Leif Segerstamin ylikapellimestarin kausi Turun filharmonisessa orkesterissa päättyy komeasti Richard Straussin Salomen konserttiesitykseen 16. ja 17. toukokuuta. Komsille ”teinihirviö” on askel raskaampaan suuntaan, mutta hänen modernin musiikin ohjelmistostaan löytyy vielä kovempia pähkinöitä.
Onhan tämä mieletön rooli, todellinen teinihirviö, joka on tottunut saamaan mitä haluaa. Hän on sellaisen yhteisön kasvatti, jossa äärimmäinen itsekkyys vallitsee, ja vallanhimo ja uskonto sekoittavat ihmisten päät. Ei siinä empatialle riitä tilaa”, analysoi Anu Komsi Salomen roolia.
”Ehkä siitäkin syystä häntä kiehtoo Jokanaanin [Johannes Kastaja] ylimaallisuus. Viattomuus hänestä on silti kaukana. Hän näyttää keskisormea häntä viettelevälle Herodekselle, haukkuu niin roomalaiset kuin egyptiläiset tyhmiksi”, Komsi jatkaa.
”Hän on silti moniulotteinen ja ylistää Jokanaania runollisen kauniilla kuvilla, jotka ovat yhteydessään pelottavia. Tämä kauneus on samalla ansa kuulijalle, sillä lopputuloshan on hirveä. Tulkitsijan ei silti saa osoitella, vaan hänen on jätettävä yleisölle vapaus muodostaa mielikuvansa.”
Eri kapellimestarit ovat ehdotelleet Salomea Komsille jo yli vuosikymmenen ajan, mutta hän halusi odottaa, että äänen keskialue kehittyy vielä vahvemmaksi. Nyt näin on käynyt kuin itsestään, ja rooli istuu äänelle jo luonnostaan.
”Niin, tässäkin iässä ääni voi vielä kehittyä”, hän hymyilee niille, jotka ovat epäilleet koloratuurin mahdollisuuksia näin tuhdin roolin parissa.
”Vaikka Salome onkin tyyppinä ihan mahdoton, se on myös herkullinen. Oopperassa ei ole yhtään tyhjää hetkeä, mistä ansio lankeaa tietysti myös Oscar Wilden tekstille. Roolin laulajaa vaanii hysterian vaara, joka täytyy torjua pysymällä tiukasti partituurissa.”
Komsi kokee paluunsa Richard Straussiin melkein ympyrän sulkeutumisen merkeissä, sillä hän lauloi ensi kertaa Zerbinettaa säveltäjän oopperassa Ariadne auf Naxos Turun musiikkijuhlilla niinikään Leif Segerstamin johtamana vuonna 1994.
Uuden musiikin pauloissa
Komsi kokee tehneensä vielä Salomeakin raskaampia tehtäviä uuden musiikin saralla. Sellaisia olivat mm. Heiz Holligerin Lumikin nimirooli, Magnus Lindbergin Acuused sekä Morton Feldmanin monologi Neither, joka hän teki viimeksi Helsingin kaupunginorkesterin kanssa. Vähäaineksinen, hypnoottinen teos vaatii solistilta paljon.
”Feldman laittaa sopraanon roikkumaan korkealla, eikä sieltä tunnu pääsevän edes pois, ja hengityspaikkoja on vaikea löytää. Samanlaisina toistuvien säkeiden muistaminen on haaste sinänsä, ja kun teimme sitä 2004 Susanna Mälkin kanssa, hän auttoi minua näyttämällä tietyissä kohdissa Kodaly-merkkejä, jotka molemmat opimme jo lapsena”, Komsi naurahtaa.
Magnus Lindbergin Accused-teoksessa sopraano esittää sekä Stasi-oikeudenkäynneissä syytettyjä että syyllisiä. Komsi on esittänyt sitä jo useaan otteeseen mm. Saksassa, ja lisää esityksiä on tulossa, samoin Ondinen RSO:n kanssa tekemä levytys.
Tämän kevätkauden ohjelmassa Komsilla oli mm. paluu yhteen hänen uransa tärkeimmistä teoksista, Kurtagin Kafka-fragmentteihin Oulun musiikkijuhlilla. Sopraanolle ja viululle sävelletyn teoksen toisena osapuolena oli tällä kertaa Minna Pensola. Komsi ja Sakari Oramo ottivat teoksen ohjelmistoonsa jo vuonna 1988 ja levyttivätkin sen.
”En olisi voinut kuvitella silloin, että teos seuraa minua vielä yli 30 vuotta. Se on kuin liediä, jossa täytyy koko ajan herkeämättä vaihtaa roolia tukijasta solistiin. On ollut nautinto tehdä sitä niin erityyppisten viulistien kanssa Isabella Faustista Patricia Kopatchinskajaan.”
Intohimona kvaliteetti
Anu Komsi on viimeisen vuoden ajan tehnyt eräänlaista surutyötä jouduttuaan aviomiehensä Sakari Oramon kanssa kuoppaamaan rakkaan Kokkolan ooppera -projektinsa. Hän on silti tyytyväinen siihen, että he saivat lopettaa huipulla, Meyerbeerin Pohjantähden kaikin puolin onnistuneeseen tuotantoon.
Se, joka on laittanut itsensä likoon vapaan kentän organisaattorin työhön loputtomine rahan hankintoineen, ei kokemuksiaan hevin unohda. Miltä Komsin silmin institutionaalinen musiikkielämä nyt näyttää? ”Joskus se näyttää vähän puuhastelulta: ei uskalleta lähteä tekemään asioita isosti ja korkeimman kvaliteetin ehdoilla”, hän miettii.
”Se, että pääsee Opernwelt-lehden kanteen, kuten me Kokkolassa pääsimme, ei onnistu millään varman päälle -keinoilla. Ei omaa oopperakulttuuria luoda lainaamalla muualta vaan tekemällä itse sellaisella tasolla, että se herättää mielenkiintoa. Suomella on mahtavan musiikkikoulutuksen tuomat taitoreservit – pitäisi olla vain itsetuntoa hyödyntää niitä.”
Yhtenä esimerkkinä uskalluksen puutteesta hän ottaa modernin oopperan kulmakiven, Zimmermanin Die Soldaten -teoksen, jota ei ole vieläkään nähty kokonaisena Suomessa.
Sen vokaalisinfonia-version RSO teki ja levytti viime syksynä pääsolistinaan Komsi.
”Kun aloitin opiskeluni 1980-luvulla, silloin jo haikailtiin, että kuka sen tekisi. Yhä ollaan samassa tilanteessa. Onneksi edes RSO uskalsi.”
Musiikin korkeimpien oppilaitosten osalta Komsi on hämmästellyt sitä, kuinka vähän siellä on esimerkiksi laulun opettajina sellaisia, jotka ovat tehneet todella kovan kansainvälisen uran.
”Meidän omien tähtiemme on oltava esimerkkejä nuoremmille ja vedettävä heitä mukanaan. Mutta miten se onnistuu, jos he eivät pääse edes opettamaan, kun heiltä ehkä puuttuvat ne ja ne pedagogiikan opinnot? Ei tällaiselle byrokratialle saisi antaa valtaa.”
Harri Kuusisaari
