Wienin filharmonikkojen soolofagotisti Sophie Dervaux iloitsee orkesterinsa muutoksesta, sillä naispuolisia muusikoita tulee tasaiseen tahtiin entiseen mieslinnakkeeseen. Hän haluaa laajentaa soittimensa roolia ”orkesterin isoisästä” monipuoliseksi ja ilmaisurikkaaksi instrumentiksi.
Fagottia ei yleensä ole mielletty solistiseksi soittimeksi, mutta ranskalainen, Wieniin kotiutunut Sophie Dervaux haluaa muuttaa mielikuvaa ja esitellä sen erilaisia rooleja niin ohjelmiston, soittotapojen kuin kokoonpanojen suhteen.
”Fagotilla on maine orkesterin isoisänä, joka on vähän raskas ja alakuloinen mutta samalla hauska ja ironinen. Voi se olla tätäkin, mutta myös paljon muuta: virtuoosinen, aggressiivinen jne. Modernit soittotekniikat voivat tuoda yllättäviä sointeja, mutta erityisesti artikulaatiossa on iso skaala vaihtelun mahdollisuuksia”, hän kertoo.
Dervaux vieraili tammikuussa Tapiola Sinfoniettan solistina soittaen Sofia Gubaidulinan fagottikonserton vuodelta 1974. Kyseessä ei ollut hänen oma valintansa vaan orkesterin ehdotus, ja hän oli iloinen ohjelmistonsa laajennuksesta.
”Fagotti on siinä yksilö, joita vastaan matalista jousista muodostuva yhteisö käy vihaisena ja manipuloivana. Siinä on multiääniä ja nauramista matkivia efektejä sekä korkeimpia ääniä, mitä olen soittanut – kolmiviivainen f. Kaikki tämä palvelee sisäistä kertomusta. Soittotapojen suhteen tämä on radikaalimpaa kuin valtaosa nykyisistä uusista teoksista”, hän kertoo.
Sophie Dervaux aloitti klarinetistina mutta vaihtoi fagottiin heti tutustuttuaan siihen. ”Se oli rakkautta ensi kokeilulla. Fagotin ääni resonoi koko kropassani ainutlaatuisella tavalla.”
Versailles’n ja Lyonin konservatorioissa aloitetut opinnot jatkuivat Berliinin Hans Eisler -musiikkikorkeakoulussa ja Berliinin filharmonikkojen orkesteriakatemiassa. Koesoitossa hän sai paikan filharmonikoista, vastuusoittimenaan kontrafagotti. Sekään ei riittänyt kunnianhimoiselle nuorelle naiselle, vaan seuraava askel oli Wienin filharmonikkojen soolofagotistin pesti.[eyesonly pp_group_name=”subscription_rondo_classic, subscription_rondo_premium, subscription_rondo_total, tilaus_rondolehti”]
Muutos on vääjäämätön
Wienin filharmonikkojen puupuhallinsektiossa on omat erikoisuutensa, kuten käyrätorvi ja oboe, jotka periytyvät vanhoista wieniläismalleista ja eroavat muualla käytetyistä. Sophie Dervaux kertoo, että fagotin kohdalla varsinaisia rakenteellisia eroja saksalaismalliseen standardiin ei ole, mutta soittotavassa eroja kylläkin riittää.
”Wieniläiset eivät käytä vibratoa muuten kuin aivan erityisissä tilanteissa, ja artikulaatio on tarkkaa ja lyhyttä. Soitto ei saa koskaan olla kovaa tai aggressiivista. Kun tulin orkesteriin, jouduin muuttamaan monia asioita soitossani, mutta onneksi perustani ei ollut liian kaukana. Tärkeintä on kuunnella tarkasti muita, löytää oikea väri ja sulautua koko puhallinryhmään.”
Soittajien sukupuolikysymys on ollut kiperä aihe Wienin filharmonikoissa, jota on pidetty miesmuusikoiden viimeisenä linnakkeena. Sophie Dervaux todistaa, että tilanne on selvästi muuttumassa: jo kymmenen vuoden ajan koesoittojen voittajista puolet on ollut naisia.
”Uusia paikkoja ei tule auki kovin tiheään, joten ei tilanne käden käänteessä muutu. Mutta vääjäämättömästi kyllä. Nyt naisia on jo yli 20, ja määrä kasvaa vuosi vuodelta. Lähdimme vain niin myöhään liikkeelle – orkesteri avautui naisille vasta 2000-luvun alussa.”
”Koen ilmapiirin avoimeksi, ja asenne etenkin nuorempien miesmuusikoiden kohdalla on hyvinkin tasa-arvoa puolustava. Orkesteri kehittyy muun yhteiskunnan mukana. Tähän liittyy myös muusikoiden voimakas kansainvälistyminen.”
