimusiikkiin, eikä Veli Kujalan harmonikkatyylittelylle, Petri Keskitalon ja Ilmari Pohjolan vaskille tai Mika Kallion rumpusettitaiteelle tahdo löytyä verrokkeja mistään.
Samalla musiikillisella ei-kenenkään-maalla hiipii sähköisen ja vahvistamattoman ilmaisun rajapinnalla operoiva Elifantree. Jazzin, progen ja popin keinoista käyttövoimansa ammentava yhtye sai hiljan tasokasta tulivoimaa rumpupallille Olavi Louhivuoren muodossa. Maamme aistikkaimpiin tahdittajiin lukeutuva mies on täydellinen lisä laulaja Anni Elif Egecioglun ja multi-instrumentalisti Pauli Lyytisen tiimiin. Yhdessä ja erikseen hyvin aktiivisen pariskunnan neljäs yhteinen albumi on selkeästi parasta, mitä Elifantreen nimissä on toistaiseksi julkaistu. Anemonen innoitus tulee osin Susanna Majurin unenomaisista vedenalaisista valokuvista.
Ihmisääni on pienessä, mutta tärkeässä roolissa myös Timo Lassyn uutukaisella. U-Street All Stars -sensaation myötä läpimurtonsa tehnyt ja perinnejazzin soihtua Five Corners Quintetin riveissä kantanut saksofonisti on kutsunut Movesin päätösraidan vieraileviksi tähdiksi laulaja Joyce Elaine Yuillen ja räppäri Palefacen. Sitä ennen aisteja ravitaan mehevästi rullaavalla soitolla, joka muuntuu basisti Antti Lötjösen ja rumpali Teppo Mäkysen herkän kosketuksen ansiosta silmänräpäyksessä tanakan rouheasta lyyrisen pohdiskelevaan. Arvovaltaisen ja verevän tyylikkään panoksen poikkeaa antamassa puupuhallinkonkari Eero Koivistoinen.
Monipuolinen ja kekseliäs Kari Ikonen on ollut meikäläisen jazzin kulmakiviä 1990-luvun puolivälistä saakka. Klassisesta pianosta vapaan ilmaisun pariin siirtyminen sinetöityi jo 17 vuotta sitten esikoisalbumi Karikon myötä. Tuore, seitsemäs omissa nimissä tehty levy osuu periaatteessa ja muotonsa puolesta pianotrio-formaattiin mutta kasvaa melkoiseksi runsaudensarveksi. Kuvia kumartelematon sävellystyyli määrittää Wind, Frost & Radiationin tunnelmasta toiseen kurottelevaa mutta jäntevää ominaisilmettä. Yhtä lailla heittäytymisen kuin johdonmukaisuudenkin taipuisina takuumiehinä kuullaan basisti Olli Rantalaa ja rumpali Markku Ounaskaria.
Suomen improvisoidun musiikin skene on paljosta velkaa Juhani Aaltosen, Eero Koivistoisen ja Pekka Sarmannon sekä Heikki Sarmannon pioneerityölle. Heitäkin merkittävämpi innovaattori oli kuitenkin Edward Vesala. Ahkerasti ulkomaille suuntautuneen bändiliiderin osaamisessa ja ihmissuhdetaidoissa oli parantamisen varaa, mutta kukaan muu ei noussut vastaavaksi kokoavaksi voimaksi. Freen merkeissä tehty ladun avaus kulminoitui Sound & Fury -työpajoihin, joista muodostui samanniminen yhtye. Nyt, toista kertaa sitten Vesalan kuoleman 1999, orkesteri palaa levykantaan. Thundering of Dawnilla rumpuihin asettuu Simo Laihonen, joka selättää ison haasteen varmoin ottein.
Suomalaisen vapaan musiikin tila on hyvä ja tulevaisuuden näkymät suopeat, aktiivisimpien artistien osalta myös maamme rajojen ulkopuolella. Loppuvuoden julkaisuista erottuu jo nyt muutama todellinen helmi, joita kannattaa odottaa.
Petri Silas
