lauantai huhtikuu 20. 2024

Ainola tuoksuu kukkamereltä

Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivänä julkistetaan hänen taiteilijakotinsa oma nimikkotuoksu.

Sibeliukselle kaikista aisteista tärkein oli luonnollisesti kuulo, mutta asioilla on aina toinenkin puolensa. Uusi naisten parfyymi L’Air d’Ainola on saanut inspiraationsa Ainolan kukkatarhasta, jonka puolestaan loi innokkaana puutarhurina tunnettu Aino Sibelius. Ilman Ainon työtä tätäkään ideaa ei kenties olisi keksitty.

Tuoksun on suunnitellut parfymööri Max Perttula ja idean takana ovat sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian. Julkistamistilaisuus pidetään Joensuussa Carelia-salissa Sibeliuksen syntymäpäiväkonsertissa 8.12. Konsertissa Makkosen ja Azezianin kanssa esiintyy baritoni Juha Kotilainen sekä muusikoita Joensuun kaupunginorkesterista.

L’Air d’Ainolan vivahteita kuvaillaan parfyymin julkistavassa Youtube-videossa  seuraavasti:

”Jean ja Aino Sibelius muuttivat Tuusulanjärven rannalle rakennuttamaansa Ainolaan syksyllä 1904. Aino Sibelius rakasti puutarhan hoitoa: Ainolan ympärillä olevasta puutarhasta tulikin Ainon paratiisi, jossa hän kasvatti vihanneksia, marjoja ja omenoita. Kauneimmillaan Ainolan puutarha on keväisin ja kesäisin, jolloin kukkameri valtaa puutarhan huumaten hienostuneilla tuoksuillaan ja väriloistollaan.”

”L’air d’Ainola -naisten tuoksussa on henkäys Ainolan puutarhaa, herkkä vivahde pioneja, orvokkeja, kaunokkeja, kurjenmiekkoja ja Ainolle rakkaita ruusuja. Parfyymi on tuoksujen sinfonia, jota linnut säestävät aamukasteen raikastamassa kesäpäivässä. Kuuletko, kuinka luonto tuoksuu?”

Elina Salin

Advertising

STAY CONNECTED

2,264FanitTykkää
1,257SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa

Block title

ENCORE

Tuoreimmat uutiset