Oopperaan uutta virtaa yhteistyöllä

Mozartin Cosi fan tutten ensi-illan piti olla Vaasassa jo tammikuussa, mutta esitykset siirtyivät koronarajoitusten vuoksi.

Suomen maakuntaoopperat voisivat saada lisää vireyttä toimintaansa valtakunnallisen kiertävien tuotantojen systeemin avulla. Hanketta ajavan ohjaaja Erik Söderblomin mukaan yhteistyöllä saataisiin lisää esityksiä, ohjelmiston vaihtelevuutta ja vieläpä säästöäkin.

 
Suomen maakuntaoopperat ovat perinteisesti toimineet yhdistysten vetäminä. Ne tekevät muutaman vuoden välein omia tuotantojaan, yleensä yhteistyössä kaupunginorkesterin kanssa. Oopperanteko on kuitenkin kallista, eikä suuria riskejä voi ottaa. Siksi yhdistykset päätyvät usein samoihin, turvallisiin klassikkoihin, ja esityksiä on sangen vähän investoinnin suuruuteen nähden.
Ohjaaja, teatterinjohtaja Erik Söderblom on sitä mieltä, että tällainen käytäntö on aikansa elänyt. Hän on yhdessä laulaja Jussi Merikannon kanssa kehitellyt Suomeen valtakunnallisen kiertueoopperan systeemiä, joka toimisi Ruotsin Riksteaternin mallin mukaisesti.[eyesonly pp_group_name=”subscription_rondo_classic, subscription_rondo_premium, subscription_rondo_total, tilaus_rondolehti”] 
Ideana on se, että tuotannot tehtäisiin keskitetysti, ja ne kiertäisivät kaupungista toiseen, mutta kaupungin oma orkesteri ja oopperakuoro toisivat mukaan paikallisväriä. Kaikki muu ohjauksesta ja lavastuksesta solistien palkkaamiseen ja rahoituksen hakuun olisivat yhteistyötä.
”Tuotannot voitaisiin tehdä kevyesti siirreltävällä alustalla, ns. semi-concertanten tapaan. Ei välttämättä tarvita raskasta koneistoa, vaan oopperoita voitaisiin esittää entistä enemmän myös konserttisaleissa. Pidemmät esitysjaksot toisivat säästöä, ja ohjelmistoon voitaisiin saada enemmän vaihtelevuutta – kuten suomalaista oopperaa tai uusia esitystaiteen muotoja”, Söderblom visioi.
Hänen ja Merikannon kiertueoopperaidea sai jo ensimmäisen toteutuksensa Vaasan tammikuisessa Cosi fan tuttessa, joka siirtyy seuraavaksi Jyväskylään. Suomen sinfoniaorkesterien kanssa on käyty asiasta keskusteluja, ja mielenkiintoa löytyy. Söderblom näkee tilaisuuden tällaiselle yhteistyölle tulleen, kun uusi tuottajapolvi on astunut kuvioihin maakunnissa.
”Tämä on win-win-tilanne. Ei jokaisen tarvitse tehdä omaa Carmeniaan, joka vie sitten kaikki paikkakunnan resurssit pitkäksi aikaa. Eikä yleisökään kovin paljon käy naapurikaupunkien oopperaesityksissä. Puolinäyttämöllinen versio riittää usein täysipainoiseen oopperakokemukseen. Usein oopperat lavastetaan tukkoon, eikä musiikki saa ansaitsemaansa tilaa. Se edellytys siinä tietenkin on, että salissa on tarpeeksi tilaa orkesterille ja laulajien esiintymiselle.”
Eikö vaarana ole kuitenkin perisuomalainen nurkkakuntaisuus ja pelko siitä, että taiteellista päätösvaltaa valuu muualle?
”Ei siihen ole syytä. Jokainen mukana oleva taho voisi tulla mukaan suunnittelutiimiin, jossa yhdessä mietitään tuotantoja muutamaksi vuodeksi eteenpäin teoksia ja tiimejä myöten. Teoksilla voisi olla myös eri miehityksiä, eli jos joku välttämättä haluaisi tietyn solistin, se on mahdollista.”
”Tässä olisi lisäksi se etu, että laulajat saisivat pidempiä kiinnityksiä lyhyiden pätkien sijaan. Suurin osa heistä asuu pääkaupunkiseudulla, jolloin ensimmäiset harjoitusjaksot voitaisiin pitää siellä, ja kussakin esityspaikassa riittäisi parin viikon lämmitysjakso orkesterin kanssa. Myös lavasteiden keskitetty säilytyspaikka tarvitaan.”
”Kiertueooppera voisi osaltaan paikata sitä ongelmaa, että Suomessa on vain yksi ammattimainen oopperatalo. Ruotsissa niitä on 5–6 ja Virossakin kolme”, Söderblom muistuttaa.
Harri Kuusisaari
[/eyesonly]

Edellinen artikkeliJazzpolkuja, osa 15: Särövalleista sokkeloihin
Seuraava artikkeliKlassinen musiikki Yle Teemalla ja Areenassa helmikuussa 2022