CD-levyt

  Lars Vogt pohdiskeli ja valmisteli seitsemäntoista vuoden ajan Bachin Goldberg-muunnelmia ennen kuin ikuisti ajatuksensa levylle. Tekstissään Vogt puhuu suuresta kunnioituksesta Bachin variaatiomonumenttia kohtaan. Sekin soitosta kuultaa, mutta monia muita pianisteja enemmän hän löytää teoksesta iloa ja viihdyttävyyttä. Periodityylin opit kuuluvat rytminkäsittelyssä ja tempoissa, mutta nykyaikainen konserttiflyygeli (instrumenttia ei ole mainittu) saa loistaa laajalla kosketusvalikoimallaan. Turha juhlallisuus on esityksestä poissa, mutta ehkä hurjimmat huiput ja syöverimäisimmät syvyydet myöskin. Mutta Goldberg-muunnelmien ei aina tarvitsekaan olla metafyysinen […]

  Sibeliuksen musiikki Hugo von Hoffmannsthalin Jokamies-näytelmään sisältää hänen synkimpiä sävellyksiään, kaksi laajaa ja syvällä masennuksessa kyntävää hidasta osaa. Turun filharmoninen orkesteri ja Leif Segerstam on tehnyt hyvää työtä levyttäessään Naxosille Sibeliuksen näyttämöteoksia lyhentämättöminä versioina. Tässä he kuitenkin ylittävät aiemmat saavutuksensa. Keskiaikainen tarina miehestä, joka menestyäkseen tekee sopimuksen kuoleman kanssa, soi vaikuttavasti enteillen tuhoa, josta kansikuvakin antaa esimakua. Alkupuolen ilon ja onnen sävelet soivat sopivan ohuesti, ja lopussa Segerstam puristaa musiikista ulos hyytävän totuuden. Cantique […]

  Venäjän Kansallisorkesterin vuosia karttuneessa Shostakovitshin sinfonioiden kokonaislevytyksessä eri kapellimestareille on osoitettu eri sinfoniat. ”Leningrad”-sinfonian tulkitsijaksi on valikoitunut Paavo Järvi, joka inspiroi moskovalaisorkesterista uljasta soittoa. Riuskat tempot pitävät teoksen bombastisia piirteitä aisoissa, mutta kun koittaa hetki käyttää täyttä tulivoimaa Pentatonen monikanavaäänitys karkottaa vastustajat käpälämäkeen. Järvi on parhaimmillaan jäsentäessään teoksen päättäväisen johdannon ja sitä seuraavan kumuloituvan marssiparodian. Kahdessa seuraavassa osassa hänen muotoilunsa on eleganttia, mutta toisinaan vailla raastavinta tragediaa. Finaalissa noustaan empimättä maailmaa syleilevään loppuhuipentumaan. Lopputulos […]

  Witold Lutoslawski kumartaa perinteelle vuonna 1988 valmistuneessa pianokonsertossaan. Virtuoosisuudessaan se kuulostaa Prokofjevin jatkeelta, mutta silti sen rikkaissa soinneissa kuluu myös eletty modernismin elämä. Alun lintukonsertti, jossa pianon ja orkesterin viserrykset ja pyrähdykset täyttävät vähitellen ilman, on lumoava. Krystian Zimerman kantaesitti teoksen ja myös levytti sen pian sen jälkeen säveltäjän johdolla. Sir Simon Rattlen ja berliiniläisten kesken syntyy kuitenkin niin valpas ja energinen yhteys, että uusi versio perustelee itsensä. Nuoren Zimermanin elegantti iskevyys on tallella, […]

  Toivo Kuula ei löytänyt orkesterimusiikkiinsa samaa latausta kuin yksin- tai kuorolauluihinsa. Varmaan kapellimestarina työskennellyt säveltäjä olisi ilman ennenaikaista kuolemaansa päässyt tälläkin saralla pysyvämpiin saavutuksiin, mutta näihin dokumentteihin on jälkipolvien tyytyminen. Kiinnostavimpia ovat kaksi Eteläpohjalaista sarjaa, joissa kansallisromanttinen folkloristiikka kohtaa idyllisen impressionismin. Reipasta ja ajoin demonistakin tanhumeininkiä suuremman vaikutuksen tekevät mietiskelevät ja alakuloisesti sävyttyneet luontokuvat. Leif Segerstam ja Turun filharmoninen orkesteri valavat näihin kohtauksiin suurta lämpöä ja taitettuja värejä. Kuula on näissä suurelle yleisölle sävelletyissä […]

