perjantai toukokuu 3. 2024

Urbaani vai koko maan asia?
U

Olipa mahtava konserttikauden aloitus pääkaupungissa! Elektra Kansallisoopperassa, Susanna Mälkin aloitus HKO:ssa (mikä fantastinen Berioz’n ”Fantastinen”) ja Esa-Pekka Salosen ja RSO:n Stravinsky sähköistivät kaikki. Eikä ollut meno hassumpaa myöskään Lahdessa ja Tampereella, missä omien orkesterien nousukiitoa ryydittivät Minnesota Orchestran ja Royal Philharmonic Orchestran vierailut. Tämä on konserttitalojen hyötykäyttöä tilanteessa, jossa ohjelmatuotanto uhkaa jäädä kongressien varjoon.

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri järjesti kaupungissa ainutkertaisen, ison oopperagaalan. Soittajisto on saanut Sakari Oramosta lottovoiton, joka takaa pienen kaupungin ihmeen jatkumisen. Seikkailullisessa Lapissa aloitettiin kausi jännittävällä saamelaisaiheisella kantaesityksellä, ja Jyväskylässä uuden konserttitalon rakennusprojekti näyttää vihdoin konkretisoituvan. Eli kaikki hyvin? Ei kaikkialla, sillä kuntien säästöleikkurit tuntuvat monella paikkakunnalla, ja konserttien määrä on vähentynyt. Kun kaikki raha menee koneiston ylläpitoon, liikkumavara taiteentekoon kapenee.

Korkeakulttuuri on kautta historian ollut sidoksissa urbaaneihin ympäristöihin, ja edelleenkin suurten kaupunkien kriittinen massa ja luovuutta kumuloiva yhteisöllisyys ovat taide-elämän ja innovaatioiden parasta kasvualustaa – vaikka miten haluttaisiin pitää koko Suomi asuttuna. Pääkaupunkiseudulla väestö kasvaa, ja tulijat ovat nuoria ja kansainvälisiä. Tämä on kulttuurisesti kutkuttava tilanne, jos se osataan hyödyntää oikein. Seudun etu verrattuna muuhun maahan on se, että siellä on vilkas taiteen vapaa kenttä, joka haastaa instituutioita ja työntää esiin uusia sisältöjä ja toimintatapoja.

Suurin kysymys Suomen kulttuurielämän tulevaisuuden suhteen on se, mitä tapahtuu maakuntien taidelaitoksille. Onko meillä varaa näin suureen teatteri- ja orkesteriverkostoon? Jos ajatellaan pelkkää palvelujen tuottamista, se voitaisiin hyvin hoitaa vähemmin yksiköin kiertuesysteemillä. Siinä kuitenkin menetettäisiin paikallista sitoutumista. Kaupunki ilman kulttuuria ei ole kaupunki vaan kyläpahanen, ja henkinen ja taloudellinen vireys käyvät käsi kädessä. Miksi Kokkolassa pyyhkii verrattain hyvin, mutta Savonlinnassa suunta on toinen?

Muusikko Jaakko Kuusiston johtama asiantuntijaryhmä on ryhtynyt valmistelemaan museoiden, teattereiden ja orkestereiden rahoitusjärjestelmän uudistamista, jonka opetus – ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen haluaisi vihdoin saada toteutetuksi. Ehdotuksen pitäisi olla valmis ensi vuoden kuluessa. Lähtökohtana on, että palvelujen alueellinen saatavuus turvattaisiin edelleen, mutta nykysysteemin epäkohdille, joita ovat jäykkyys ja uusien toimijoiden sulkeminen tukiautomaation ulkopuolelle, pitäisi tehdä jotain. Avustusten kannustavuutta tulisi kehittää ja vapaan kentän asemaa parantaa.

Kykeneekö taideväki keskenään niihin arvovalintoihin, jotka ovat edessä, jos avustusten leikkauslinja etenkin kunnissa jatkuu? Paavo Arhinmäen ministerikaudella tuli esiin avustusten sitominen laatukriteereihin, mutta sekin herätti vastarintaa. Se kuitenkin olisi askel oikeaan sisältölähtöisyyteen. Pidetään peukkuja sille, että Kuusiston komitea löytää viisastenkiven, jottei poliitikkojen tarvitse tehdä ikäviä päätöksiä.

Voit kommentoida kirjoitusta

Muita pääkirjoituksia