OperaVision: dokumentteja ja harvinaisuuksia
OperaVision tarjoaa uuden neliosaisen sarjan nimeltä Operaunity, joka keskittyy Etelä-Afrikan eri taustoista tulevien nuorten oopperataiteilijoiden raakoin, suodattamattomiin tarinoihin. Yhteistyössä OperaVision Partner Opera for Peace -sarjassa käsitellään maailman oopperanäyttämöille esiintymään valmistautuvien nuorten taiteilijoiden todellisia ongelmia.
Operaunity on Kapkaupungin nousevan taiteilijan ja ohjaajan Xolane Marmanin idea. Hän seuraa neljän laulajan matkaa harjoitusten, ja ensimmäisten roolien kautta. Mukana on henkilökohtaisia välähdyksiä näyttämön ulkopuoliseen elämään ja Etelä-Afrikan kyläalueilta tulevien kohtaamiin haasteisiin. Sarja päättyy viimeiseen gaalaesitykseen, jossa kaikki sarjassa esiintyvät artistit tapasivat ja lauloivat yhdessä ensimmäistä kertaa.
Ohjelmissa tutustutaan seuraaviin laulajiin: Bongiwe Nakani, mezzosopraano, Vuyisa Xipu, tenori, Smelo Mahlangu, baritoni ja Setsoane Ntseki, sopraano.
OperaVisionin uudet striimattavat oopperatuotannot ovat Suomen Kansallisoopperan Turandot ja Madridin Teatro Realin versio Fransesco Corsellin oopperasta Achille in Sciro. Corselli oli 1700-luvun espanjalaisen oopperan avainhenkilö, Madridin kuninkaallisen kappelin kapellimestari. Vuonna 1744 nähty Achille in Sciro on sävelletty juhlistamaan espanjalaisen infantan, María Teresa Rafaelan ja ranskalaisen Dauphinin avioliittoa. Mariame Clémentin lavastama ja Ivor Boltonin johtama esitys pyrkii palauttamaan Espanjan rikasta mutta osin unohdettua musiikkiperintöä.
Amsterdamin Julius Caesar Artella
Arte-kanavan runsaista klassisen musiikin tuotannoista kärkeen nousee Alankomaiden Kansallisoopperan uunituore, helmikuussa nauhoitettu tulkinta Händelin Julius Caesar Egyptissä -oopperasta. Sen johtaa Emmanuelle Haim, ja soittamassa on hänen Le Concert d’Astree -orkesterinsa. Ohjaus on Calixto Bieiton, joka on tunnettu väkivaltaisen realismin tuomisesta oopperaan. Tällä kertaa sillä ei kuitenkaan mässäillä, vaan nähtävillä on intensiivistä näyttämöilmaisua, joka paneutuu oopperan teemoihin, vallanhimoon ja seksiin sen välineenä.
Emotionaalisia ääritiloja korostava ohjaus ei osoittele vaan maksimoi Händelin musiikin tunteellisen voiman. Esimerkiksi oopperan traagisimmat hahmot, miehensä menettänyt Cornelia (yhtä aikaa ylevä ja väkevä Teresa Iervolino) ja hänen poikansa Sesto (Cecilia Molinari) menevät surussaan ja kostonhimossaan niin pitkälle, että alkavat jo viillellä toisiaan. Julie Fuchsin Kleopatra on joka elellään ja kujeilevilla äänensävyillään täynnä viekkautta ja eroottista leikkiä, kuin poispilattu ylhäisötyttö, mutta suuren lamento-aarian myötä hahmo saa myös syvyyttä ja kosketusta ihmissuhdepelin takana olevaan todellisuuteen.
Esitys on kuitenkin pitkälle kontratenorien juhlaa. Christophe Dumaux’lla on sävyrikas ja dramaattisiin tehoihin ulottuva ääni, joka puree kuvioissa niin, että niiden vauhti pyörryttää. Hän tulkitsee hahmonsa miehisen välinpitämättömäksi keikariksi. Todellinen pahis on nuoren kanadalais-iranilaisen kontratenorin Cameron Shahbazin Tolomeo, jonka juonittelevat valtapyrkimykset saavat miltei psykopaattista ilmettä. Shahbazin kermainen ääni ja näyttelijän taidot takaavat näyttävän roolityön.
Esityksen moottorina on Emmanuelle Haimin musiikinjohto, joka on intensiteetissään harvinaista Händeliä. Tempot ovat rivakat, mutta melodis-draamallinen flow on silti niin voimakas, että nelituntinen ooppera pitkine da capo -aarioineen tuntuu menevän hujauksessa.
Harri Kuusisaari