  Sympaattinen piirre Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa on, ettei se ole koskaan hyljeksinyt helppotajuisempaakaan jousilyriikkaa, joka usein pohjautuu kansansävelmiin. Uusin levy sisältää kansallisromanttista idylliä ja hiljaista, melankolista tuumiskelua, ryyditettynä kirpeämmillä rytmisillä kappaleilla. Juha Kangas on koko uransa ajan halunnut nostaa esiin kokkolalaisen Erik Fordellin tuotantoa, ja I folkton on siinä mainio lisä. Orkesterin pitkää balttilaisen musiikin projektia jatkavat Villem Kappin, Jekabs Medinsin ja Eduard Ojan viehkeät tunnelmapalat. Lars-Erik Larssonin musikanttius on aina tuoretta, ja Einar Englundin Serenata […]

  John Adamsin Absolute jest on tilausteos San Fransiscon sinfonikkojen 100-vuotisjuhliin 2012, ja se on säveltäjää rytmisesti svengaavimmillaan. Teos perustuu Beethovenin eri teosten scherzoihin, jotka pyrähtelevät ohikiitävinä fragmentteina tai jättävät päälle kehäänsä kiertävän rytmiketjuna. Näkökulma Beethoveniin on humoristinen. Solistinen jousikvartetti yrittää maanisesti pysytellä alkuperäistekstuurissa, kun taas orkesteri viettelee muille maille. Minimalismi-termi ei tule mieleen moniaineksisessa Alsolute jestissä, mutta 1982 syntyneessä Grand pianola musicissa sitä ei voi välttää. Pulputtava yksinkertaisuuden transsi, vähittäiset prosessit ja pointillistinen tyyli […]

  Franz Liszt oli aikansa kosmopoliitti, mikä kuuluu erityisen hyvin hänen laulutuotannossaan: hän innostui hyvin eri kulttuuripiirejä edustavista runoista ja sävelsi saksaksi, ranskaksi, italiaksi ja jopa englanniksi. Lauluja on viideltä vuosikymmeneltä, ja niiden tyylit ulottuvat hehkeimmästä romantiikasta vuolaaseen bel cantoon, aistilliseen chansoniin, traagisiin ja mystisiin kuviin ja myöhäistuotannon outoon kalvakkuuteen. Hyperionin kokonaislevytys ei etene kronologisesti, vaan kolmas julkaisukin tarjoaa näytteitä kaikista tyylistä. Hyppäys vaikkapa jylhän kuolemanläheisestä laulusta Weimars Toten tulisen  espanjalaisesti hehkuvaan Gastibelza-boleroon ja Petrarca-sonettien […]

Vastikään Sibelius-palkinnon saanut Sir Harrison Birtwistle (s. 1934) on säveltäjä, joka aloittaa työnsä tutkimalla ja usein kyseenalaistamalla valitsemiaan ilmiötä. Näin hän tekee myös lauluille. Toccata Classicsin on koonnut levylleen Birtwistlen laulusävellykset vuosilta 1970-2006, eikä joukosta löydy esimerkkejä perinteisestä yksinlaulusta. Yhden yhteisen nimittäjän lauluteoksilleen Birtwistle mainitsee: melankolian ja siihen liittyvän renessanssiajan lauluista polveutuvan perinteen. Levyn päättävä Cantus Iambeus (2004) o laulu soitinyhtyeelle, jonka monirytminen, kerroksissa etenevä musiikki alkaa vasta hidastuessaan muistuttaa melodiaa. Soittimellinen näkökulma hallitsee myös […]

  Heinz-Juhani Hofmannin hengästyttävä, omaperäinen ja vainoavan tarkkasilmäinen Ahti Karjalainen -ooppera (2012) ansaitsee ehdottomasti levytyksen – ei vähiten siksi, että lapsen näkökulman kautta teos anarkisoi terävästi suosittua suurmiesoopperagenreä. Aiheena eivät niinkään ole Kekkonen ja Ahti Karjalainen vaan vallankäyttö ja siitä selviäminen: ”Pääsiäisnoidat, trullit, joulupukki ja Kekkonen ovat satuolentoja.” Teos pureutuu viinan kiroihin, lapsen traumoihin ja kiusatuksi tulemiseen Hofmannin tavaramerkin, äärimmäisen äänellisyyden avulla: kudelma muodostuu infantiilista meuhkeesta, vinkumisesta, piipityksestä, vappupilleistä, örinästä, läähätyksestä, nyyhkimisestä. Katarttinen äänioksennus liittoutuu […]