Vuonna 2010 Wienin filharmonikkojen silloinen toimitusjohtaja Clemens Hellsberg sanoi Rondon haastattelussa, että naisten vähäisyys johtuu siitä, että orkesterilla on oopperasoittoineen ja kiertueineen niin paljon töitä, että siihen on vaikea yhdistää perhe-elämää. Sophie Dervaux pudistelee päätään.
”Kunnioitan häntä kuten muitakin orkesterin vanhoja kantavia voimia, mutta ei tuo peruste ole reilu eikä pätevä. Jokainen muusikko saa itse päättää urastaan ja elämästään – haluaako olla lasten kanssa vai matkustaa ja tehdä musiikkia. Koesoitoissa valitaan paras ja sopivin, ja sillä selvä. Ei ole orkesterin asia kantaa huolta hänen yksityiselämästään.”
Erilaisuus on rikkautta
Avoimuuden toinen puoli on orkesterin oman äänen ja tradition säilyminen. Wienin valtionoopperaan ja sitä kautta Wienin filharmonikkoihin pyrkii paljon muusikoita ympäri maailmaa. Soittimen hallinnan taso on erinomainen kaikkialla. Mitkä ovat valintakriteerit?
”Muusikon soittotyylin ja persoonan on oltava sellainen, että se on sovitettavissa meidän tyyliimme ja työtapaamme. Oman identiteetin ja soinnin vaaliminen on tärkeää. Olen koesoittolautakunnassa joutunut hylkäämään paljon huipputaitavia muusikoita, jotka kuitenkin ovat liian kaukana siitä, mitä me tavoittelemme”, Dervaux vastaa.
Onko orkesterien soitossa vielä tarpeeksi erilaisuutta? ”Kyllä onneksi on. Kuunnellaan vaikka Pariisin orkesteria ja Wienin filharmonikkoja. Ei niitä samaksi erehdy arvaamaan.”
Wienin filharmonikkojen jäseneksi pääsee kolmen vuoden koeajan jälkeen oltuaan ensin Wienin valtionoopperan soittajana. ”Sille on historialliset syyt. Oopperaorkesteri on isompi, eikä kaikille ole tilaa filharmonikoissa. Sinänsä näiden töiden yhdistely ei ole niin vaikeaa kuin luulisi.”
”Wienin valtionoopperassa orkesteri ei paljoakaan harjoittele muuta kuin uusia tuotantoja. Sellainen muusikkotyyppi, jolle joka äänen täytyy olla täydellisesti hiottu ja harjoiteltu, ei oikein pärjää siinä. Me soitamme määrällisesti paljon ja kuuntelemme ja reagoimme hyvin nopeasti.”
”Kun tulin taloon, meillä ei ollut ylikapellimestaria, mutta vastikään saimme siihen pestiin Philippe Jordanin. Tuntui tosi hyvältä, että oli vihdoin pomo, jota seurata ja joka säätelee enemmän niin yksityiskohtia kuin taiteellisia linjauksia. Filharmonikoissahan kaikki kapellimestarit ovat vieraita muusikoiden hallitsemassa yhtiössä. Jokainen konserttituotanto on erityinen.”
Barokista nykymusiikkiin
Miten ihmeessä Sophie Dervaux ehtii tehdä myös soolouraa ”maailman kiireisimmän” orkesterin jäsenenä? ”Kyllä joustavuutta löytyy. Oopperassa voi järjestellä työvuoroja, ja filharmonikoissa saa päättää esimerkiksi siitä, haluaako osallistua joillekin kiertueille vai ei”, hän vastaa.
”Minulle on elintärkeää matkustaa ja olla aktiivinen erilaisilla areenoilla, joilla pääsen esittelemään fagotin maailmoja ihmisille. Haluan haastaa itseni enkä vain kelata samaa. Soolokeikoillani hyödynnän fagotin ohjelmiston koko skaalaa barokista nykymusiikkiin.”
Dervaux’lla on kolme modernia fagottia ja kaksi barokkifagottia. Erityisesti ranskalaisen barokin tekee haastavaksi se, että se vaatii kokonaan erilaista instrumenttia ja tekniikkaa.
”Evoluutiohan meni tässä niin, että saksalainen systeemi voitti ranskalaisen tuottaessaan suuremman mutta samalla pehmeämmän äänen. Onneksi on spesialisteja, jotka haluavat pitää yllä ranskalaisen fagotin katoavaa perinnettä. Periodiprojekteissa se pääsee kukoistamaan, mutta normaalissa orkesterissa soittimien vaihtelu ei onnistu – niin erilaisia ne ovat.”
Sophie Dervaux on myös harvoja levyttäviä fagotisteja. Huhtikuussa ilmestyy hänen toinen levynsä Berlin Classic -merkille. Siinä hän soittaa Hummelin, Mozartin ja Vanhalin fagottikonsertot Salzburgin Mozarteumorchesterin kanssa.
Harri Kuusisaari
[/eyesonly]
