John Storgårds on kansainvälisesti menestyvimpiä suomalaisia kapellimestareita, joka kuitenkin on säilyttänyt uutta etsivän ja seikkailullisen luonteensa. Se periytyi jo Avanti!-yhtyeen alkuajoista, ja saatuaan kiinnityksen Lapin kamariorkesterin taiteelliseksi johtajaksi 1996 hän on muovannut siitä ohjelmistollisesti rohkeimman orkesterin Suomessa. Hän yhä asuu perheineen Rovaniemellä.
Ohjelmistollinen avoimuus oli periaatteena myös hänen ylikapellimestarin kausillaan Tampere Filharmoniassa (2006–2009) ja Helsingin kaupunginorkesterissa (2008–2015) samalla, kun ne antoivat hänelle tilaisuuden syventää tulkintojaan klassisen perusohjelmiston parissa. Sittemmin
Storgårdsin kansainvälisiä kiinnekohtia ovat olleet BBC Philharmonia ja Ottawan National Arts Centerin orkesteri, joissa hän on päävierailijana. Uusin vakisuhde on Münchenin kamariorkesterin taiteellinen kumppanuus. Jontten profiililevyä suunnitellessa ei voinut välttää kiusausta päätyä suomalaisen musiikin viime vuosien värikkäimpiin luomuksiin kuuluviin teoksiin.
Tietty eksotiikka on läsnä niin Einojuhani Rautavaaran lyömäsoitinkonsertossa Incantations (2008) kuin Eero Hämeenniemen laulusarjassa Sade ja punainen maa. Edellinen teos vie shamanismiin, ja jälkimmäinen on tehty intialaiselle karnaattiselle laulajalle Bombay Jayashrille tamilinkielisiin rakkausrunoihin. Silti kummallakaan säveltäjällä kyse ei ole pinnallisesti lainailevasta eksotismista, vaan tematiikka sulautuu erottamattomaksi osaksi heidän omaa tyyliään.
Hämeenniemi kertoo ihailleensa vuosikymmeniä Bombay Jayashrin musiikkia ja oli salaa toivonut voivansa tehdä lauluja hänelle. Vuonna 2005 säveltäjä koki olevansa valmis. ”Minulla on kulttuurien välisessä yhteistyössä se periaate, että musiikin pitäisi vedota sekä intialaiseen että länsimaalaiseen muusikkoon ja kuulijaan. Siksi en halunnut vain istuttaa intialaisia kollegoita länsimaiseen tyyliini vaan olen pyrkinyt kehittämään sävelkielen, jota ymmärrettäisiin niin idässä kuin lännessä”, hän kertoo. ”Viiden runon sarja kertoo nuoren parin tarinan naisen näkökulmasta. Runot ovat neidon puheenvuoroja, kuin näytelmän repliikkejä tarinassa, joka kulkee kaipuusta tuskan kautta lopun onnelliseen rakkauden ylistykseen”, Hämeenniemi kirjoittaa teoksesta.
Jo Einojuhani Rautavaaran lyömäsoitinkonserton Incantations (Loitsuja) nimi viittaa shamanismiin, ja myös solistin ja orkesterin suhde kuvaa henkien kanssa kommunikoijan ja yhteisön suhdetta. Finaalin vaihtuvat tahtilajit voivat säveltäjän mukaan kuvastaa shamaanin nykivää tanssia, mutta suoria viitteitä ei ole. Rautavaara käyttää lyömäsoittimia sekä melodisesti että rytmisesti, ja jokaisessa osassa mukana olevat marimba ja vibrafoni korostavat melodista puolta. Teos on sävelletty lyömäsoitintaiteilija Colin Currelle, joka oli solistina sen kantaesityksessä 2009.
Jukka Tiensuun Vie (2007) on konsertto orkesterille, ja se onnistuu säilyttämään konserttomuodon sähäkästi kommunikoivan perinteen mutta yhtä aikaa viemään musiikkia uusiin suuntiin. Tiensuun ikinuori keksintä sopii hyvin silloittamaan pohjoista ja trooppista eksotiikkaa.
Harri Kuusisaari
