Dokumenttielokuva Ulf Söderblomista

Ulf Söderblom ja Taikahuilun ohjaaja August Everding Savonlinnan oopperajuhlilla.

 

Emil ja Artur Sallisen dokumenttielokuva Trollkonst och trähus kertoo Kansallisoopperan pitkäaikaisimmasta kapellimestarista, Ulf Söderblomista (1930–2016), joka tunnetaan suomalaisen oopperan kehittäjänä ja kantaesitysten esittäjänä. Musiikki, ennen kaikkea vokaalimusiikki, oli hänen keinonsa luoda yhteys ihmisiin ja ympäristöönsä. Opiskeluaika Wienissä loi perustan hänen oopperatyölleen ja aktiviteeteilleen amatöörikuorojen parissa.

Söderblom oli yksi avainhenkilöistä Savonlinnan oopperajuhlien lähtiessä uudelleen käyntiin 1960-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. 1970-luvulla Olavinlinnan näyttämöstä muodostui suomalaisen oopperaihmeen laukaisualusta. Oopperat kuten Juha, Taikahuilu, Ratsumies ja Viimeiset kiusaukset – kaikki Ulfin johtamina – viitoitti monen suomalaisen tietä oopperainnostuksen pariin. Olavinlinnan parkkipaikka oli täynnä traktoreita oopperan kajahdellessa ilmoille linnan muurien sisäpuolella. Viimeiset kiusaukset kiersi maailmaa Metropolitania myöten – osoittaen kaikille Söderblomin uutterasti rakentaman suomalaisen oopperan nousun ja laadun. 

Dokumenttielokuva seuraa Söderblomin uran lisäksi hänen yksityistä elämäänsä, jolla on lopulta vahva side hänen työhönsä. Emil ja Artur Sallinen ovat Söderblomin lapsenlapsina luoneet näkökulman henkilöstä, joka muusikoiden keskuudessa koettiin vakavana ja kuivakkana. Sallisten muistoissa “morfar Uffi” on naurava, humoristinen, perhekeskeinen ja lämmin. Sisällään hän kantoi kuitenkin suurta kaipuuta.

Söderblom koki aikuisuuteen astuessaan läheisen ympäristön – lapsuuden Turun ja Euroopan – katoavan. Toisen maailmansodan pommit ja ”Turun tauti” tuhosivat sen maailman ja ne puutalot, joihin Ulf oli kiintynyt, ja jotka hän koki alkuperäisyyden perikuvana. Hän etsi ja palautti tätä aitoutta – niin musiikin, kuvataiteen kun ympäristön muokkaamisen avulla. Käsityö, jota Ulf arvosti suuresti työssään, johti oopperan nousun lisäksi pienen pohjanmaalaisen puutalokylän kohoamiseen Turunmaan saaristossa.

Dokumenttielokuvassa mm. Matti Salminen, Aulis Sallinen, Jukka-Pekka Saraste, Jorma Hynninen, Leif Segerstam, Minna Lindgren, Lena von Bonsdorff ja Ulfin pojat Erik ja Jan Söderblom muistelevat kapellimestaria ja miestä, joka jätti lähtemättömän jäljen Suomen oopperataiteeseen.

•••

Trollkonst och trähus Yle Areenalla 17.4. ja Yle Femillä 23.4.

Edellinen artikkeliKulttuuria ja musiikkia Ylen Teemalla huhtikuussa
Seuraava artikkeliPohjoinen Suomi, huhtikuu